Mutta ei hätää, te Saagalandian ystävät.

Tauon aikana olen pistänyt uuden blogin pystyyn. Se ei enää ole nimeltään Tervetuloa Saagalandiaan vaan  uusi blogi sai otsikon

Friidasaagoja ja muita koiramaisia tarinoita

Painamalla linkistä pääset perille siitä, mitä meille on tauon aikana tapahtunut. Tästä lähtien Saagalandia vaikenee ja uusi blogi päivittyy. Aika aikaa kutakin.

Vuodatuksen ylläpitäjälle kiitos kuluneista vuosista.

Friidan vesihäntä otti hiukan takapakkia mökkireissulla viikonloppuna, kun se ui, eli häntä hiukan lurpsahti alas päin, mutta jo seuraavana päivänä se oli pontevasti taas pystyssä. Ei siis passaa päästää koiraa uimaan, että ehtii kunnolla toipua Kokkolaan mennessä. Ollaan kaupungissa sivistyksen parissa ja nautitaan hellepäivistä ihan muiden kuin uimatreenien parissa. Esimerkiksi tänään oltiin Pason kanssa treenaamassa tokoa.  Pitää nyt ottaa itseään niskasta kiinni tuon tokon suhteen, että saataisiin liikkeet kasaan molemmille koirille piirimestiksiin. Mutta jos ei saada, niin loppuvuonna on kisoja myös.

Tuisku-neiti, coton de tulear, oli juoksunsa parhaissa päivissä. Siihen nähden, miten harvoin koirat ovat toisensa tavanneet, kohtaaminen sujui enemmän kuin hyvin. Tuisku niiaili Assille, Saaga ja Tuisku nostelivat häntää korkealle toisia tervehtiessään, mutta ei sitten muuta , ja Friida, nöyristä nöyrin alamainen, niiaili Tuiskulle. Eli hetkessä oli nokkimisjärjestys selvä ilman sen kummempia selityksiä.

Friida olisi kauhean mielellään leikkinyt Tuiskun kanssa, mutta ensin Tuisku vähän arasteli riehkasta lasta, sitten alkoi vokottelemaan, eikä Friida oikein tiennyt, miten SIIHEN sitten suhtautuisi.

17 vuotta sitten polun varteen istutetuista kahdesta elossa olevasta rhododendron-kasvista toiseen oli tullut  ensimmäistä kertaa mökin historiassa joitain kukkia. Ei paljon, mutta kuitenkin.

Kukat olivat ihme, mutta toinenkin ihme nähtiin. Saaga bongasi laiturilta vedestä kepin, jota kukaan ei hakenut. Yllytin sitä noutamaan.

Ja kappas, sinne neiti meni veteen ihan kaulaa myöten ja todistettavasti otti myös joitain vetoja vedessä. No, keppiä ei sitten pystynyt suuhunsa ottamaan, olihan uiminen sen verran haasteellista, mutta ui ihan omatoimisesti kuitenkin. Jee!

Hyvä Saaga. Jatkamme harrastusta, jahka vedet lämpiävät enemmän.

Assi ei mitään houkuttelija ja kannustusta tarvitse. Se osaa uida ja noutaa. Nih!

Ja piehtaroinnit päälle.

Minä olen niin taitava.

Friidakin haki pari kertaa kepin, vaikka vähän piti alussa rohkeutta taas kerätä pohjasta irrottamiseen.

Tästä uimakerrasta seuraus nähtiin seuraavana päivänä. Lauantaiaamuna Friidan häntä roikkui kuin lötkö spagetti suoraan alaspäin. Surkea näky. Friidalle oli iskenyt hermotulehdus häntään, vesihäntänä tai häntähalvauksena tunnettu tauti, joka voi tulla uimisesta. Eka kerta minun koirillani. Ei se kovasti menoa haitannut, mutta surkean näköinen se roikkula siinä pyllyn perässä oli. Sunnuntaiaamuna häntä nousi jo vähän ja maanantaina jo varsin paljon. B-vitamiinia tarjottiin neidille tropiksi, ei kipulääkkeitä, kun ei näyttänyt kipulevan. Kuviakin hännästä otettiin, mutta jotain tapahtui koneelle kuvia ladatessa ja juhannuspäivän kuvat hävisivät.

No palataan vielä juhannusaattoon.

Sauna lämpeni ja talviturkki tuli kastettua. Pintavesi tuntui jo ihan uimislämpöiseltä, vaikka syvempänä kylmempää olikin.

Illemmalla grillattiin. Nam, nautaa ja fetasalaattia.

Kokossa paloi vanha kuistin tukki ja vanhan hiekkalaatikon kehikko. Ynnä muuta roskapuuta.

Juhannuspäivä oli iltapäivään asti kaunis, joskin viileätuulinen. Illalla alkoi sataa, yöllä oikein kohisten, ja sunnuntaiaamupäivällä suunnattiinkin sitten kotiin.

Maanantaiaamuna kahdeksan jälkeen auto starttasi taas. Tällä kertaa kohti Lohjaa yli kolmenkymmenen vuoden takaista ystävää tapaamaan. Niin ja tietysti Onnia.

Schapendoespoika Onni tavattiin nyt toista kertaa. Hyvin tulivat juttuun tytöt ja poika. Friida antoi kyytiä, kun Onni innostui liikaa pyllypuolta nuuhkimaan. Varmaan häntäänsäkin vähän varoi. Mutta mukavaa oli koirilla yhdessä. Harmi vain, että kameran akku oli finaalissa (laturi jäi mökille), joten montaa kuvaa ei ehtinyt ottaa. Sitä paitsi alkoi sataa. Tehtiin silti kimppalenkki Lohjanjärven rantamaisemiin - ja kameralle olisi niissä maisemissa ollut paljon kuvattavaa. Ehkä seuraavalla kerralla sitten.

Näin korkealle Friidan häntä nousi jo maanantaina.

Oli kiva vierailu!

Viiden maissa suuntasin auton nokan kohti Helsinkiä ja Purina-Areenaa, jossa Friidalla oli kaksi agilityrataa. Hirveä rankkasade oli koko matkan ilonamme, ynnä paljon liikennettä. Mutta hengissä selvittiin perille - ja sadekin jossain vaiheessa kisailtaa lakkasi. Meidän ratamme alkoi vasta kahdeksan jälkeen illalla.Ja toinen rata loppui kymmenen maissa. Aika ryydyttävää. Friida ei ollut oikein oma itsensä. Vauhti ei ollut ollenkaan friidamaista, ja kepit tökkivät. Mietin, aiheuttiko pitkä tauko juoksujen takia hitauden ja keppiepävarmuuden. Myönnettävä on, että ohjauskin kyllä välillä tökki.  Sanna kuvasi Friidan radat. Kiitos paljon kuvausavusta.

Oltiin kotona puolilta öin (säälien ajattelin medejä, joiden kisat loppuivat kyseiseen aikaan ) ja varmaan olin unessa, ennenkuin pää iski tyynyyn. Samaa voi sanoa karvaisista reissukamuista.

Tiistaina käytiin moikkaamassa Windylän väkeä, kun emännällään oli pitkä työpäivä. Windylän koiratrio oli ihmeissään, kun Friida lotrasi pihan koristelammessa, mutta sitten ruvettiin leikkimään pallolla ja sekös oli mukavaa. Assi kulki omia polkujaan, mutta Saagakin innostui palloleikeistä. Mukana oli vanha kamera, jolla ei niin kummoisia kuvia saa, mutta näkyypä  nätti kesäpäivä kuvista kuitenkin.

Tämä on hyvää yhdessäolotreeniä tulevaa Kokkolan Klag-matkaa varten. Sopuisia matkakumppaneitahan nämä kyllä aina ovat olleetkin.

Tänään sitten oli Friidan toisen kisaturneen vuoro. Olin ilmoittanut sen Ojankoon kahteen agilitykisaan. Jälleen oli kyseessä iltakisa, joten ennen viitta pakkasin koirat autoon ja eikun menoksi. Saatiin rankkaa sadetta tämän tästä matkan varrella - ja nähtiin ihan karmeita ohituksia myös. On se kumma, kun moottoritielläkään ei auton vilkkua voi kuluttaa ja näyttää, että on vaihtamassa kaistaa. Ajatuksenlukijoita pitäisi vissiin muiden olla.

Ojangossa paistoi aurinko ja oli sellainen ukkosraskas kosteanlämmin ilma. Kari Jalonen oli tuomarina ja oli tehnyt tosi kivat radat. Mutta voi meidän Riidulaista. Ekan radan jälkeen teki mieli itkeä, kun meno oli niin tahmeaa. Kepit piti korjata, kun ei millään taas onnistunut meno kepeillä. Sitten tuli vielä hylkykin. Toisella radalla kolmas este olivat kepit. Niissäkin piti aloittaa alusta. Mutta sen jälkeen vauhti parani jo ihan mukavaksi. Tulin siihen tulokseen, että taitaa se häntävärkki sittenkin olla vielä vähän kipeä ja kipu tuntuu tuollaisessa keppiväännössä ja jyrkissä käännöksissä. Nyt meillä onkin sitten loppuviikko ja koko ensi viikko täysin agilityvapaata aikaa. Parantukoon pylly ja me voimme vaikka tokoilla ensi viikon ahkerasti. Ennen Klagia voidaan sitten vähän treenailla.

Tässä Friidan toinen rata (ekaa en viitsi edes laittaa.)  Siirin emäntä Sanna kuvasi sekä Purinalla että Ojangossa. Kiitos paljon kuvausavusta.  Hyvää ja hyvin ansaittua mökkeilyä teille!

Rata oli ihan nätti ja jos kepit olisivat menneet normisti, olisi siitä tullut helposti nollarata. Huokaus!

Sen pituinen tämä postaus. Huomenna uudet kujeet.  Hyvää yötä!

Kedollinen kukkia!

Saavillinen saunahetkiä!

Hyppysellinen hauskuutta!

Litra laulua!

Aimo annos aurinkoa!

Suven suloisuutta

Ensi hyppy, sitten A.

Ja sama toiseen suuntaan.

Hei, kuvaaja. Saitko hyvät otokset? 

Sitten vielä muutama keppiotos.

Eijalle kiitos kuvaamisesta.

Iltapäivällä lähdin koko lauman kanssa ulkokentälle. Virittelin ruudun.  Ensin leikin Saagan kanssa vinkuvalla karvaöttiäisellä ja sehän oli ihan liekeissä. Ja nyt herää kysymys, minkä HIIDEN takia en ole aikaisemmin sen kanssa lelua harrastanut. Tyhmä minä! En käynyt taputtelemassa ruutua eikä siellä ollut mitään palkkaa. Virittelin pärisemällä ja kehuin, kun koira katsoi ruutuun. Sinne se starttasi innokkaasti, pysähtyi, kun käskin ja kävi maate. kun käskin - ja ihan keskelle ruutua. Siitä kiisin palkkaamaan ruutuun namilla ja lelulla. Loistava suoritus! Otettiin toisen kerran, mutta reilusti kauempaa. Saaga lähti tosi innokkaasti, mutta kääntyi ruudun edessä ja kävi makaamaan. Käskytin uudestaan ja hetken mietittyään se meni ruutuu, hiukan reunaan kyllä, ja pysähtyi käskystä. Taas menin palkkaamaan. Kolmas kerta otettiin toisesta suunnasta. Taas virittelin pärisemällä ja kehuin, kun Saaga katsoi ruutuun päin. Tällä kertaa se meni ruutuun asti, vähän reunaan, mutta kuitenkin, pysähtyi ja meni maahan käskystä. Jes! Iso askel valmiiseen liikkeeseen on otettu. Kävelyt ja muut loppukuviot kun eivät tuota Saagalle ongelmia.

Hyppynoudossa vinguttelin lelua palautuksessa ja hyvällä vauhdilla sekä meni että tuli takaisin. Lennossa vaihdoin kapulan leluun. Nyt haetaan vauhtia - ja ainakin nyt se onnistui. Metallinoudossakin paluuvauhti oli parempi kuin aikohin.

Lopuksi tehtiin seuraamista, käännöksiä sekä juoksussa että käynnissä sekä liikkeestä istuminen. Juoksukäännökset tuppaavat väljentymään, mutta se on harjoituksen puutetta sekä minulla että koiralla.

Friidankin kanssa tehtiin ruutua. Yritin kerran ilman targetia, mutta mäkeen meni. Ihan oikeaan suuntaan Friida lähti, mutta meni yli ruudun ja haki targetia hiki päässä.  Laitettiin siis target ja sitten alkoi sujua oikein hyvin. Lähetin kerran hyvin pitkästä matkasta. Vähän sillä meinasi tulla uskon puute ja vauhti alkoi hiljentyä, mutta sitten se havaitsi targetin ja pinkoi taas lujaa. Tein myös makuukäskyn. Kerran otin tyhjällä lautasella ruudun eikä siinäkään ollut mitään ongelmaa.

Teimme myös hyppyä. Friida meinaa lähteä hypyn takaa istumisesta takaisin hypyn ohi. Harjoiteltiin ensin pelkkää paluuta ja sitten vedin  koko liikkeessä namilla houkutellen hypyn yli takaisin. Jatkamme harjoituksia. Tuskin tästä ongelmaa tulee kuitenkaan.

Noudossa laitoin kapulan lähelle ja kädellä kierrätin kapulan taakse. Otin kapulan suoraan suusta ilman mitään sivulletulomanöövereitä ja Friida sai palkan. Kertaakaan ei tällä vauhdilla tehnyt mitään kuoliniskuja etutassuilla vaan otti suoraan nätisti suuhun. Vauhdissahan se tassumätkäytys tuleekin. Tehdään nyt näitä lyhyen kantaman noutoja vähän aikaa. Metallinouto sujui oikein mallikkaasti pidemällekin heitettynä. 

Lopuksi pieni seuruu, jossa koiralla oli oikein hyvä asenne ja kontakti. Jes!

Assikin sai tehdä ruutua. Yllättävän hyvin se muisti liikeen ja pinkoi täysiä ruutuun targetille ja jäi mallikkaasti makaamaan. Toisella kerralla toisesta suunnasta se kävi targetilla ja porhalsi pysäytyskäskystä huolimatta takaisin luokseni. Lähetin sen uudestaan ja sinne jäi. Mummokoira oli myös noudosta aivan liekeissä. Ihana katsoa, miten sekin nauttii, kun saa tehdä eikä vain katsoa sivusta.

Tänä iltana pitäisi sitä nenäkosketusta ruveta harjoittelemaan. Taidan opettaa sen Friidallekin saman tien. Jos siis osaan .

Irlantilainen Louise O'Brien arvioitsi vesikoiria. Eijan luona olleen Lailan kasvatti Kristian, Tinkan pentujen isä, jossa on takana Tajmadoraa ja sen kyllä huomaa, sai toivotusti sertin ja cacibin ja oli rodun paras. Parasta narttua en tuntenut, mutta Sera, Tinkan ja Kristianin tytär, oli paras narttu-2 ja sai sen sertin, Friida kolmas ja Helmi-veteraani narttujen neljäs.  Louise oli Saagan Santos-veljen etuhampaita katsottuaan todennut, että etuhampaat olivat murtuneet. No häh! Ihan kaunis rivi sillä oikeasti on eikä mitään vikaa. Louise taisi olla vähän erikoinen tätsy.

Kiitos kuvasta Pasi ja Maarit!

Friidan arviointi oli tällainen:

" Miellyttävä 2,5 -vuotias narttu. Korrekti purenta, hyvät tummat silmät. Hyvä rintakehän syvyys. Hyvä pää. Ylälinja ok. Liikkeet ok. Mukava, reipas narttu. Hyvä turkki."

Minä ehdin näyttelypaikalle vasta, kun isot kehät olivat melkein lopussa ja nappasin typykän mukaani.

Loviisan koirakerhon järjestämä Pekka ja Riitta Korrin toko-koulutus alkoi aamulla kymmeneltä. Otin Assinkin mukaan turistikoiraksi eli kaikki koirat olivat reissun päällä. Meitä oli 12 ja meidät jaettiin kahteen ryhmään. Aamupäivällä olin Riitan ryhmässä ja tauon jälkeen Pekan.

Riitalta kyselin vinkkejä Saagan istu-maahan-kaukokäskyprobleemaan, kun sen takajalat pompsahtavat vähän eteenpäin maahan mennessä. Se antoi oikein hyvän näytteen tästä kouluttajalle. Riitta kehotti kokeilemaan nenäkosketusalustaa, joka laitetaan etujalkojen taakse. Ensin harjoitellaan nenäkosketus, sitten laitetaan alusta jalkojen taakse, palkataan koiran niiamisesta taaksepäin ja kun tämä liike alkaa olla varma, lisätään mukaan maahan asti meno-komennus.  Kokeillaan tätä.

Ilma oli kuuma ja Saaga antoi oikein loistavan näytön toisesta probleemasta, löysästä noudon palautuksesta. Saatiin ohjeeksi leikkiä lelulla, jotta koira kuumentuu. Heitän leikkiessä kapulan jonkun matkan päähän, lähetän koiran hakemaan ja palautuksessa vaihdetaan taas leluun ja kiskotaan. Tämä lelu-juttu on ollut meillä vähäistä, mutta olin jo ennen koulustakin päättänyt ruveta leluttamaan Saaga, joten tämä ohje sopi meidän suunnitelmiin oikein hyvin.

Friidan noutokapulan tappoon sain ohjeen opettaa koira kiertämään kapulan taakse läheltä, jotta se ei heti mene kapulan kimppuun. Tätä kokeilemme.

Pekan koulutuksessa teimme ruutua. Ruudussa ei ollut palkkaa, kävin vain taputtamassa ruutua. Saaga eteni kaikki kolme kertaa ruudulle oikein hyvällä laukalla, mutta haahuili target-etsinnässä aikansa. Tämä on kuulemma hyvin tavallista target-häivytyksessä. Saatiin ohje jatkaa nimenomaan tätä targetitonta linjaa.

Hyppynoudossa Saaga oli superlöysä. Palautuksessa tehtiin taas lelupalkkaan vaihto ja leikittiin. Lisäksi treenattiin sitä, että Saaga jätettiin hyvin sivuun hypystä ja sen piti palata luokse hypyn kautta. Hyvin sujui. Lisäksi laitettiin kapulaa hankaliin asentoihin, mutta eivät ne Saagalle hankalia olleet. Hyvin se otti pystyyn jääneen kapulankin.  Muistan, kun eräässä voi-kisassa Assin metallikapula jäi lappeelleen pystyyn, eikä se pystynyt ratkaisemaan, miten se olisi saanut kapulan suuhunsa, joten se jätti metskun tönöttämään maahan ja palasi sivulle. Saagalla ei selvästi tämä puoli tuota ongelmia.

Muidenkin koirien treeneistä saatiin hyviä vinkkejä. Hauska valikoima koiria, heeleristä landseeriin ja alkaen viisikuisesta malinois-pojasta aikuisiin koiriin.

Helle kentällä oli aika raastava. Kunnes yhtäkkiä alkoi aika rankasti sataa. Pitkä kuuro ei ollut eikä ilmakaan sanottavasti viilentynyt. Mutta mielenkiintoinen päivä kaiken kaikkiaan joka tapauksessa. Ensi viikolla ryhdymme treenamaan uusia asioita.

KUMPAREPUISTO

Ekalla lomaviikolla mentiin Suskun, Minnan, Fiian ja koirien kanssa kumparepuistoon. Tarkoituksena oli ottaaa poseerauskuvia Gojatista, joka on jo puolivuotias sälli. Kun Friidalla olivat juoksut parhaimmillaan, otin sen sijaan mukaan Saagan.

Häntä pystyssä ja itsevarmana  Saaga saapui paikalle. Se kyykytti vähän Goljatia ja Figoa.

Gibson oli sille uusi tuttavuus, mutta leuhkana tehtiin tuttavuutta siihenkin.  Gibson on itse asiassa Saagan eno, sillä Gilda-äiti on Gibsonin sisko.

Figo oli vauhdikkaalla päällä - ja se osaa seisoa todella ryhdikkäänä.

Jeppe haki ja haki ja haki palloa intohimoisesti.

Freesia riekkui Goljatin kanssa välillä. Kun puistoon alkoi tulla frisbeegolfaajia, lähdimme läheiseen metsään lenkille.

Täältä tullaan jonossa.

Gibson vähän rauhallisemmin -

- ja Freesiakin rauhassa, kerrankin.  Sitten tapahtui pieni kolari. Jepelle heitettiin palloa.

Goljat tuli oikealta eikä Jeppe sitä huomannut, kun katsoi vain palloa.

Goljat jäi Jepen jalkoihin.

Hetken aikaa se sätkytteli sääret ilmaa kohti, mutta sitten nousi pystyyn, eikä ollut moinaankaan. Jeppe ei edes tajunnut ajaneensa jonkun yli.

Tässä todistettavasti Goljat patsastelee ihan ehjänä haaverin jälkeen poseerauskuvassa.

Hyvin koivetkin toimivat.

Hymy kuvaajalle

Sitten seuraa kuvasarja Jeppe, Goljat ja pallo. Jeppe on ollut aika nössö Goljatin suhteen ja Goljat on sitä käyttänyt häikäilemättä hyväkseen. Mutta niinkuin kuvasarjasta näkyy, yhtä asiaa ainakaan Jeppe ei Goljatille suosiolla luovuta, nimittäin rakasta palloaan.

Kohta koppi

Eräs nuorimies tarkkailee tilannetta.

Goljatin korvien asento kertoo, että vähän ottaa aivoon. Hyvä Jeppe!!!

TUKHOLMA

Sunnuntaina 10.6. lähdin hyvän ystäväni kanssa Tukholman risteilylle. Koirat menivät hoitoon Loviisan eläinhoitolaan, jossa ne ovat aina ennenkin olleet ja jossa ne selvästi viihtyvät. Mukava pieni paikka, jossa on vain vähän eläimiä kerrallaan. Suosittelen!

No enivei, Mariellalla mentiin meren yli. Sää oli Tukholmassa mitä parhain pieneen kaupunkikierrokseen. Ensin menimme Tunnelbanalla Globen-hallille, jossa on mahdollisuus lasikuplassa nousta hallin seinää pitkin aina ylös asti maisemia katselemaan.

Tämän näköisellä pallolla sitä mentiin ylös.

Maisemat kohti keskustaa, Slussenia ja vanhaa kaupunkia.

Globenilta hyppäsimme taas maanalaiseen ja menimme Vanhaan kaupunkiin. Kuninkaan linnan luona oli juuri alkanut vahdinvaihto ja sotilassoittokuntakin siellä musisoi. Jäimme katselemaan väkijoukkoon esitystä.

Hyvähermoisia heposia, kun ne kestivät rummut ja töttöröö-sävelet yläpuoleltaan aivan tyynesti. 

Kumpikaan ei ollut kiertänyt linnaa, joten kävimme Tre  kronor-museossa, joka oli linnan alla ja esitteli vanhoja tulipalolta säästyneita linnan osia.

Kävimme aarrekammiossa katsomassa hienoja kruunuja, kärpännahkaviittoja, valtikoita ja valtakunnan omenia. Ihan satumeninkiä siis.

Kävimme myös linnan kirkossa katsomassa hienoja kattomaalauksia. Ja leijoniakin nähtiin.

Hieno kolkutin. Sopisi minullekin, kun olen horoskooppimerkiltäni leijona.

Sitten käpsyttelimme vanhassa kaupungissa vailla sen suurempaa tarvetta mihinkään. Pistaasijätskiä söimme, englantilaisessa kirjakaupassa kävimme ja näyteikkunoita ihailimme. Vanha kaupunki on kyllä todella kaunis.

Paluumatkalla herkuttelimme rauhassa hyvällä ikkunapaikalla A la carte-ravintolassa ihanilla kala-annoksilla, valkoviinillä ja suussasulavilla jälkiruoilla.

Olipas kiva reissu!

PUISTOKÄVELYLLÄ

Tällä viikolla sitten lähdettiin Windyn ja Sabin emännän kanssa puistokävelylle, kun keli oli taas mitä kaunein. Kotkassa on aivan ihania puistoja ja päätimme lähteä Katariinan meripuistosta liikkeelle. Minulla oli mukana vain Friida. Keli oli jännä. Mantereen päällä taivas oli aivan sininen.

Puistossa laiduntavat valkoposkihanhetki olivat paikalla.

Mutta kun katsoi merelle, siellä ilma oli aivan sumuinen ja läheinen saari oli todella vaikea erottaa.

Rantoja pitkin kulki polku, joka johdatti meidät hiekkarantojen ja muiden paikkojen ohi Sapokkaan, jossa on myös huvivenesatama.

Parkeerasimme itsemme Tulikukko-kahvilan terassille. Koirille oli siellä vesikuppi odottamassa ja Friidalla olikin kova jano. Me joimme hyvät kahvit ja nautimme auringosta ja raikkaasta merituulesta. Sitten jatkoimme matkaa Sapokan vesipuistoon, jossa alppiruusut olivat kauneimmillaan. Ja muut kukat myös.

Katariinan kauniiden puutalojen ohi palasimme rantaa pitkin kohtaan, jossa eläimille on oma uimaranta. Friidahan porhalsi riemuissaan kahlailemaan.

Sheltit eivät ole innokkaita uimareita, mutta Sabi tuli ison kiven päälle tarkkailemaan ttilannetta.

Jatkoimme matkaa ja otimme lopuksi vähän poseerauskuviakin.

Oli kiva kesäretki!

Illalla kävin vielä moikkaamassa kasvattaja-Eijaa. Hänen pihaltaan löytyy innokkaita vahtikoiria.

Puolivuotias Andy kiipeää kivelle tähyilemään ja kajauttelee komealla bassoäänellään vartiohaukkuja.

Vierelle mahtuu kaverikin, joten Alex tulee mukaan partioimaan.

Portin takana tarkkailevat tilannetta Salomao ja Geisha. Andy on jo ehtinyt kiveltä  pois.

Saagan isä Lee ei moisesta touhotuksesta piittaa. Sen mielestä on paljon fiksumpaa maata varjossa uuden terassin lattialla.

Leestä on tullut veteraani ( siis näyttelyiältään) , joten se suuntaa huomenna ensimmäiseen koitokseen veteraaniluokassa. Poseerata se osaa edelleen vallan mahtavasti. Mutta mieletön show-koirahan se on ollutkin aina.

Assin sisko Geisha ei enää näyttelyihin mene ja on saanut kesätukan. On se niin siskonsa näköinen. Vai mitä sanotte? (ylempi Geisha, alempi Assi)

Huomenna - tai oikeastaan tänään , kun tämä päivitys vierähti yli puolen yön - on jännä päivä. Friida on näyttelyssä pitkästä aikaa viimeistä sertiä metsästämässä ja minä menen Saagan kanssa Korrien toko-koulutukseen Loviisaan. En tiedä, kumpi jännittää enemmän.