Saagan agilitytreeneissä koiralle esiteltiin ekaa kertaa pituuseste. Eipä tuo tuottanut koiralle mitään onkelmia, sillä pituuden jälkeen oli putki, ja neito loiskautti pituuden yli aivan huomaamatta matkalla putkeen. Rengas-putki-yhdistelmä sujui yhtä sujuvasti, kun ensin yhden kerran koira humahti renkaan ohi.  Sitten oli se takaaleikkauskuvio. Kolme hyppyä, joista viimeinen vinoon oikealle ja kaksi ensimmäistä hiukan vinoon vasemmalle. Ensi vietiin yhdeltä puolelta kaikki kolme. Tätä toistettiin. Sitten vietiin toiselta puolelta kaikki kolme. Ja taas toistoa. Kolmas versio oli sitten se takaa leikkaus eli ensimmäisen hypyn jälkeen piti ohjaajan leikata takaa ja koiran edetä ja kääntyä kolmannelle. Tämäkös tuotti ongelmia. Saagalle tuli useamman kerran pyörähdys ja sitten kun otettiin lelu kehiin, meni homma ihan plörinäksi. Sanna sitten lopulta antoi hyvän vinkin. "Anna koiran mennä sinun ohitsesi reilusti, ennenkuin itse lähdet leikkaamaan." Tämä toimi. Saagalla oli hyvä vauhti, minun ajoitukseni kerrankin oikea ja sujuvasti koira eteni kolmannelle hypylle, kun vielä apuhenkilö heitti lelun, että vauhtia piisasi. Tätä kuviota pitää kuitenkin vielä kovasti treenata. Puomia teimme ilman targetia. Saaga pysähtyi ja palkkasin sitä maahan. Mutta päätin, että kyllä me pääsääntöisesti targetilla kontakteja vielä pitkään vahvistetaan, ettei tule takaiskuja. Niin hyvät kontaktit ovat tällä hetkellä!