Syysloman alkamisen kunniaksi lähdimme heti kohti Heinolaa tapamaan Virve-ystävää, kummipoika Jounia ja hänen  tyttöystäväänsä Sonjaa heidän kesämökilleen. Tiistai-iltapäivä oli pimeä ja tuhnuinen, mutta koirat kirmailivat nautinnolla pienestä tihutuksesta huolimatta. Kun iltapimeä koitti, urbaanit karvakorvat suostuivat tekemään iltapissan vain pihavalon alle ja sitten hippulat vinkuen takaisin lämpöiseen tupaan. Kyllä pimeys on pimeää syksyllä paikassa, jossa ei ole kaupungin valoja tai katuvaloja lähimaillakaan. Me Virven kanssa nautimme kertalämmitteisen saunan ihanan pehmeistä, hiukan savuntuoksuisista löylyistä - ja maailma parantui taas hiukan. Ilta tuvassa oli viihtyisä, vaikka tuuli suorastaan ulvoi ulkona.  Uusi sarja Cranfordin naiset minikokoisesta telkkaristakin katsottuna oli katsomisen arvoinen, hersyvä kuvaus 1800-luvun Englannin piintyneistä tapakäsityksistä ja hurmaavista naishahmoista.

Yöllä oli hitusen ahdasta noin 90 senttiä leveällä sohvalla, kun koko karvakaarti oli sitä mieltä, että emännän vieressä on paras nukkumapaikka. Pieniä mörähdyksiä kuului, kun joku töni toista, mutta kyllä me yöstä hengissä selvittiin.

Aamuksi oli luvattu säätiedotuksessa hienoa säätä. Hetken jo näytti oikein hyvältä, mutta yhtäkkiä aurinko meni pilveen ja alkoi vihmoa sadetta.

Sumu taustalla on äkillistä vesikuuroa.

Vaahtopäisiä aaltoja oli paljon, koska tuuli oli edelleenkin todella navakka ja vesi oli todella synkän väristä, kun taivas muuttui synkän harmaaksi.

Koirarukat "pääsivät" (lue:joutuivat) poseeraamaan tuuliselle laiturille. Karvakoirien turkit hulmusivat tuulenpuhurien voimasta.

Sade yltyi ja me istuimme odottelemaan sen loppumista, sillä suunnitteilla oli reipas aamulenkki.

Tämä kaverusjono asettautui mukavasti matolle, Elsa lähimmäksi puuhellan muuria tietenkin.  

Yhtäkkiä sade lakkasi, taivas muuttui siniseksi ja aurinko ilmestyi vastarannan puita valaisemaan. Eikun matkaan.  Kävelimme metsätietä pitkin. Elsa oli normaalia kuurommalla päällä, joten vaikka tie oli hyvin rauhallinen, päätin ottaa sen hihnaan. Hyvä niin, sillä postiauto - ainoa auto kävelyllämme - tuli jakelemaan postia. En tiedä, onko Elsan kuulo huonontunut vai huumasivatko sateisen metsän tuoksut sen niin täydellisesti, ettei kuulo toiminut sen takia. Elsa kun on nenäkoira. Saaga ja Assi saivat porhallella sprinttiä tietä pitkin.

Ihanan näköisiä olivat edessä olevan pikkupuuston oksat, jotka olivat aivan täynnä pikku pisaroita, kun yhtäkkiä takaa paistava aurinko valaisi jokaisen pisaran häikäiseväksi jalokiveksi. Epätodellinen ilmestys.

Lopeta se kameran läpi tiirailu ja tule jo! käskee Saaga.

Virve otti meistä vielä syksyisen poseerauskuvan.

Pikkuisen raaskuja - mutta silti aika kauniita - ovat nämä koiranputket - vai mitkä ne oli.

Kiitos ihanasta loman aloituksesta, Virve, Jouni ja Sonja!

----------------------------------------------------------------

Illalla mentiin Saagan kanssa sitten oman seuran möllikisoihin. Olin päättänyt testata myös kilpailevien radan toimivuutta Saagalle.

Möllirata oli oikein kiva ja helppo.  Saaga jäi puomin kontaktilla katselemaan muualle, joten lähtö oli hidas, mutta sitten edettiin vauhdilla. Suoran putken jälkeen se eteni jo pitkällä edelläni, teki hypyn 6 itsenäisesti, mutta hypyn 7 edessä jäi pyörimään, kun en osannut sitä oikein ohjata kaukaa. Siitä kielto. Toinen kielto tuli putken 11 edessä. Liekö olin liian aikaisin kääntymässä  vai miksi koira pyörähti putken edessä. Loppu tultiin vauhdikkaasti. Hypyt 13-15 tultiin hyvin suoralinjaisesti ja lujaa. Oikein hyvä rata kielloista huolimatta.

Kilpailevien rata ei ollut mitenkään hirmuisen hankala vaan oikein kiva rata sekin. Alusta hypylle 6 sujui erittäin hienosti, mutta kutoshypyltä kepeille meno ei onnistunut. Olisi varmaan pitänyt jarruttaa koiraa tai sitten tosi rohkeasti vain lähettää se kepeille, mitä en uskaltanut tehdä. Jäin jotenkin käkkimään siihen puoliväliin, ja kun Saagallekin hypyltä kepeille meno on uusi juttu, ei tulosta heti tullut. Tästä kielto. Kun sain sen kepeille, se teki ne TÄYDELLISESTI alusta loppuun ja vauhdilla. Riemu ja eläköön!!!  Rata jatkui taas oikein hyvin, kunnes putken 16 jälkeen en malttanut odottaa koiraa vaan olin liian pitkällä puomin vierellä ja Saaga ajoi puomista ohi. Aivan oma vika! Tästä toinen kielto. Viimeinen ja hylkäykseen johtava kielto tuli epäonnistuneesta valssista toisiksi viimeisen hypyn edessä, mutta olin rataan ihan hirmuisen tyytyväinen, sillä koira toimi koko ajan niinkuin agilitykoira toimii. Kunhan saan oman ohjaukseni kuntoon ja Saaga saa lisää ratakokemusta, meistä tulee oikein kelpo kisapari aloittamaan vuoden alussa.  Vauhtia ja irtoamista kyllä Saagasta löytyy, joten meikäläisestä täytyy siihen mennessä löytyä myös nopeutta. Tässäpä haastetta - huh!