Meillä oli taas tärskyt Minnan ja Figon kanssa meren jäällä. Tällä kertaa mukaan lähtivät myös Assi ja Ferris-eno. Lähdettiin ensin hihnoissa, sillä hiihtäjiä lähestyi rantaa. Tulin siihen tulokseen, ettei ole ihme, että meikäläisellä on tenniskyynärpää, kun meno oli molemmissa hihnakimpuissa niin hirveä. Ensin laskettiin irti Saaga, Assi ja Figo. Assi ja Figo eivät ole ennen tavanneet, joten Figolta katosivat jalat välittömästi, kun meidän emännät kävivät tutkailemassa ja kertomassa, että he sitten ovat ylempiarvoisia. Ferris, joka puolustaa Figoa, riehui hihnansa päässä, kun sen naista alistettiin. Sitten sekin laskettiin irti. Alkoi uusi pörhellys, jossa kaikki kävivät ylikierroksilla kaikkia kohtaan. Koska tunnelma oli hektinen, Saaga ja Assi näyttivät totista naamaa toisilleenkin, etenkin Saaga. Molemmat seisoivat takajaloillaan toisiaan vasten hännät pystyssä tuijottelemassa. Kunnes emäntä katkaisi tunnelman ripittäen Saagaa maan rakoon. Toisen häntä laski alas ja se poistui kauemmas nolona. Siihen loppui se riehku. Kaikki rupesivat kavereiksi eikä kukaan pomottanut toista. Figolle kasvoivat jalat takaisin. Mutta olipahan rasittava aloitus joka tapauksessa.

Tässä me ollaan jo ihan sopuisia.

Assi jopa heittää kuperkeikkaa.

Aika hienot lenkkimaisemat, vai mitä?

Eiköhän taas leikitä.

Jonokäyntiä  vai seuraa johtajaa?

Assi kutsuu Ferristä leikkiin.

Pientä flirttiä ilmassa.

Vaikka Ferrikseltä on vanhoilla päivillään poistettu pallit, kyllä sen nenään Saagan juoksu aika hyvältä tuoksui. Hiukan flirttiä Saagankin suuntaan.

Figon pitkät villahousut oli juuri ennen lenkkiä ajettu, joten hänellä oli kevyt ja tyttömäinen olo.

Niinkuin näkyy lennokkaasta tyylistä.

Täältä tullaan...

...tuhatta ja sataa..

..paitsi tämä, joka kai jäi nenää ruskettamaan.

Nenätilanne on tällä hetkellä tällainen. Ihan joka päivä emme ole solariumissa istuneet, mutta niinä päivinä ollaan lenkkeilty auringossa. Minulle kyllä sanottiinkin, että nenän rusketus on piiiitkä prosessi. Olemme - tai siis minä olen- siis kärsivällisiä.

- On se kumma, että kerrotaan vain vesikoirista ja niiden NENISTÄ(!!!!) eikä kukaan kerro, mitä MINULLE kuuluu, kiukuttelee Minni, joka on työhuoneen lattialta löytänyt laukun, jonka päälle se on tehnyt petin.

Oukei Minniliini. Kerrotaan, kerrotaan. Minni oli kaksi ekaa hoitopäivää aivan superrasittava piippaaja. Ääntä riitti illat pitkät, kun neitiä olisi pitänyt huomioida. Ei se oikein tainnut itsekään tietää, mitä se haluaa. Mutta sen päätin pian, että silloin kun koira piippaa, se ei siitä mitään huomiota saa. Vasta kun on oltu hiljaa, sitten sylitellään. Tänään onkin ollut jo tosi pajon rauhallisempaa. Maanantaina töistä kotiin tullessa keittiössä kiljui oikea sumusireeni haukun ja huudon sekaista ääntä. Mutta kun portti aukeni vasta sitten, kun koira oli taas tolkuissaan, on tämäkin oppi aika hyvin mennyt perille ja kotiintulometeli on jo kohtuullisissa mitoissa. Meinaan vesikoirathan rupesivat aivan hysteerisiksi Minnin kiljunnan innoittamina, joten kaikenlaista huomiota kaikille oli pakko rajoittaa alusta lähtien. Joka yö on peittoni alle ilmestynyt pikkukoiran lisäksi punainen vinkupallo. Saaga on yrittänyt saada Minniä leikkimään, mutta Minni ei ole alkanut. Kun tein alussa kurinpalautuksen toisille koirille pörisemisestä, Minni hillitsee uljaasti itsensä ollessaan sylissäni, kun muut koirat tulevat huomiotani hakemaan. Sen pieni ylähuuli värisee, mutta se ei sano mitään, kun se tietää jo nyt, että joutuu välittömästi sylistä pois pienestäkin ärinästä. On se jännä, miten muutamassa kilossa on niin vimmastusti tahtoa. Pakkanen on paukkunut, ja kun Minnillä on aika matala toi maavara, se lenkillä yrittää joka mahdollisesta polusta kääntyä kotiin päin. Kun on ollut pakko jatkaa matkaa, se pontevasti vetää flexin suoraksi ja teputtaa kahden metrin päässä meistä muista tehdäkseen hajuraon. Piimästä se ei perustanut, kun jakelin purkin loppua koirille. Se kävi nuuskaisemassa omaa kuppiaan, peruutti ja poistui. No, meiltä löytyi kyllä sen kupin nuolijoita kolmin kappalein. Lysti tyyppi.

- Ai jaaha, tämäkö oli sinun käsityksesi minun kuulumisistani. Yhtään ei kerrota, miten minä KÄRSIN ja KAIPAAN ja nuo vesikoirat vain ovat koko ajan tiellä, kun MINUN pitäisi saada huomiota. Aivan pöyristyttävää! toteaa Minni ja kääntää kuvaajalle selkänsä.

Siitäs sain.

----

Ai juu, pitääpä mainita, että projekti Nenän lisäksi on keväämmällä vuorossa myös projekti Uimakoulu. Olen varannut kaksi vuoroa Hyvinkään Koirauimalasta, jonne mennään sukulaiskoirien Figon ja Aadan kanssa . Saaga on ainoa, joka ei vielä itse lähde uimaan, joten ruvetaan nyt sitten kesää varten harjoittelemaan sitäkin taitoa. Mutta palataan asiaan huhtikuun lopussa.