1240066439_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tämän näköisiä tyyppejä hillui tänään Porvoossa tokokilpailuissa. Startattiin puoli kahdeksan hyytävän kylmässä aamusäässä ja siunailin onneani, että auton alla oli talvirenkaat, sillä Porvoossa oli satanut lunta ja pikkutiet olivat aika jäisiä. Vaikka aurinko alkoi paistaa, eipä se juuri lämmittänyt, sillä koko päivän puhalsi hyytävän kylmä tuuli. Onneksi olin älynnyt pukeutua michelinukoksi toppavaatteilla, joten hirmu kylmä ei kertaakaan tullut. Ehkä kisajännityskin piti veren kiertämässä aktiivisemmin.

Alokasluokkalaisia oli 18. Saaga oli aika alkupäässä.  Tässä Saagan tulokset (tuomarina Harri Laisi):

Luoksepäästävyys oli 10. Setä kävi taputtamassa, Saaga pysyi paikoillaan ja heilutti häntää.

Paikallamakuussa oli dramatiikkaa, sillä eräs piippaileva sheltti nousi ja meni nuuskimaan vieressä makaavan sakemannin perää. Kaikki ohjaajat olivat tukka pystyssä, seuraisiko murhia, joten kun naapurikehästä miesääni huusi:"Aika", kaikki lähdimme kohti koiria. Ja palasimme noloina takaisin, kun meidän naisliikeenohjaajamme napakasti ilmoitti, ettei vielä ole aika. Onneksi sakemannin hermo piti, ja se sai kympin ihan ansiosta. Saaga makasi tosi tyynesti paikallaan, joten kympin sai sekin.

Seuraaminen kytkettynä meni aika mukavasti, joskin ensimmäisessä liikkeellelähdössä hihna nykäisi, kun neiti jäi haistelemaan. Muuten ihan hyvä suoritus ja pisteitä 9.

Seuraaminen vapaana pieniä herpaantumisia lukuunottamatta oli melko hyvää, joten pisteitä 8,5. Jotenkin Saagan seuraaminen on hössöttävää, ja siihen pitää treeneissä tarkkuutta yrittää saada. Se kyttää välillä, olisiko kädessä nameja ja milloin niitä heruu. Mokoma ahmatti!

Liikkeestä maahanmenossa meikäläinen teki kumarruksen käskyn yhteydessä, joten siitä sakotettiin yksi piste. Tulos 9.

Luoksetulo oli parasta Saagaa eli tulos 10.

Liikkeestä seisominen meni hyvin siihen asti, kun tuulenpuuska iski Saagaan. Se rupesi ravistelemaan itseään, kun olin palaamassa sen luo. Jotenkin sen pasmat menivät sekaisin ja se alkoi pyöriä, kun menin sen vierelle. Siis vain 7,5, kun Saaga ihan realistisesti olisi siitä voinut saada kympinkin.

Estehypyssä se hiukan varasti, mutta tuomari oli todella kiltti ja rokotti vain puoli pistettä siitä. Tulos 9,5.

Yleisvaikutelma 9,5 eli tosi hieno.

Yhteistulos 183,5 pistettä, ykköstulos ja - rummunpäristyksiä - TK 1!!!!! Aaltoja, aaltoja, tuuletuksia Nauru.

Saagan suoritus uunituoreena tuubista

Nyt sitä ollaan avoimessa luokassa ja aletaan treenata niitä juttuja. Paljonhan jo Saaga avo-liikkeistäkin osaa, mutta vielä täytyy treenata hyppy ja luoksetulon pysäytys, jotka molemmat ovat alkutekijöissä. Kaukokäskytkin ovat vielä aika kaukana valmiista. Mutta mihin meillä on kiire - ei mihinkään. Aikaa on Saaga-typykällä vaikka kuinka paljon.

Nähtiin kisassa MM-tokokisailija Christa Enqvistin alokasluokan bordercollien suoritus, joka oli aivan täydellinen. Pisteitä tulikin täydet 200. Aivan upeaa katsottavaa! Niin ne proot osaa.

Sitten alkoi voittajaluokka, jossa taas Harri Laisi tuomaroi.

Neljän minuutin paikallamakuu oli tapahtumarikas. Kaksi koiraa karkasi rivistöstä ja ne tulivat meidän piiloomme. Ollessamme piilossa joku ulkopuolelta sanoi, että portugalilainenkin on noussut - ja käynyt takaisin maahan. Todella masentava uutinen, sillä Assi on aivan tautisen hyvä ja varma paikallamakaaja. Palattiin rivistöön, jossa Assi kauniisti oli paikallaan. Meinasin pudota pyrstölleni, kun tuomari näytti Assin kohdalla kymppiä. Eli portugalilainen olikin pysynyt paikoillaan ja bortsu oli noussut ja laskeutunut. Huh helpotus!

Assin kisa alkoi varmalla liikkeellä eli hyppynoudolla. Tämän piti olla se täyden kympin liike, koska Assi tekee sen tosi hyvin. Mutta mikäänhän ei ole varmaa tässä elämässä. Heitin kapulan hyppyesteen yli ja vaikka se meni suoraan, maahan osuessaan se pomppasi reilusti vinoon oikealle. Kun Assi haki sen, se oli niin sivussa, että se palasi tuomaan kapulaan hyppäämättä hyppyä. Eli nollille meni Itku. Tuomari tuli kysymään, miksen käskenyt koiran hypätä, kun näin, että ohi on tulossa. No, enpä minä tiennyt, että niin voi tehdä ja että liikkeestä silti voi pisteitäkin saada. Taas opittiin jotain uutta.

Seuraavaksi olivat kaukokäskyt. Tämän tiesin epävarmaksi, sillä meidän treeneissä olen ollut paljon lähempänä koiraa, kuin mitä kisassa pitää olla. Assi nousi istumaan nätisti, mutta kun piti nousta seisomaan, se lähti jolkuttamaan minun luokseni. Eli nollaksi tämäkin liike. Assi osaa oikein nätisti seisomaan nousut, mutta matka oli liikaa.

Sitten ruutu. Voi herran jestas sentään! Kun käskin Assin ruutuun, se lähti porhaltamaan aivan eri suuntaan jotain muualla maassa olevaa yhtä kartiota kohti. Kutsuin sen takaisin ja oikein kädellä näytin ruudun suuntaa. Se lähti toiseen viistoon suuntaan eli aivan läskiksi meni. Tiesin, että pieleen menee, mutta että näin pieleen - argggh! Siis nolla. Eikä Assi muuten ollut ainoa, jolle ruutu meni läskiksi. Hiukan lohdutti tämä havainto.

Sitten seurattiin. Se sentään sujui aika nätisti. Juoksussa ei juuri olla käännöksiä tehty, joten niissä tuli väljyyttä seuraamiseen, mutta Assi kyllä palasi oikeaan paikkaan. Pisteitä 8.

Luoksetulon pysäytykset menivät aivan plörinäksi. Assi porhalsi luokseni käskyistä välittämättä. Nollapa nolla!

Metallinouto oli priima ja siitä kymppi.

Istuminen seuraamisen yhteydessä hiukan avustettuna meni kivasti ja siitä 9.

Tunnari oli myös huuhaata, jos kohta Assi into piukassa ja nollille meni sekin.

Kokonaisvaikutus kaiken sähellyksen jälkeen vain 6 - ihan ansaitusti. Ja pisteitä 125- voi voi.

Realistisesti ajatellen oltaisiin voitu saada hyvät pisteet hyppynoudosta ja tunnarikin on viime aikoina mennyt oikein hyvin treeneissä. Mutta kaukokäskyt, ruutu ja luoksetulo vaativat kyllä paneutumista, sillä kaikki ne ovat nelosen kertoimella  ja nollautuessaan vievät aivan kauheasti pisteitä pois.

Kahdestatoista voittajaluokan kisaajasta vain yksi sai ykköstuloksen - onnea Elinalle tuhannesti - joten ei luokka ole helppo muillekaan. Todella iso harppaus avoimesta luokasta ylöspäin. No, me reenataan, mitäpä muutakaan.Silmänisku

Tulossa tähän on osa Assin tokokisasta (kaikkea ei sentään kehtaa näyttää), kunhan tube on sen valmiiksi saanut.

Ja tässä ne ovat: Valitut palat Assin tokoiluista

----------------------

Huomenna aamulla startataan kohti Kouvolaa ja Tuija Kokkosen agilitykoulutusta. Sieltä suunnataan Mikkeliin agilitykisaamaan. Saaga saa nyt sellaisen pläjäyksen kisoja ja koulutuksia tänä viikonloppuna, että saas nähdä, miten pää kestää. Tuossa vieressä se tällä hetkellä autuaasti koisaa, joten eiköhän akku ehdi taas latautua. Katsotaan, kuinka käy.