Tänään tuli todistettua, että meidän neiti Saaga on hienohelma. Lappeenrannassa satoi vettä aivan älyttömästi toko-kisoissa, oli aika kylmää ja tuulistakin. Saaga ei tällä säällä toiminut lainkaan, niin vesikoira kuin onkin olevinaan. Jo etukäteen pientä treeniä tehdessä se oli haluton eikä millään olisi mennyt märkään maahan makaamaan. Palloleikit olisivat kyllä maistuneet vaikka kuinka. Arvasin, että vaikeuksia tulee. Tuomari oli tiukan linjan mies, joskin välillä linja huojui ja horjui, mutta aika niuhosti pisteitä herui noin yleisestikin. Saagan pisteet varmaan olivat oikean suuntaiset. Ja tässä niitä tulee, niitä vähäisiä:

Paikalla makaaminen                  7

- tarvittiin kaksi käskyä, ennenkuin neiti suvaitsi käydä maahan. Kun palasin, tuomari pisteitä antaessaan sanoi koiran olleen levoton. Kysyin Saijalta, millä lailla levoton Saaga oli. Kuulemma oli kerran vaihtanut lonkkaa. Että sen verran levoton se.

Seuraaminen                              8

- Alussa Saaga jätätti hetken, mutta ekan käännöksen jälkeen skarppasi ja kohtalaisen mukavasti seurasi.

Maahanmeno liikeen yhteydessä               0

-Saaga ei voi maahan mennä, kun on märkää, ei vaikka emäntä painokkaasti sanoo asiasta toisenkin kerran. Silloin nyykähtivät jalat hetken, mutta sitten koira lähti tepsuttamaan mamman perään.

Luoksetulo                                 9

- ehdottomasti kisamme paras anti. Saaga lähti laukalla, pysähtyi merkille ja tuli laukalla sivulle. Tosi hyvä.

Seisominen seuraamisen yhteydessä           6

- taas lähdössä jätätti, pysähtyi kyllä, mutta takaakierron aikana  kääntyi melkein poikittain. Eikä istunut kahdenkaan käskyn jälkeen perusasentoon.  Ja se osaa tän liikkeen ihan hyvin.

Noutaminen                                                 7

- Saaga haki löysällä laukalla, palautti jolkutellen,  lopussa vähän jäysti ja perusasentoon piti vähän auttaa.

Kauko-ohjaus                                             7

- muuten jees, mutta istumaan noustessa Saaga pompahtaa hiukan eteenpäin. Maahanmeno on hyvä. Toi istuminen johtuu varmaan siitä, että liian aikaisin olen alkanut treenata matkaa kisojen takia. Pitää palata lähemmäs ja huolehtia, että liikerata istumaan noustessa on oikea. Se oli positiivista, että Saaga nousi ensimmäisellä käskyllä istumaan. Liikkeenohjaaja näytti liikkeet selkä meihin päin. Outoa!

Estehyppy                                                 0

Meidän takuuvarma liikkeemme. Just joo. Saaga lähti vasta toisella käskyllä, hyppäsi, kääntyi ja alkoi - sijaistoimintana varmaan - nuuhkia esteen takaa maata. Se ei kahdesta käskystä huolimatta istunut, vaan toisen käskyn jälkeen hyppäsi ja tuli kauniisti sivulle. Että silleen.

Yleisvaikutelma 7.

Saaga osaa nämä liikkeet -kakeja ja noutoa lukuunottamatta - todella varmasti. Mutta selkeästi homma on kesken, kun kisat eivät  toimi. Siispä Saaga jää tokosta kisatauolle loppuvuodeksi. Nyt keskitytään rauhassa treenailemaan ja vahvistamaan jo opittuja asioita. Koira on nuori, joten meillä ei ole mitään kiirettä.

Kisoissa nähtiin kyllä portugeesimenestystäkin. Kirsi ja Kaisla ottivat alokasluokan voiton hienosti hyvällä ykköstuloksella. Onnea!!! Samassa luokassa Anu ja eno-Gösta tulivat kolmansiksi tasapisteillä kakkoseksi sijoittuneen kanssa saaden ykköstuloksen ja TK 1-koulutustunnuksen. Onnea matkaan avoimeen luokkaan!

------------------------------

Mutta palataan sitten eilisiin iloisempiin nolliin.

Aurinko paistoi kauniisti koko päivän, mutta ei ollut liian kuuma. Tuomarina toimi kaikilla radoilla Asko Jokinen, ihan uusi tuttavuus minulle.

Ensimmäinen rata oli hyppyrata.

Rata oli aivan ihana. Itse vain käänsin putkeen viedessä kroppaa niin paljon, että suoraan edessä olevan putken sijaan vein ihan korkeimman omakätisesti koiran väärään päähän putkea ja hylky tuli. Saaga meni radan todella hienosti ja nollatulos olisi tullut taatusti, jos ohjaaja olisi luottanut koiraansa eikä yliohjannut. Vartalovääntö tuli siitä, kun putkelle mennessä oikealle jäi hyppy ja pelkäsin, että Saaga menee sinne. Eipä olisi tarvinnut kuin suoraan edetä itse, niin Saaga olisi kyllä tullut oikeaan kohtaan perässä. Että olin vihainen itselleni tämän radan jälkeen. Tyhmä, tyhmä, tyhmä!

Rata näkyy tässä.

Toinen rata oli sitten agilityrata. Profiili oli jälleen oikein kiva. Hirvitti, kun huomasin, että rimat olivat 65 cm:n korkeudessa eikä Saaga ollut koskaan sellaisia hyppyjä hypellyt. Käytiin harjoitushypyillä muutama treeni tekemässä. Ekalla yrityksellä Saaga sorti koko hypyn. Sitten se otti opikseen ja hyvin loikki hypyt. Onneksi se on noin korkea koira. Eihän rata ohjauksen suhteen mikään tyylipuhdas esitys ollut. Saagakin hetken viipyi A:lla ja puomin alastulossa se liukastui, mutta vieressä seisoneen katsojan mukaan jalka osui kontaktille eikä tuomarikaan siitä vilkutellut. Saatiin nollatulos ja sijoituttiin kolmanneksi. Eka nousunolla kakkosissa.

1250437434_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Mitali kaulassa, ruusuke kourassa, ruokaa koiralle, nameja emännälle -ihan kivat palkinnot.

Tässä on ratamme.

Kolmannessa radassa oli ehkä vähän enemmän haasteita, mutta kiva rata oli sekin - ja rimat taas kuudessakympissä onneksi. Saaga jaksoi tämänkin radan suorittaa oikein reippaasti, mitä nyt pyörähti ennen putkea. Onneksi ei tullut kieltoa. Taas saatiin nollatulos ja tällä kertaa päästiin toiselle palkintopallille, vaikka meikäläinen vanhasta muistista ensin kiipesi sille kolmoselle.Huuto

Toinen nousunollarata, olkaa hyvä.

 

1250437447_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ja tässä me tönötetään onnellisina.

Oli hyvä viikonloppu. Nollienkin määrä oli vakio. Sellaista!Silmänisku

 

Kuvaajille paljon kiitoksia:

videoinnista Tainalle,

ekan kisan poseerauksista Johannalle (onnea Keijolle ja Usvalle hienosta hyppisnollavoitosta)

ja toisen kisan palkintokuvista Riitalle.