Siinä niitä on:

Kuvassa näkyy ainakin kaksi -ellei kolmekin- tummaa möykkyä, jotka ovat sikiöpusseja. Pentuja on useita, ainkin 4 - 5, arveli eläinlääkäri Marika. Tosi hienoa!

Pitkin työpäivää jännitti etukäteen tämän päivän ultra, vaikka minulla oli aika vahva käsitys, että varmasti Saaga on kantava. Kun se aamulla köllötteli selällään kainalossani, saatoin ihailla sen pörheitä nisiä, joita oli jostain ilmestynyt vielä yksi ylimääräinen lisää keskelle rivistöä. Alavatsassa oli soma kumpu. Ja iltapäivälenkillä neiti -tai siis nykyinen rouva - KÄVELI, ei edes jolkuttanut, lenkin lopussa.  Lähdinkin siis hyvissä ajoin eläinlääkärille odottamaan Eija-kasvattajaa.

Saaga on tällä hetkellä kovin nuhruinen ja takkuinen, kiitos laiskan emännän, mutta nyt pitää viikonloppuna pistää turkki kuntoon. Vakavasti mietin myös, pitäisikö turkki ajaa alas tämän pentushown ajaksi ja sitten taas kasvattaa. Mutta en tiedä, raaskinko tehdä sitä. Harkitaan. Puppyruokaa mamma nyt rupeaa syömään.

Joululapsia - oih!

-------------

Sain eilen Saagalle luonnetestipaikan Helsingistä huhtikuun puoleenväliin. Oikea joululahja tämäkin.