Tokokisan (josta myöhemmin) jälkeen lähdettiin koirien kanssa Lemin mökille. Friida lauloi ilovirttä mökkitiellä tietäessään, minne ollaan matkalla. Assi, joka vielä aamulla hiukan varoi jalkaansa, ei ollut köyhä eikä kipeä kiitäessään ympäri tonttia Friidan kanssa tai yksin. Ja minähän annoin sen mennä. Kipulääkettä oli varalta mukana, mutta sitä ei tarvittu. Elsa kuljeskeli omiaan ja illalla rauhoituttiin tyytyväisinä tupaan nukkumaan.

Yöllä havahduin kello yhden maissa siihen, että Elsa kuljeskeli levottomana. Ajattelin, että sillä oli pissahätä ja päästin kaikki koirat ulos. Ulkona oli todella mustaa ja pimeää. Ainoa valo oli kuistilla. Hetken mietin, älyääkö Elsa tulla takaisin, mutta olihan kuistilla valo ja olihan se ennenkin pissalla yöllä käynyt. Kaikki rymistelivät aikansa varvikossa. Kolme tuli takaisin, Elsa ei. Kuuntelin rapinoita rannalta. Kutsut eivät auttaneet,  kun eihän se kuule. Otin taskulampun ja suunnistin rantaan. Siellähän koira oli. Se kyyristyi kuin peloissaan, kun saavuin lampun kanssa. Otin sen kainaloon, kun hihnat olivat autossa ja kannoin mökin kuistille. Laskin Elsan kuistin lattialle avatakseni oven ja saman tien mummeli pinkoi toisista rappusista alas suoraan metsäpolkua pitkin autojen parkkipaikalle ja häivisi. En voinut lähteä juoksemaan perään, kun sehän olisi juossut vielä kovempaa. Lähdin siis kävellen kohti parkkipaikkaa taskulampulla polkua valaisten. Elsa ei ollut siellä. Palasin mökille. Istuskelin hetken aikaa odotellen, josko koira tulisi takaisin, vaan eipä kuulunut. Niinpä otin auton avaimet ja lähdin ajamaan mökkitietä hitaasti eteenpäin toiveena, että Elsakin olisi tiellä pysynyt. Yhtäkkiä, jonkin aikaa ajettuani, keskellä tietä seisoi Elsa. Paikallaan kuin patsas auton valoihin päin tuijottaen. Nousin autosta ja liikuin hitaasti kohti Elsaa. Se vilkaisi minuun, mutta jatkoi valoihin tuijottamista eikä onneksi lähtenyt pakoon. Nostin sen syliin ja laitoin autoon. Parkkipaikalla laitoin sille talutushihnan ja nöyrästi se seurasi perässä mökille. Nostin sen sängylle ja silittelin sitä. Elsa oli sangen poissaolevan oloinen. Yhtäkkiä se läähätti hetken - ja sitten se taas oli läsnä. Se nuoli kättäni ja katse oli taas tässä maailmassa kiinni. Rakas Elsa! Kun kävimme nukkumaan ja Elsa kuorsasi vieressäni, minun oli tosi vaikea saada unta. Mietin sitä, että Elsa on jo vanha. Ensi kuussa kolmetoista. Kauanko sillä vielä on aikaa, on täysi mahdottomuus sanoa. Mutta yön tapausten jälkeen tuntui, että eron hetki voikin olla lähempänä kuin arvaakaan. Aamulla Elsa oli ihan reipas oma itsensä ja tänään myös. Mutta enää ei tuudittauduta siihen, vaan toisella silmällä tarkkailaan varan vuoksi merkkejä. Merkkejä mistä- en tiedä, mutta merkkejä kuitenkin.

Tuon tapauksen jälkeen asettuivat oikealle paikalleen toko-kisan pettymys, kakkostulos jälleen, ja agilitykisan kolme hylkyä ja Saagan hidas vauhti. Molemmista selviää treenamalla lisää ja odottamalla, että Saagan hormonit eivät häiritse elämää.

Sitten  se omituinen ilon aihe. Harva riemuitsee yhtä paljon kuin minä kuullessaan lääkäriltä, että polven ristiside on sökö . Mutta jos vaihtoehto kahdeksan kuukauden mittaiselle polvikivulle on se, ettei polvelle tehdä yhtään mitään(mikäli kyse olisi ollut VAIN nivelrikosta) tai että polvi tähystetään (niinkuin nyt tehdään), niin milloin tahansa valitsen jälkimmäisen vaivan. Eivät ne nivelrikot sieltä mihinkään katoa, mutta uskon, että ristiside on se, joka polvea on kärvistyttänyt. Nyt siis ollaan tähystysjonossa. Pahimmillaan puoli vuotta. Mutta jaksan odottaa, jos parannusta liikumiseen on luvassa.

Näinä tautisina aikoina alkoi Assilla tänään ripuli. Yksi annos Metacamia perjantaina rikkoi mahan ja nyt ruikulla, verisellä sellaisella. Seurataan tilannetta, sanoi Marika-tohtori ja huomenna mennään sitten lääkäriin, jos ei raejuusto-canicur-kuurilla rauhoitu. Elämme tautisia aikoja, ou jee!

----------

When we were in the summer cottage, Elsa was very restless during the night. I let dogs out to the dark night and waited on the terrace them. All but Elsa came back. I took a light with me and went to the beach, where she was. She didn't regognize me. I carried her to the terrace and put her down for a while to open the door. Suddenly she ran down the stairs and dissappeared to the dark forest. I took my car keyes and started to drive the forest path and hoped to find her.  And after a while, there she stood in the middle of the road. She staired the car lights and stood still. I walked slowly to her and took her in my arms. She didn't react to me at all. We drove back to the cottage. I put her on the bed and stroke her head. And suddenly she was back again and seemed to know where she was. I realize now that I have an very old dog, who will leave us sooner or later. A sad thought. Now she has been allright again. But the safe feeling about her has gone. i will watch her now closely.

Our obedinece competition and three agility competitions weren't successful during the weekend. But what happened to Elsa made those disappointments to right perspective.

Today I got good news. My knee will be operated in the future. I have suffered pains in my left knee for eight months. Hope the operation will take the pain away and I could move better after that.