Kaikki on Saagalandiassa oikein hyvin ja seesteisesti. Elsa voi hyvin ja Assikin toipui mahavaivasta päivän podettuaan. Ettei ihan liian auvoista sentään olisi, tänään oli pikkutupajumi löytänyt uutta lasikuitutapettikohtaa jyrsittäväksi  ja siis uudelle kompostikehikolle on taas töitä -   mrrrr. Mutta ei olla pikkumaisia. Lapsihan selvästi viihtyy hyvin kotona.

Mutta asiaan: ajattelin nyt muutaman päivän toivuttuani jakaa lauantaisen toko-kisan tunnelmia kanssanne. Paikka oli Summan Pirttilän kenttä Haminassa. Säätila oli kuumanlainen viileästä aamusta huolimatta. Tuomarina oli ihan uusi tuttavuus, Riitta Räsänen. Hän oli suuressa viisaudessaan päättänyt, että paikallamakuu tehdäänkin viimeisenä.  Saaga oli avo-luokan viimeinen kisaaja enteellisesti numerolla 13. Olisi pitänyt jo numerosta arvata, mitä tuleman pitää.

Seuraaminen taluttimetta meni kohtuu mukavasti, vaikkakin eräässä täyskäännöksessä törmäsin koiraan ja tallasin sen jalalle. Lisäksi joku osuus oli vähän väljä. Mutta ei mielestäni huono. Arvosana 8

Maahanmeno liikkeen yhteydessä. Jostain kumman syystä Saaga himmaili alkuvaiheessa, joten vauhtini hiljeni rääkäistessäni sille MAAHAN. Meni maahan ja pysyi, mutta hidastuksesta meni pisteitä . Arvosana 8,5.

Luoksetulo vähän löysänlainen. Arvosana 8,5.

Seisominen seuraamisen yhteydessä. Jätätti taas alussa, mutta otti kiinni ja seisoi ihan ok. 9

Noutaminen. Lähti laukalla, palasi iloisesti ravaten. 8,5

Kauko-ohjaus. Vaihdot hyviä, yksi maahanmeno vähän hitaampi. Pirulainen nousi lopussa sivulle vasta toisella käskyllä. 8,5.

Estehyppy   Saaga oli kisan edetessä kuumunut yllättävän paljon ja parin liikkeen alussa haukahdellut. Liekö komentanut namin antoon vai mitä. Lähetin hyppäämään. Saaga hyppäsi ihan hyvin ja istui käskystä. Se oli hypyn toisella reunalla enemmän. Kun kutsuin takaisin, se lähti haistellen kävelemään hypyn viertä takaisin. ARGHHHH! Ikinä ei ole tätä tehnyt. Että otti päähän, koska tiesin, että tässä nollassa ykköstulos meni.

Mentiin Saagan kanssa hetkeksi kehästä pois ja kohta paikallamakuuseen. Saagan vieressä makasi australiankarjakoira Tykki ja olin Tykin emännälle sanonut, että Saaga on tosi varma paikallamakaaja, niinkuin on ollutkin. Siksi leukani loksahti polviin, kun palattiin piilosta koirien luo. Ainoana rivistöstä Saaga istui!!!!! Aivan mykkänä palasin koiran viereen, en sanallakaan kiitosta sille antanut vaan laitoin hihnaan enkä edes vilkaissut tyyppiin, joka hiukan ihmetellen minua vilkuili. Saatiin liikkeestä 7.  Noin 10 sekuntia ennen ajan loppumista Saaga oli alkanut rapsutella itseään ja siitä noussut istumaan. Siihen asti se oli maannut kuin sfinksi. Mutta hiisi vieköön, ei siellä mitään rapsuttelemaan ruveta. Toivottavasti mykkäkoulu toi jotain palautetta koiralle. No, ei kymppikään olisi tuonut meille ykköstulosta, mutta silti!

Kokonaisvaikutus 8,5 ja yhteispisteet 148,5. (Ja tähän jokainen saa kuvitella rumimman kirosanan, minkä tietää)

Että semmoinen kisa sillä kertaa!

Tänään sitten käytiin kentällä treenaamassa. Saaga oli hyvässä vireessä, ja porhalsi kuin sirkuskoira vierellä. Saaga teki aivan tosi hyvän luoksetulon pysäytyksineen. Molemmat pätkät hyvällä laukalla ja  mainio pysähdys kaupan päälle. Noutoa tehtiin niin, että Saaga haki ja kun kapula oli suussa, heitin pallon taakseni ja Saaga kiisi laukalla sitä hakemaan pudottaen kapulan. Kaksi kertaa tätä ja sitten yksi norminouto, jonka palautus oli loistavan vauhdikas. Olinpa tyytyväinen!  Illalla vielä treenataan hyppyä ja paikallamakuuta, kun lähden vetämään toko-ryhmän harjoituksia.

Tilasin Agimetilta kahden keppiparin paketin. Laitan kuvan, kunhan muistan ottaa kameran mukaan treeniin. Tänään sitten harjoiteltiin Friidan kanssa ensin yhdellä keppivälillä, mikä sujui aika hienosti. Sitten lisäsin suoraan linjaan toisen keppiparin ja molempien läpihän pikkutyttö hienosti porhalteli pallopalkalla. Kepit pitimineen mahtuvat hyvin täyteen ahdettuun autooni, kun ovat pieniä palasia.  Eilen illalla oltiin Friidan kanssa Marian agilitytreeneissä, jossa tehtiin matalaa keinua taitavasti ja pientä vauhtirataa vallan hienosti. Friidalla on ihan hirveä vauhti. Toivottavasti pysyy, vaikka vaikeuksiahan se minulle tietää .

---------

Saaga and I were in an obedience competiton on Saturday. She didn't do the jump properly. So we didn't get the firs prize, which is really possible, when she does her movement like she  normally does. When we practiced today, she was very good again.