Tänään oli Elsan eläinlääkäripäivä. Tuskin se kamalan kiitollinen asiasta oli, mutta suunnattiin kuitenkin tohtorille. Elsa sai perinteisen niveltenhoitoruiskeen, mutta tällä kerralla tutkittiin vanhaa neitiä tarkemmin. Tohtori kuunteli sydäntä ja totesi sen oikein hyväkuntoiseksi. Käsikopelolla ei havaittu mitään hälyyttäviä patteja missään. Silmät kirkkaat ja hampaatkin kohtuullisen hyvät. Ainakaan niitä ei ole suusta tippunut. Lisäksi tutkittiin pissanäyte, jossa oli lievää proteiininousua, mutta ei mitään hälytyskelloja kilkattavaa. Verta otettiin putkilollinen Elsan vastustuksesta huolimatta. Verestä tutkitaan maksa- ja munuaisarvot. Toivotaan, että kaikki on ihan kunnossa. Parin päivän sisään pitäisi senkin vastauksen tulla. Vaikka peräosa on jo vähän heiveröinen, vielä pomppii Elsa autoon ja sänkyyn ja juoksee pallon perässä monta kierrosta täyttä laukkaa. Ruoka maistuu, joskin painoa on vain 16,5 kiloa eli hoikka tyttö. Ei kuitenkaan mikään ylilaiha sentään. Ihan hyvillä mielin lähdettiin pois. Punnitsin samalla reissulla Friidankin ja se painoi 19 kiloa. Hoikka tyttö siis sekin.

Hyytävän jäisen tuulen saattelemana lähdettiin lääkärireissun jälkeen Friidan kanssa kohti Kouvolaa ja agilitytreenejä. Tosin ennen sitä lenkillä katsoin, että pikkuneidin pimpsaosasto on pullistunut jonkin verran ja piti tutkia, ettei vain juoksu ole alkanut. Vaan ei sentään onneksi. Lähellä se hetki kuitenkin taitaa olla.

Kouvolassa kehiteltiin tänään pakkovalssia ja twistiä. Friida pomppii kuin kumipallo innoissaan, kun aloitetaan treenit. Ja pomppu on korkea. Hyvin se kuitenkin malttaa jäädä paikoilleen ja hyvin se taipui sekä pakkovalssiin että twistiin. Ohjaajalla ehkä oli vähän ajoitus- ja sijoittautumisongelmia, mutta koira oli hyvä. Tässätystä pitää nyt ruveta käden ja namin kanssa treenaamaan sekä Saagan että Friidan kanssa, jotta molemmat paremmin tulisivat "kädelle", kun sellaista tarvitaan. Saaga, joka mielellään lukitsee edessä olevan esteen, olisi hyvä saada motivoitumaan tässä-käskyllä käännökseen poispäin esteestä. Siinäpä meille sairaslomatreeniä.