Kulunut viikko meni töihin orientoituessa eikä mitään ihmeellistä saatu koirien kanssa aikaiseksi. Oltiin kyllä Saagan ja Friidan kanssa agiitytreeneissä, mutta siihen se sitten jäikin. Omia treenejä ei tehty, kun oli pitkiä työpäiviä. Ulkoiltiin kyllä reippaasti. Eilen lähdin sukuloimaan Helsinkiin ja käymään oopperassa. Friida pääsi kasvattajan hoiviin riekkumaan Salomaon kanssa, mikä oli kyllä oikein hyvä juttu. Kiitos Eijalle avusta. Ooppera, La Boheme, oli kyllä hieno ja sankaripari lauloi todella upeasti. Puccinin musiikki on kuulijaystävällistä ja niin kaunista. Kiitos siskolle ja perheelleen ihastuttavasta taidejoululahjasta. Ennen oopperaa oli toinenkin taide-elämys, sillä siskontyttö Alina esiintyi SYK:n näytelmässä kyyhkysen roolissa. Eli taidetta täydeltä laidalta.

Tänään sitten palattiin kotiin. Friidan hain kotimatkalla. Sitten lähdin lumenluontitalkoisiin hallitontille. Kahden ja puolen tunnin rupeaman jälkeen sormet ja varpaat olivat jääpuikot, mutta hommakin alkoi olla valmis. 

Ja uusi työviikkokin sitten on alkamassa.