Kuluneen viikon aikana tämä Laura Närhen laulun säe (vaikka laulu ei kuolemaan liittykään) on  pyörinyt välillä nonstoppina päässäni. Jotenkin rivit  kolahtivat johonkin syvälle, kun ne ensimmäisen kerran Tiinan kommentista luin. Elsan suhteen tuo päästämisjuttu oli helppoa. Olihan koira selvästi parantumattomasti sairas, ja ainoa armelias teko oli  päästää se pois mahdollisimman nopeasti. Se oli helppo hyväksyä. Mutta tuo pois antaminen. Se taas oli se vaikea asia. Antaa pois lopullisesti rakas ystävä kuolemalle. Vaikein asia maailmassa. Raskain asia maailmassa. Kuka on valmis antamaan  vapaaehtoisesti pois jotain hyvin rakasta. Ei kukaan!

Viikko on mennyt vaihtelevasti. Kun tiistaina töissä oli puuhakasta ja kiireistä, kaikki oli hyvin. Mutta kun oli aika istahtaa, valahti ruumiiseeni täydellinen raskas henkinen ja fyysinen uupumuksen tila. Sellaista uupumusta en ole tuntenut juuri koskaan. Siinä käy todella syvällä jossain pimeässä. Kun oli pakko taas skarpata, sai onneksi ravisteltua sen painavan peiton pois päältään ja jatkettua hommia. Keskiviikko oli ihan hyvä päivä, mutta eilen taas uupumus iski. Ehkä viimeisen kerran toivottavasti. Yllättävät surunhetket tulevat, kun huomaa seisovansa yksi ylimääräinen koirankeksi kädessään töihin lähtiessä. Tai kun kutsuu Assia Elsaksi. Tai luulee Assia Elsaksi. Assi on sen verran harmaantunut nykyään, että pikasilmäyksellä voisi Elsaksi arvella. Mutta nekin helpottavat ajallaan.

Koirat eivät ole mitenkään osoittaneet käytöksellään huomanneensa, että yksi on joukosta poissa. Niitä on monta ja Elsa oli jo jonkin aikaa ollut sellainen omissa oloissan olija. Kun yksi jos toinen käy kanssani välillä yksin treenaamassa, ehkä koirat miettivät, että Elsa on jossain todella pitkissä harjoituksissa. Tai eivät ajattele Elsaa ollenkaan.  Hihnalenkit kolmen reippaan koiran kanssa ovat nykyään todella helppoja. Elsahan oli varsinkin aamuisin vähän perässä vedettävää sorttia. Ja Friida on pitänyt huolta, että emännän adrenaliinitaso nousee tasaisesti. Eilen nimittäin oli sänkyni petauspatjan pää  hajoitettu ja raakakumisisällystä paloiteltu oikein urakalla. Friida on jo useita viikkoja ollut pois häkkielämästä ja häkki korjattu poiskin, vaan nyt sitten se palasi häkkilinnuksi ainakin kesälomaan asti.

--

Ai niin, sattui minusta vähän kummallinen juttu. Saagahan oli vuoden 2009 harrastusportugeesi Vesikoira ry:ssä. Kyselin kaksi kertaa kiertopalkinnon perään, kun ei palkintojen jakoon päästy. Koskaan milloinkaan ikinä ei palkintoa meille saapunut. Loppuvuodesta erosin kýseisestä yhdistyksestä, tosin muun syyn takia, kuin tämän palkintojutun.  Mutta yllättäen tänään saapui postissa Saagalle kunniakirja, jossa kerrottiin Saagan olleen vuoden 2009 harrastusportugeesi. Kun Assilla oli kyseinen titteli, saatiin palkinto ja siihen liittyvä albumi postitse - Oulusta PikiMustilan Erjalta tosin - eikä koskaan mitään kunniakirjoja. Nyt sitten ei palkintoa koskaan näkynyt, mutta räpsähti kunniakirja. Mitähän tästä pitäisi ajatella?