Paikallamakuu (alkuosa)

- muuten jees, mutta tarvittiin toinen käsky istumaan nousuun. 

Kaukokäskyt tehtiin samassa kehässä heti paikalla makuun jälkeen.

- Saaga hypähteli istumaan nousussa, vaikka yritin tehdä käsiliikkeen hyyyyviiin raaauhaalliseeesti.

 Seuraaminen ja luoksetulo

-Seuraamisessa Saaga laahusti alussa jäljessä. Kesken kääntymisen se bongasi maassa tumman läpyskän, jota se lähti katsomaan. Komensin sen nimellä pois, koska pelkäsin sen poistuvan kehästä.

- Luoksetulo oli laiska esitys.

 Sitten taas vaihdettiin kehää ja tuomaria.

Vuorossa oli nouto. Saaga lähti laiskalla laukalla, palasi laiskalla ravilla ja teki vinon perusasennon.

 

Liikkeestä maahanmeno - tarvittiinkohan siinäkin toinen käsky istumaan nousuun. 

Liikkestä seisominen heti perään. Saaga hidasteli ja kääntyi  palatessani sen ohi. Ihan kuin tyypiltä olisi vähän ajatus karannut. 

Lopuksi vielä hyppy. Sanoin Saagalle HYPPY. Se istui, tuijotti hyppyä varmaan 10 sekuntia, sitten vaivautui pomppaamaan yli hypyn toiselle puolelle. Sanoin istu ja se istui. Sanoin SIVU  - eikä mitään tapahtunut. Saaga tuijotteli ihan zombiena minua. Hetken odoteltuani sanoin SIVU. Tuijottelua kesti vielä jonkin aikaa, mutta sitten koira vaivautui nostamaan ahterinsa maasta ja hieman lautaa kolauttaen palasi vinoon perusasentoon sivulle. LOISTOKAS lopetus LOISTOKKAALLE kisalle!!!

 

Tulos oli 147,5 pistettä tai sinnepäin. Kakkostulos joka tapauksessa. Harmittaa vain, että virheet olivat tuollaisia pöhköjä, kaksoiskäskyjä ja hidasteluja. Toki arvostelu myös SM-kisoissa on erittäin tiukkaa, mutta alle kykyjemme kisattiin tällä  kertaa.  Jatkamme voittajaliikkeiden harjoittelua.

Marikalle ja Jaanalle kiitos kuvaamisesta ja Marikalle suuri kiitos videoiden tuubiin tuuttamisesta.