" poika on tullut kotiin..." tai oikeastaan tietokone, jossa ei sitten ollutkaan mitään emolevyvikaa vaan näytönohjain oli hajonnut. Onneksi koneessa on myös toinen näytönohjain, joten viidellä kympillä selvisin koko jutusta - tällä kertaa. Oma kone kaikkine talletettuine juttuineen on tärkeä, ja oli oikea juhlahetki avata se pitkästä aikaa. Niinpä nyt voikin alkaa purkaa Saagalandian väen Klagin jälkeistä elämää tänne blogiinkin.

Tärkein ensin - Elsan hauta. Mökkitontilta on vaikea löytää paikkaa, johon voisi kuopan kaivaa, kun kallio on niin lähellä. Mutta männyn juureen sen kuopan sain ja sinne laitoin Elsukan tuhkat viimeiseen leposijaansa. Päälle rakensin mullasta ja pyöreistä valko-harmaista graniittikivistä pyöreän alustan, johon voi laittaa joka kesä kukkasen Elsan muistoksi. Paikka on siitä hyvä, että se näkyy suoraan Elsan vartiopaikalta, sillä se makaili terassilla portaiden vieressä maailmaa tarkkailemassa. Elsan veli Edukin lähti sitten 19.7. koirien taivaaseen Elsan ja muiden luo. Edun sydän ei jaksanut enää kolmatta perättäistä hellekesää. Hyvää matkaa herra Kettusellekin. Nyt Elsan pentueesta ovat jäljellä enää Priki-veli ja Evi-sisko. Toivotaan, että ne saavat syyskuussa viettää neljätoistavuotisjuhliaan.

Sitten kuva Agirodusta eli meidän portugeesijoukkueidemme jäsenet. Kirsi ja Kaisla puuttuvat, sillä Kirsi oli seuransa talkoohommissa eikä ehtinyt poseeraamaan. Oltaisiin saatu yksi ruskea portugeesikin rivistöön.

Eli tässä vasemmalta oikealle:

Sanna ja Siiri, Sami, Picku ja Dana, Maria ja Beijo sekä Friida ja Saaga.

Agirodun jälkeen mentiin vanhempieni kotiin Lauritsalaan. Parvekkeella alkoi illalla olla aika mukavat olot, kun Saimaalta tuuli leppeästi ja parveke oli varjossa. Koiratkin huomasivat sen.

-Tämä verho on kyllä aika omituinen.

-Ette naura siinä!

- Juu, en minä ainakaan naura.

- Ja minä vain tässä tähystelen ympärilleni.

- Miten minusta tuntuu, että ne nauroivat silti.

Illalla koiratkin taas jaksoivat vähän aikaa pinkoa, kun kuumuus hiukan hellitti. Aamulla käytiin ihailemassa kanavan suun maisemia.

Ennen kotiin lähtöä käytiin Friidan kanssa moikkaamassa veli-Franklinia.

Helteestä huolimatta näillä kahdella intoa riitti leikkimiseen.

Mistäköhän huomaa, että kyseessä ovat sisko ja veli?

Blondit !  Tuo rengasfrisbee oli kyllä aika kiva lelu, joten sellaista pitää yrittää metsästää jostain meillekin. Kaiken riekun keskellä piti levätäkin, ettei kieli aivan tippuisi. Ja juoda vettä paljon.

Talon vanha koiraherra, kohta 13-vuotias Marius tuli  myös hihnassa tervehtimään Friidaa. Hihnassa siksi, että se on kova poika karkaamaan korkeasta iästä huolimatta. Friida oli erittäin alistuvainen ja nöyristeli, vaikka Marius oli mitä ystävällisin ja herttaisin pappa.

Vähän kumma pimu tuo, mietti Marius.

Franklin olikin jo ihan poikki.

Kiitos leikkiseurasta.