Niinkuin on ennenkin havaittu, Saaga ei oikein toimi helteellä. Ja hellettä oli jo aamusta alkaen, kun saavuttiin Kouvolan kisapaikalle. Saviojan Anne tuomaroi. Aloitettiin hyppyradalla. Koira kulki ihan kohtuullisesti, joskaan ei missään nimessä parasta vauhtiaan, mutta pari rimaa tippui ja yhden ohiviennin sain minä aikaan surkealla ohjaamisellani. Rataan tutustuessa harjoittelin kohdan järkevällä tavalla ja radalla sössin pahan kerran. Sitten sain vielä Saagan väärään päähän putkea, kun se reagoi liikkeeseeni. Lopussa vielä Saaga pomppasi lähtöhypynkin. Voi elämän kevät! 

Eka agilityrata oli paras päivän radoista. Testasin niitä vauhdikkaampia kontakteja ja ne kyllä onnistuivat kohtalaisesti. Kontaktivirheitä ei tullut, mutta jotenkin tuntuu, että tuhon tiellä ollaan, jos koira on kuumempi ja lähtee loikkaan korkeammalta. Niin siinä nimittäin taatusti tulee käymään. Taas tippui muutama rima ja taas sössin ohjaamisellani samanlaisen kuvion ja sain koiran hypyn ohi. 

Toinen agilityrata oli sitten laahustamista ainakin alkuosaltaan. Saagaa ei yhtään enää huvittanut. Se jolkotteli hypyn ja laahusti kepit ja oli muutenkin ylen perässä vedettävä. 

Eli ei mitään superfiilikset kisan jälkeen, vaikka radat ihan mukavat olivatkin profiililtaan. Hyppyrata suorastaan helpommasta päästä. Rimojen tippuminen mietityttää. Liekö Saagan selkä jotenkin jumissa, kun viime kuun hieronta jäi siltä väliin, kun Saagalla oli hierontapäivänä oman seuran kisat eikä hierontaa voitu antaa. Tai sitten se vähän satutti itseään juuri ennen ekaa rataa, kun se kiipesi radan vierellä olevalle A:lle, kääntyi takaisin ja sotkeutui hihnaan, ja meni mukkelis makkelis maahan. Ei se mitenkään kipuja oireillut, mutta voihan olla, että jotain jomotuksia sillä oli. Tiedä näistä. Seurataan tilannetta. Jos Saaga vaikuttaa huomenna kankealta tai kipeältä, kun meillä on Timo Rannikon koulutus Kouvolassa, otan tilalle Friidan, vaikka sillä sitten samana päivänä on kaksi kisarataa tiedossa. Jotenkin luulen, ettei tuo Duracell ihan heti hyydy.

Mentiin kotiin hetkeksi huilaamaan. Sitten pääsi Friida tekemään jotain ihan uutta.

Paikalla oli myös Ziro, englanninspringerspanielinarttu, ikää 3 vuotta ja matkalla taipumuskokeeseen heti huomenna.

Paikalla oli siis myös Friida, joka oli innoissaan päästessään metsään.

Kolmas ja tärkeä pääosan esittäjä oli tämä fasaanivainaa, monesti pakastettu ja sulatettu.

Tipunen esiteltiin molemmille nuuskijoille, jotka suhtautuivat vainaaseen pelottomasti ja kiinnostuneesti.

Sitten Heidi lähti "ulkoiluttamaan" fasaania narussa pitkin metsää. Pussi merkkaa lähtöpaikkaa, johon oli tehty ensimmäinen makuu ja sitä vähän veretettykin.

Friida pääsi ensimmäisenä kokeilemaan jälkeä. Sillä oli valjaat, joihin kiinnitettiin jäljestysliina. Yllättävän hyvin ja nopeasti Friidan pääsi matkaan. Kallion päällä tuulin jonkin verran, jolloin Friida oli hetken hukassa, missä haju jatkuu, kun tuuli levitti tuoksua moneen suuntaan, mutta hienosti se taas jatkoi matkaa. Minä kuvasin ja kävelin perässä. Kuvauksessa koira katoaa välillä kamerasta tai on ihan laidassa, mutta en juuri nähnyt ruudusta, missä koira on, kun oli niin kirkasta ja piti katsoa jalkoihinsakin kivikkoisessa maastossa. Välillä liinaan takertui isoja risuja. Silloin piti lopettaa kuvaaminen hetkeksi, että sain solmut auki ja sitten matka jatkui. Kaadolla oli varmaan hurjan voimakkaat tuoksut moneen suuntaan, sillä Friida käveli raadon yli muutaman kerran, ennekuin hahmotti, missä se on. Olin ihan valtavan ylpeä pikkukoirasta, sillä tällaista se ei ole ikinä tehnyt ja oli nyt noin reipas ja taitava. Taitaa ensi kesänä olla taipparireissu edessä meilläkin.

Tässä Friidan jäljestyksen alkuosa siihen asti, kunnes liinaan tarttui kasa risuja ja se meni ihan solmuun. Ziro jäi lähtöpaikalle puuhun kiinni ja haukkuu erittäin närkästyneesti.

Sitten sotkut on saatu selvitettyä ja kuvaus ja matka jatkuvat kohti kaatoa.

Seuraavaksi oli Ziron vuoro. Tämä oli myös sen ensimmäinen jäljestyskeikka.

Se haisteli ensin alkumakuuta ja lähti rivakasti pitkin jälkeä. Se sai niin  hyvän ilmavainun, että oikaisi kulman ohi suoraan kauemmalle reitille.

Heidi sai painaa liina suorana perässä, sillä Ziro tiesi tarkkaan, mitä oli tekemässä.

Kaato on löytynyt.

Sitten saivat tyttöset vähän tutustella, joskin Ziro oli vähän sitä mieltä, että portugeeseista ei sprinkkuleikkeihin ole.

Mutta samalle tielle mahtuivat molemmat sopuisasti kirmailemaan.

Hieno jäljestäjäkaksikko!