750 kilometriä autoilua on takana. Rellu kesti ja ajajan pylly ja polvi kestivät, joten voi sanoa, että hyvä tilanne.

Perjantai-illansuussa vein koiratytöt Loviisan koirahoitolaan. Ne eivät tällä kertaa päässeet matkaan mukaan. Olipa omituista olla loppuilta kotona ilman koiria. Suorastaan haikeaa. Jokaista karvanaamaa oli ikävä, ja aina välillä hätkähdin, kun joku koirista ei ollutkaan tutulla paikallaan. Sitten kun reissuun pääsi, tilanne oli toinen, eikä koiria todellakaan ehtinyt ajatella, mutta ennen lähtöä huomaisin, että elämä ilman koiria on todellakin tyhjää.

Starttasin lauantaiaamuna kohti Heinävettä. Keli oli mahtava ja luonto upeaa. Näin joutsenparven pellolla laiduntamassa ja aivan upeaita ruskapuita. Yhden pysähdyksen taktiikalla matka meni reilussa kolmessa ja puolessa tunnissa - ja ihan rajoitusten mukaan ajoin. Olihan Mikkelistä eteenpän miljuuna peltipoliisia pitämässä ihmispolon kaasujalan järkevänä. Matkan syy olivat kummityttö Ainon häät.

Heinäveden kirkko on perinteiseen tyyliin korkealla mäen päällä. Kermajärvi näkyy hienosti.

Kirkko on puukirkko, jota syksyisin ja talvisin  ei lämmitetä.

Kaunis kirkko sisältäkin, ja ilman paleltumavammoja selvittiin, vaikka morsiamella oli hihaton hääpuku.  Sulhanen sanoi tahdon, morsian sanoi tahdon -

- ja juhlapaikkaa, Kerman Keidasta, kohti tuore aviopari lähti seiväskujan kautta, seiväspussi auton katolla. Morsian on ollut aktiivikilpailija seiväshypyssä ja sulhanenkin on lajia kokeillut.  Kivat olivat hääkekkerit, ohjelmat hauskoja ja ruoat makoisia. Kiitos!

Aamulla ennen seitsemää heräsin. Huoneeni ikkunasta avautui tällainen näkymä:

Katto oli aivan jääkuuran peitossa, sillä yölllä oli ollut kova pakkanen. Joesta nousi usvaa kylmään ilmaan.

Kun aamupalan jälkeen starttasin, piti ensin auton ikkunat raapata paksusta jääkerroksesta. Kiltisti Rellu käynnistyi ja matka kohti Lappeenrantaa alkoi. Voi luoja, miten kaunista oli luonto syksyisessä ruskassaan. Olisi tehnyt mieli tämän tästä pompata autosta ulos valokuvaamaan. Muutaman kuvan matkan varrelta talletin kameraan ja loput muistoihin.

Välillä aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta suoraan silmiin, välillä oli niin sankka usva, ettei eteensä nähnyt. Matkan varrelle osui myös lossi, jonka ainoa matkustaja olin.

Ei oikein vastaranta kunnolla erotu, vaikka lähellä jo ollaan.

Punkaharjulla ne vasta mielettömät maisemat olivatkin. Kolmessa tunnissa surautin Lappeenrantaan ja sieltä iltapäivällä hakemaan Loviisasta koiria. Hyvin oli koirilla mennyt ja ne olivat tyypilliseen portugeesitapaan haltioituneessa tilassa jälleen minut nähdessään. Käytiin kotimatkalla vielä kentällä, jotta koirat saivat purkaa energiaa. Tänään olisi ollut seuran mestaruuskisatkin, mutta niihin ei ennätetty.

Ihmeen hyvä on kotona taas olla! Tämän allekirjoittavat myös Assi, Saaga ja Friida