Meille tuli perjantaina hoitoon Eijan yksivuotias portugeesipoika Alex. Siinä on vähän mammanpojan vikaa, kun se ei ole vieraissa juurikaan ollut. Mutta muutaman piippauksen jälkeen ja tovin ulko-oven lähellä kytättyään Alex päätti portugeesityyliin sopeutua naislaumaan. Ja sitäpaitsi meiltä saa Alexin mielestä TODELLA hyvää sapuskaa. Alex on vähän huono syömään, kuulemma, mutta kun jääkaapista ilmestyi barf-lihaa, poika oikein nousi työpöytää vasten haistelemaan sulotuoksuja. Kuppi tyhjeni yhdessä henkäyksessä.  Assikin siirtyi tänään raakaravintoon ja ihan hyvältä näyttää. Toivottavasti sen maha ei rupea oireilemaan vaan ensi yönä nukutaan sikeästi koko joukko.

Alex nukkui yön oikein hyvin. Se ei edes haukahtanut, kun sanomalehti kahden ja kolmen välillä kolahti luukkuun.Yleensä vierailevat tähdet ensimmäisen kerran lehden tulon kuullessaan tarjoavat haukkukonserton, vaan ei Alex. Ei se kyllä ihan ovelle asti päässytkään, sillä olin eteistä rajannut kompostikehikolla. Muutenkin Alex on kiltti ja hyväntahtoinen poika eikä ahdistele meidän typyköitä millään sopimattomalla tavalla.

Käytiin  aamupäivällä vähän kentällä energioita purkamassa. Assin jätin kotiin, ettei se jää muiden jalkoihin.

Kiltistä pojasta löytyy kentällä kyllä vauhtia. Saaga haastettiin leikkiin mukaan.

Hei tyypit, haluaisitteko leikkiä pallolla? Ja kyllä ne halusivat.

Hauskaa oli kaikilla.

Alkuiltapäivästä oli vuorossa agilitykoulutusta hallilla. Nina Manner tarjosi meille Friidan kanssa  ihan kimurantin näköisen radan.

Minulle tuotti vaikeuksia Friidan kääntäminen hypylle putken 4 jälkeen ja kuutosen pakkovalssin oikea-aikainen teko.  Putkihommassa auttoi, että olin kääntyneenä putkelle päin, kun Friida porhalsi putkesta ja äänen käyttö oli tietysti sallittu. Pakkovalssikin alkoi sujua.

Seuraava haaste oli hyppy9-hyppy10-putken kauempi pää.  Ysin jälkeen tehtiin valssi, jonka paikkaa jouduin hakemaan, ennen kymppiä tehtiin vekki (mulle vaikeaa vielä) ja vartalo käytännössä A:lle päin kääntyneenä vedetään koira putken ensimmäisen pään ohi. Minä jäykkä jäpöttäjä en niin vain älynnyt, kuinka paljon sitä ruotoa pitää vääntää - ja kun kääntö onnistui, unohdin vekata. Huokaus! Kiltisti Friida kuitenkin lopulta teki kaiken niinkuin pitää, mutta kotiläksyksi ehdottomasti jäi tämä vetäminen. 

Friida piti hakea putken 11 päästä aika vierestä, jotta se kääntyi nopeasti. 15 oli meillä okseri, mutta se ei onneksi tuottanut Friidalle ongelmia.

Hypyt 16-19 olivat taas minulle vaikeat, kun olen niin hidas.  Ehdin vielä hypyn 17 jälkeen valssaamaan, mutta olin hidas, vaikka olisi pitänyt vauhdilla edetä hypyn 18 valssaamaan tai persjättämään. Persjättö oli mulle hitusen parempi, mutta hidas sekin. Kepeillä Friida temppuili ja jätti joitain keppejä aluksi väliin. Oliko rauta keskikohdassa vähän kohollaan ja Friida ehkä satutti siihen jalkaansa, kun noin ämpyröi. Kepit ovat nimittäin menneet oikein hyvin yleensä. Vaan onnistuivat ne ja kovasti tsempaten Friida teki kepit , vaikka jäinkin putken alkuun odottelemaan ja vetämään sen putkeen. Näin minulla oli etumatkaa puomille.

Välistäveto 25-26-hyppyjen välillä onnistui hyvin, kun aloin kunnolla kääntämään kroppaa selkä kohti menosuuntaa ennenkuin koira hyppäsi. Käännös oli silloin hyvä. Hidas olin taas hypylle 26 lähetyksessä. Toiset kepit menivät hyvin. Lopuksi vielä treenattiin pituudelta putken kauempaan päähän menoa ahtaassa paikassa ohi A:n. Jälleen vaadittiin vartalon vahvaa kääntöä putkelle päin ja tiukkaa haltuunottoa. Kotiläksyä kotiläksyä   ! Päästiin sentään kaikki 32 estettä läpi, mitä en olisi piirustusta katsellessani uskonut. 

Alex odotteli autossa, kun Friida treenasi ja sitten vielä kotimatkalla käytiin kentällä riekkumassa. Lapsilla oli hauskaa!

---

Friidan sisko Fannysta (T. Francesca)  on tänään Kajaanissa leivottu Saagan pentueen ensimmäinen Suomen muotovalio.  
Onnea Fannyn perheelle!