Perjantai-iltana en mennytkään saunaan vaan lähdin Friidan kanssa seuran möllikisoihin. Treenattiin Vantaan kisoja varten tavoitteena hyvät kontaktit. Ja hyväthän ne olikin. Niinkuin näkyy.

Ilmoitin Friidan myös Kotkassa kesäkuussa pidettävään luonnetestiin. Alun perin ei ollut tarkoitus noin nuorena keskeneräistä koiraa testata, mutta kun näin, että paikkoja oli vapaana, mietin, että nuorena ehkä paremmin näkee koiran oikean persoonan eikä niin opittua - ja varasin paikan. No, heti kohta tajusin, että voipi olla juoksut juuri silloin ja ilmoitin tästä järjestäjälle. Hän kehotti pitämään paikan varan vuoksi ja sanoi, että yleensä aina on löytynyt sijainen, jos juoksujen takia pitää perua. 

Kohta startataan Ojankoon. Ketään tuttua ei kisoissa ole, joten ei taida videoita niiltä radoilta irrota. Mutta julistan täten viimeisen nollan metsästyksen alkaneeksi.