Juhannusaattoaamuna suuntasi meidän revohka Lemin mökille. Sää oli mitä mainoin. Mökille saapuivat myös isä ja äiti, sekä siskon perhe.
Ja Tuisku.

Tuisku-neiti, coton de tulear, oli juoksunsa parhaissa päivissä. Siihen nähden, miten harvoin koirat ovat toisensa tavanneet, kohtaaminen sujui enemmän kuin hyvin. Tuisku niiaili Assille, Saaga ja Tuisku nostelivat häntää korkealle toisia tervehtiessään, mutta ei sitten muuta , ja Friida, nöyristä nöyrin alamainen, niiaili Tuiskulle. Eli hetkessä oli nokkimisjärjestys selvä ilman sen kummempia selityksiä.

Friida olisi kauhean mielellään leikkinyt Tuiskun kanssa, mutta ensin Tuisku vähän arasteli riehkasta lasta, sitten alkoi vokottelemaan, eikä Friida oikein tiennyt, miten SIIHEN sitten suhtautuisi.

17 vuotta sitten polun varteen istutetuista kahdesta elossa olevasta rhododendron-kasvista toiseen oli tullut  ensimmäistä kertaa mökin historiassa joitain kukkia. Ei paljon, mutta kuitenkin.

Kukat olivat ihme, mutta toinenkin ihme nähtiin. Saaga bongasi laiturilta vedestä kepin, jota kukaan ei hakenut. Yllytin sitä noutamaan.

Ja kappas, sinne neiti meni veteen ihan kaulaa myöten ja todistettavasti otti myös joitain vetoja vedessä. No, keppiä ei sitten pystynyt suuhunsa ottamaan, olihan uiminen sen verran haasteellista, mutta ui ihan omatoimisesti kuitenkin. Jee!

Hyvä Saaga. Jatkamme harrastusta, jahka vedet lämpiävät enemmän.

Assi ei mitään houkuttelija ja kannustusta tarvitse. Se osaa uida ja noutaa. Nih!

Ja piehtaroinnit päälle.

Minä olen niin taitava.

Friidakin haki pari kertaa kepin, vaikka vähän piti alussa rohkeutta taas kerätä pohjasta irrottamiseen.

Tästä uimakerrasta seuraus nähtiin seuraavana päivänä. Lauantaiaamuna Friidan häntä roikkui kuin lötkö spagetti suoraan alaspäin. Surkea näky. Friidalle oli iskenyt hermotulehdus häntään, vesihäntänä tai häntähalvauksena tunnettu tauti, joka voi tulla uimisesta. Eka kerta minun koirillani. Ei se kovasti menoa haitannut, mutta surkean näköinen se roikkula siinä pyllyn perässä oli. Sunnuntaiaamuna häntä nousi jo vähän ja maanantaina jo varsin paljon. B-vitamiinia tarjottiin neidille tropiksi, ei kipulääkkeitä, kun ei näyttänyt kipulevan. Kuviakin hännästä otettiin, mutta jotain tapahtui koneelle kuvia ladatessa ja juhannuspäivän kuvat hävisivät.

No palataan vielä juhannusaattoon.

Sauna lämpeni ja talviturkki tuli kastettua. Pintavesi tuntui jo ihan uimislämpöiseltä, vaikka syvempänä kylmempää olikin.

Illemmalla grillattiin. Nam, nautaa ja fetasalaattia.

Kokossa paloi vanha kuistin tukki ja vanhan hiekkalaatikon kehikko. Ynnä muuta roskapuuta.

Juhannuspäivä oli iltapäivään asti kaunis, joskin viileätuulinen. Illalla alkoi sataa, yöllä oikein kohisten, ja sunnuntaiaamupäivällä suunnattiinkin sitten kotiin.

Maanantaiaamuna kahdeksan jälkeen auto starttasi taas. Tällä kertaa kohti Lohjaa yli kolmenkymmenen vuoden takaista ystävää tapaamaan. Niin ja tietysti Onnia.

Schapendoespoika Onni tavattiin nyt toista kertaa. Hyvin tulivat juttuun tytöt ja poika. Friida antoi kyytiä, kun Onni innostui liikaa pyllypuolta nuuhkimaan. Varmaan häntäänsäkin vähän varoi. Mutta mukavaa oli koirilla yhdessä. Harmi vain, että kameran akku oli finaalissa (laturi jäi mökille), joten montaa kuvaa ei ehtinyt ottaa. Sitä paitsi alkoi sataa. Tehtiin silti kimppalenkki Lohjanjärven rantamaisemiin - ja kameralle olisi niissä maisemissa ollut paljon kuvattavaa. Ehkä seuraavalla kerralla sitten.

Näin korkealle Friidan häntä nousi jo maanantaina.

Oli kiva vierailu!

Viiden maissa suuntasin auton nokan kohti Helsinkiä ja Purina-Areenaa, jossa Friidalla oli kaksi agilityrataa. Hirveä rankkasade oli koko matkan ilonamme, ynnä paljon liikennettä. Mutta hengissä selvittiin perille - ja sadekin jossain vaiheessa kisailtaa lakkasi. Meidän ratamme alkoi vasta kahdeksan jälkeen illalla.Ja toinen rata loppui kymmenen maissa. Aika ryydyttävää. Friida ei ollut oikein oma itsensä. Vauhti ei ollut ollenkaan friidamaista, ja kepit tökkivät. Mietin, aiheuttiko pitkä tauko juoksujen takia hitauden ja keppiepävarmuuden. Myönnettävä on, että ohjauskin kyllä välillä tökki.  Sanna kuvasi Friidan radat. Kiitos paljon kuvausavusta.

Oltiin kotona puolilta öin (säälien ajattelin medejä, joiden kisat loppuivat kyseiseen aikaan ) ja varmaan olin unessa, ennenkuin pää iski tyynyyn. Samaa voi sanoa karvaisista reissukamuista.

Tiistaina käytiin moikkaamassa Windylän väkeä, kun emännällään oli pitkä työpäivä. Windylän koiratrio oli ihmeissään, kun Friida lotrasi pihan koristelammessa, mutta sitten ruvettiin leikkimään pallolla ja sekös oli mukavaa. Assi kulki omia polkujaan, mutta Saagakin innostui palloleikeistä. Mukana oli vanha kamera, jolla ei niin kummoisia kuvia saa, mutta näkyypä  nätti kesäpäivä kuvista kuitenkin.

Tämä on hyvää yhdessäolotreeniä tulevaa Kokkolan Klag-matkaa varten. Sopuisia matkakumppaneitahan nämä kyllä aina ovat olleetkin.

Tänään sitten oli Friidan toisen kisaturneen vuoro. Olin ilmoittanut sen Ojankoon kahteen agilitykisaan. Jälleen oli kyseessä iltakisa, joten ennen viitta pakkasin koirat autoon ja eikun menoksi. Saatiin rankkaa sadetta tämän tästä matkan varrella - ja nähtiin ihan karmeita ohituksia myös. On se kumma, kun moottoritielläkään ei auton vilkkua voi kuluttaa ja näyttää, että on vaihtamassa kaistaa. Ajatuksenlukijoita pitäisi vissiin muiden olla.

Ojangossa paistoi aurinko ja oli sellainen ukkosraskas kosteanlämmin ilma. Kari Jalonen oli tuomarina ja oli tehnyt tosi kivat radat. Mutta voi meidän Riidulaista. Ekan radan jälkeen teki mieli itkeä, kun meno oli niin tahmeaa. Kepit piti korjata, kun ei millään taas onnistunut meno kepeillä. Sitten tuli vielä hylkykin. Toisella radalla kolmas este olivat kepit. Niissäkin piti aloittaa alusta. Mutta sen jälkeen vauhti parani jo ihan mukavaksi. Tulin siihen tulokseen, että taitaa se häntävärkki sittenkin olla vielä vähän kipeä ja kipu tuntuu tuollaisessa keppiväännössä ja jyrkissä käännöksissä. Nyt meillä onkin sitten loppuviikko ja koko ensi viikko täysin agilityvapaata aikaa. Parantukoon pylly ja me voimme vaikka tokoilla ensi viikon ahkerasti. Ennen Klagia voidaan sitten vähän treenailla.

Tässä Friidan toinen rata (ekaa en viitsi edes laittaa.)  Siirin emäntä Sanna kuvasi sekä Purinalla että Ojangossa. Kiitos paljon kuvausavusta.  Hyvää ja hyvin ansaittua mökkeilyä teille!

Rata oli ihan nätti ja jos kepit olisivat menneet normisti, olisi siitä tullut helposti nollarata. Huokaus!

Sen pituinen tämä postaus. Huomenna uudet kujeet.  Hyvää yötä!