Kisattiin meren rannalla aurinkoisessa säässä tänään Assin kanssa ja tulokseksi saatiin tänäänkin hylkyjä. Ensimmäiselle radalle tuomari kaikessa "viisaudessaan" oli laittanut taas rimat niin ylös kuin mahdollista. Ihanneaika oli erittäin kireä. Esimerkiksi MM-kisakävijä göötti Leila alitti ihanneajan vain kolmella sekunnilla, ja se hauva on sentään aikamoinen menijä. Motivaatio oli näiden takia matala jo lähtiessä. Mutta koira meni todella hienosti. Vaikka se joutuu tosi paljon ponnistamaan päästäkseen yli esteen, se teki työtä virheettömästi, kulta pieni. Sitten tuli se paikka, jossa ensin oli okseri, joka vaatii aika kovaa ponnistusta Assilta, sitten käännös 90 astetta oikealle ja heti perään pituus, toinen hyvää vauhtia ja hyppyä vaativa este. Okserin Assi selvitti hienosti, mutta pituuden se hyppäsi virheellisesti vinoon. Saatiin kielto eli este olisi pitänyt suorittaa uudestaan. Koska Assin vauhti oli niin hyvä, päätin, että matkaa jatketaan täysillä loppuun asti, jotta koiralle jää mieleen kuva vauhtiradasta. Niin tehtiin ja virheettömästi, mutta hylkyhän siitä korjaamattomuudesta tuli. Assi pinkoi into piukalla maaliin ja sai runsaasti makkaraa. Molemmilla meillä oli todellinen voittajafiilis.

Toisella radalla rimoja oli laskettu kuuteenkymmeneen - kiitos Siimeksen Pertti - ja rata oli kaikin puolin kiva haasteellinen kolmosten rata. Assi sen sijaan päätti olla huuhaatuulella. Yli puolen välin tehtiin rataa puhtaasti ja hienosti, kunnes tulivat kepit. Assi lopetti keppien teon kesken ja ampaisi lähellä olevaan putkeen. Hylky! Tehtiin kepit uudestaan ja taas sama juttu. Loppurata meni sitten virheettömästi, mitä nyt yksi sangen laaja kaarros esteen takana tuli tehtyä. Juu, ja se perinteinen viimeisen riman tiputus Santalahden alamäessä tuli nyt sitten tehtyä myös.

Kaikesta huolimatta olen iloisella mielellä, sillä koira teki kykyjensä mukaisesti vauhdikasta, hyvää rataa kummassakin kisassa. Huomenna on vielä yksi kisa ja ensi viikonloppuna kisataan lauantaina Lappeenrannassa.

Sukulaispoika Gösta teki kaksi hyvää rataa sekin. Eka rata oli hylky, mutta Göstalla oli ihan eri lailla kuulolaite päällä kuin eilen. Toisella radalla Anu hiukan varmisteli, mutta pari teki virheetöntä jälkeä ja vain hiukan yliaikaa napsahti. Toinen sukulaiskoira Aada aloitti agilityuransa ykkösissä hylyllä, mutta hauskaa oli Aadallakin eikä ohjaajansakaan murheen murtamalta vaikuttanut.  Kun vielä portugalinvesikoira Zimbakin oli Santalahdessa suhisemassa, voidaan saanoa, että historian siipien havinaa oli havaittavissa, kun näin monta portugeesia oli yhtenä päivänä kisaradalla.

Sää suosi. Ei kuitenkaan ollut liian kuuma, sillä mereltä tuleva viileä tuuli puhalteli rantaan. Siksi taisi naama vähän vahingossa kärventyäkin. Huomiseksi on luvassa kuulemma sadetta. Toivottavasti ei ainakaan rankkasadetta. Nyt loppuu kisaraportti tähän, sillä ryytynyt ohjaaja ei jaksa enää selitellä.