Kyllä täällä etelässäkin on kaamos, sillä tuntuu, ettei päivä valostu ollenkaan.

2135266.jpg

Hiukan saatiin lunta maahan, mutta ei siitäkään paljon valoiloa ollut, kun mentiin kentälle rylläilemään. Kamera ei mitenkään ehdi liikkuvan koiran mukana niin pienessä valossa, vaikka objektiivissa olisi mitä kuvanvakaimia. Jo Assin huiskiva häntä tuntuu olevan liikaa. Siksi otin salaman käyttöön, mutta sen kanssa ei tule yhtään hyviä kuvia.

2135258.jpg

Mutta saivatpahan koirat purkaa energiavirtoja raivoisaan juoksuun.

Päivän valopilkku oli uutinen, että Fannylla on kaikki hyvin. Fanny-mummo leikattiin tänään ja viesti tuli, että omin koivin  se on kotiin tallannut autosta reippaana tyttönä. Onneksi Fanny on perusterve koira kaikin puolin, että kesti noinkin rankan taudin ja leikkauksen. Toivotaan, ettei mitään komplikaatioita tule, vaan Vamppu saa rauhassa odotella kotona joulun tuloa kavereiden kanssa. Parane pian!

Eilen illalla hiukan huvitti nukkumaan mennessä, kun koko koiralauma oli vallannut sänkyni. Läheisyys näkyy lämmittävän portugalilaisiakin.

2135261.jpg

Mietin hetken, mihin asettautuisin, mutta Saaga ystävällisesti hyppäsi lattialle, joten meikäläinenkin mahtui sopuisasti joukkoon. Yöllä oli Saaga sitten taas pompannut viereen. Vähän yö meni katkonaiseksi minullakin, sillä Assi raapi useaan kertaa ulko-ovea ja se piti viedä ulos hädälle. Kaiketi agilitypalkkana ollut sydän oli sekoittanut neidin vatsan ja sitä sitten puolentoista tunnin välein tyhjenneltiin. Aamulla oli hivenen ryytynyt olo. No, ensi yönä sitten nukuttaa sitäkin paremmin.