Johan on tänä viikonloppuna harrasteltu monenlaisia koiralajeja - vaihtelevalla menestyksellä.

Perjantaina Saaga pestiin ja trimmattiin. Otin elämäntehtäväkseni varjella valkoista turkkia sunnuntain näyttelyyn asti. Kävimme hienon trimmin kunniaksi merenrantalenkillä Kristiinan, Friscon ja Laku-papan kanssa ja rantakahvilassa ihanalla jäätelökaffilla. Saagaa hiukan jänskätti olla ilman kotikoirakavereita kaupunkilenkillä, mutta terhakasti typykkä alkupomppelehtimisen jälkeen tallasi kuin parempikin citypuudeli.

Saagan boyfriend Frisco

Lauantaina lähdimme sukulais- ja kisamatkalle Lappeenrantaan. Huhtiniemen kentällä oli tosi hieno sää, aurinkoa mutta ei hellettä. Aivan sopiva siis turkkikoiralle ja hänen emännälleen.

Ensimmäinen rata oli agilityrata. 

Koira syttyi vasta hylyn tehtyään. Rata oli aika vääntöä, takaa viemistä yms. Assia hidastavaa. Kummasti se silti ehti pompata ylimääräisen hypyn numero 9 ennen putkeen kääntymistä. Siis hylky tuli. Enpä ollut ainoa.

Toinen rata oli hyppyrata.

Tehtiin puhdasta rataa, kunnes koira "läpi, läpi"-kehoituksista huolimatta päätti olla huomaamatta suoraan edessään tönöttävää pussia ja tuli ohi. Okei, myönnettävä on, etten kädellä näyttänyt, että "mene tuohon reikään". Ennenkuin kaikkien muiden esteiden ohi sain koiran kuljetettua uudelleen pussi suulle, oli aikaa mennyt kiitettävästi. Mutta sentään TULOS, mistä näinä hylkyputken aikoina pitää olla kiitollinen. Gösta, perro Imatralta, teki hienon puhtaan nollaradan. Hyvä, Gösta!

Sunnuntaina sitten oli Saagan vuoro harrastaa. Tosin se ei kyllä miellä näyttelyä harrastukseksi niin kuin tokon ja agilityn, joihin sillä on selvästi korkea työmoraali. Näyttelypaikalla se nähtävästi kuvitteli, että oli tullut maailman suurimpaan koirapuistoon ja kaikki koirat olivat potentiaalisia leikkikavereita. Hihnakävely on sen mukaista sitten. Velipojan kanssa mentiin samaan häkkiin, jossa oli hyvä tarkkailla tilannetta. Valkoisten tassujen varjeleminen Bastionin pölyisessä maassa oli työn ja tuskan takana. Kun neiti istahti, häntä heilui vimmatusti - ja häntääkin oli siis koko ajan kammattava puhtaaksi. Harjoittelin hetken aikaa näyttelyliikehdintää Saagan kanssa. Meni ihan mukavasti. Sitten vain kehää odottamaan.

"Tässä mä odotan, kun en saa likaantua muka."

Kasvattaja vei Saagan kehään. Kerta oli ensimmäinen, kun kaksikko esiintyi yhdessä ja Saaga päättikin sitten olla esiintymättä. Se kuikuili katsomoon, missä emäntä on eikä yhtään ymmärtänyt, mihin ja miksi tuo vieras nainen on häntä viemässä. Hienosti Saaga seisoi, mutta liikkeitä taisi olla vaikea arvostella, sillä tuomari saneli:"Liikkuu hyvin, kun malttaa." Saaga, joka kantaa häntänsä yleensä aina hienosti, oli tässä epävarmuustilanteessa matalampihäntäinen, joten tuomari totesi:"Saisi kantaa häntäänsä vieläkin paremmin." Muuten arvostelu oli erittäin hyvä. Arvioksi tuli myös eh, erittäin hyvä, ja serti jäi saamatta.

Aada, sukulaisvesikoira, oli hienosti VSP ja sai CACIBin.

Saagan isä Lee oli rotunsa paras ja ryhmäkilpailussa kolmas.

Me emme ryhmäkilpailuja jääneet katsomaan, vaan ajelimme kiireesti kotiin. Seuraavaan koiraharrastukseen lähti Assi. Menimme voitttajaluokan tottelevaisuuskurssille. 

Aloitimme paikallamakuulla. Neljän minuutin makaaminen sujui Assilta tosi mallikkaasti. Sen sijaan paikalla istumisessa se mätkähti maahan. Kävin nostamassa sen ylös ja menin taas piiloon. Kun tulin pois, Assi lähti ensin vastaan, sitten vaeltelemaan. Vein sen takaisin paikalleen istumaan ja jäin näkösälle seisomaan. Kun lähdin koiraa kohti, se lähti vastaan. Taas vein sen paikalleen ja otin lyhyen matkan. Vihdoin se pysyi paikallaan ja saatoin sen palkata suorituksesta. Voi jestas, ja liike oli ISTUMINEN, niin perusjuttu koiran elämässä.

Sitten jokainen vuorollaan seurasi ohjeen mukaan. Harjoittelimme siirtymisiä molemmille sivuille. Balettitanssijataitoja taas tarvittiin, kun piti lähteä kaksi askelta vasemmalle koiran ohi. Saija suositteli, että treenaisin seuraamista hihnan kanssa ja sen avulla vähän nykäisen, kun koira alkaa jätättää. Muuten pieni askel eteenpäin ollaan menty seuraamisessa.

Ruutuun lähetettiin kaukaa. Koira osaa jo katseellaan hakea ruutua ja lähti oikein sujuvasti ruutuun hakemaan namia. Mutta tuli painokkaista odota-käskyistä huolimatta pois. Tätä tahkottiin. Saija latoi nameja, joten Assi päättikin pari kertaa ruutu-käskyllä suoraan mennä Saijan luo eikä ruutuun. Pitää palata suljetun rasian vaiheeseen. Koira kyllä on selvästi tajunnut, mikä liike ruutu on, mutta esimerkiksi makaamista ja ruudusta poistumista ei vielä olla treenattu lainkaan, kun tuo jääminenkin on noin vaiheessa.

Tunnarikapulaa harjoiteltiin etukäteen etsimällä puskasta omaa kapulaa. Siksi Assi olikin innoissaan ekalla kerralla eikä oikein malttanut haistella, vaan päätti maistella. Ohjeeksi annettiin, että käskytyksen pitää olla hyvin hillitty, jotta koira ei liikaa innostu. Huokaus! Kyllä äänenpainoja pitää hallita ihan hirmuisesti tässä lajissa. Kristiinan kanssa suunniteltiin matkaa Intiaan meditoimaan ja mietiskelemään tokon saloja, jotta saavuttaisimme oikean sisäisen tokorauhatilan. Toinen tunnaritehtävä sujuikin jo paremmin.

Kaukokäskyn ilon aihe oli, että koira jo hallitsee hiukan kauempaa myös ylös-käskyn. Se tuppaa vain ottamaan myös askelia välillä ja etenee, vaikkei saisi. Lisäksi minun huitaisuni ovat välillä ihan hirveitä, joten peilin ääressä olisi ehkä hyvä harjoitella käsien koordinaatiota.

Viikon päästä olisi möllikisa voittajaluokkalaisille. Urheasti aion mennä mukaan, tuli mitä tuli. Perästä kuuluu.