Ihana kevättalven aamu! Tätä ei saa haaskata. Mentiin siis treenaamaan tokoa.
Krisse olikin jo paikalla poikien kanssa. Oli menossa palloleikki. Pallolla taituroi Laku, joka eilen täytti 14 vuotta.

Vanha herra kiitää pallon perään.

Kuka ottaisi minua kiinni, kun minulla on näin hieno pallo.

Kyllä minä tätä jaksan kantaa.

Paljon onnea 14-vuotiaalle Lakulle, joka monista vaivoista huolimatta osoittaa, että kun on sopiva motivaattori, vanhat sedätkin jaksavat heilua.

Sitten aloitti tokoilemaan Assi. Eilisissä treeneissä oli seuraaminen vähän puhditonta. Siksi aloitimme tyhjin mahoin lihapullapalkalla seuraamisella. Vire oli hyvä ja käännökset myös. Siirtymät olivat vähän epätarkkoja. Peruuttaa ei Assi osaa, mutta siitä en huolta kyllä aio kantaa.

Perusasento on hyvä - kunhan en tuijota.

Seuraamispaikka on hyvä - kunhan en tuijota.

Kontakti on hyvä myös.

Sitten kokeiltiin ruutua lyhyeltä matkalta ilman targetia. Haahuiluksi meni, kun koira etsi, missä palkka voisi olla. Tätä täytyy vielä miettiä. Palattiin targetiin, ja sitten taas pystyi pitkältäkin matkalta lähettämään Assin ruutuun.

Olihan se levy täällä.

Vähän vinoon asentoon se tässä ruutuun jäi makaamaan. On parempiakin asentoja ollut tarjolla. Vaiheessa vielä pahasti ollaan. Tehtiin vielä kaukokäskysarja, joka meni aika mainiosti. Pitäisi nyt sitä välimatkaa alkaa lisätä ohjaajan ja koiran välille.

Vuoroon tuli Frisco. Se teki ruutua ensin ja sitten kaukokäskyjä.

Frisco seisoo todella ryhdikkäästi.

Lopuksi vauhdikas läpijuoksuluoksetulo. Ei voi koiraa syyttää hidastelusta.

Neiti Saaga oli lopuksi vuorossa. Krisse käskytti meitä. Perusasento tuppaa innostuksen keskellä tulemaan etukenoiseksi. Siihen pitää kiinnittää paljon huomiota.

Saaga kontaktissa niska kenossa.

Sitten seurattiin. Tätä on Saagan seuraaminen parhaimmillaan. Hyvä kontakti ja paikka, into korkealla ja käännökset tosi hienoja. Sitten yhtäkkiä aletaan haistella ja maistella lunta. No, oikea-aikainen murahdus palautti koiran ruotuun. Ihan hyvät seuraamiset saatiin kyllä aikaan.

Otettiin myös jättöjä. Saaga on niissä nykyään tosi hyvä.

Tässä sitä jäätiin mmmmaahan. Saaga pysyy hyvin paikallaan, vaikka käyn palatessa sen takanakin.

Sitten alkoi kentälle tulla autoja ja koiria, sillä koirakoulut olivat alkamassa. Me lähdimme pois tieltä ja kotiin syömään.

Hyvä aamunavaus!