Meille tuli eilen yökylään ensimmäistä kertaa perropoika Ässä. Se on kyllä tuttu koira kesäiseltä uimakoululenkiltä Saagalle ja tokotreeneistä Assille, mutta että tultiin tyttöjen kotiin ihan olemaan ja yksin ilman mammaa, niin kyllä vähän Ässää tämä naismäärä ahisti. Siksi se katsoi parhaaksi ilmoittaa oitis, että "mä EN sitten oo teidän kaa, -kele" räväkästi ensin Saagalle, joka yritti aloittaa leikkiä ja sitten Assille, joka kävi vain nuuskimassa. Saaga pelästyi kovaa rähjäystä ja kun Ässä vielä parkkeerasi itsensä eteiseen lähelle ulko-ovea, niin pikkutytön piti aika varovasti liikkua. Kun olin työhuoneessa Saagan kanssa ja Saaga lähti eteiseen, kirousmuraus sai sen peruuttamaan takaisin huoneeseen. Isommat katsoivat parhaaksi jättää koko äijän huomiotta ja kiroilut varsinkin. Saagakin illan mittaan hipusutteli pikaisesti ohi.

Apua! Koira heitteille jätettynä! Pelastakaa minut!

Ensimmäinen tunti meni eteisessä piipatessa. Kukaan ei noteerannut asiaa. Kun istuin työhuoneessa, alkoi yhtäkkiä kuulua ulvontaa. Ässä meinasi vaihtaa vähän tehokkaammalle huomiohaulle, kun ei piippaus auttanut. Minä rääkäisin pahalla äänellä kiellon. Ulina loppui seinään ja yksi pörröpää kurkisti ovelta sen näköisenä, että "ai ei vai tätä saa tehdä. No okei." Aarioita ei enää sen illan aikana kuultu. Kun piippaus alkoi osoittaa loppumisen merkkejä, vein Ässän ihan yksin pienelle lenkille haistelemaan kylän chättiviestejä ja jättämään omiaan. Reippaasti ja todella kauniisti Ässä kulki hihnassa ja palasi ihan iloisesti meille takaisin.

Kun oli ruoka-aika, silloin saattoi kyllä istua ihan  lähekkäin tyttöjen kanssa. Varsinkin kun ensi jaettiin kaikille vähän verilettua.

Saisiko vielä lisää, kiitos.

Kun kaikilla oli ruokakupit edessä, Ässäkin imuroi kuppinsa olkapäänsä yli vilkuillen todella vauhdikkaasti. Eli tulkitsin, ettei stressitaso ylen korkea ole, kun ruokakin maistuu.

Näinkö nopeasti tämä loppui? 

Illan mittaan vartiopaikka eteisestä vaihtui välillä minun jalkoihini tietokonepöydän alle. Riemuvoitto oli, kun jossain vaiheessa iltaa Ässä kömpi vierelleni sohvalle rapsutettavaksi. Se oli jo aiemminkin käynyt hakemassa huomiota ja rapsuja, mutta jos yhtään joku toinen koira yritti tulla myös huomiota hakemaan, Ässä poistui paikalta. Iltapissat tehtiin kahdessa osassa. Elsa, joka oli niin välinpitämätön Ässän suhteen, ettei sille muristu lainkaan, oli Ässän pari.

Yö meni hyvin. Ässä nukkui eteisessä ja jännäsin, millainen meteli syntyy, kun aamuhesari yllättäen kolahtaa postiluukusta. Aiemmat hoidokit yleensä ekana yönä nostavat hirmu rähäkän. Ässä oli hiiren hiljaa. Sen sijaan, jos joku koira suuntasi eteiseen, varoitusmuraus piti päästää. Varovasti se hiipi makuuhuoneeseen aamulla saamaan huomiota. Aamulenkille lähdettiin koko porukka. Ässä oli vähän hämillään, mihin kohtaan laumaa asettuisi tallaamaan, mutta kun ensin otin omat koirat toiseen ja Ässän toiseen käteen, homma pelitti ja kaikki saivat nuuskuteltua rauhassa ja hätänsä tehtyä. Kerran piti Saagalle äristä, kun tuo tuli liian kylkeen. Muuten lenkki lumimaisemissa meni hienosti.  Nyt on syöty ja väki vaaka-asennossa.

Kiitos vierailusta, Ässä.

Kun Ässä oli päässyt turvaan omiensa luo, lähdettiin ulos talvimyräkkään. Lunta satoi tupruttamalla ja vaakasuoraan raivoisan tuulen takia. Kaivoin auton lumen alta ja lastasin koirat kyytiin. Mentiin kentälle vähän energiaa purkamaan.

Lumi oli kohtuullisen kevyttä juosta, ja juoksu maittoi kyllä kaikille.

Etenkin näille kahdelle, joille oli selvästi kertynyt ylimääräistä riehuenergiaa.

Lumi ei onneksi ollut pahimmin turkkiin tarttuvaa laatua, mutta näin suloinen sokerikuorrutus tuli Assin naamaan, kun se oikein kaivoi kuonolla lunta.  Loppupäiväksi on tarjolla sitten enää hihnalenkkejä.