Jo pitkään olen tuudittautunut ajatukseen, että minulla on kiltti pieni koira talossani. Kaikki on sujunut rauhallisesti, tuhotöitä ei ole tehty sitten viimeisen kirjastokirjan tuhon. Naulakossa on saanut olla tavaraa, verhot ovat saaneet roikkua rauhassa. Piirongin päällä on saanut olla lehtiä. Mutta sitten tänään terroristi iski. Vain neljän tunnin yksinolopäivä - ei siis voi syyttää edes heitteillejätöstä. Luita ja leluja tarjolla. Keksit tarjottiin lähtiessä. Ihan normaali aamurutiini siis. Kun tulin takaisin, verho - se vaikeammassa paikassa oleva - oli nyppäisty alas. Onneksi ei sentään sitä oltu hajotettu. Naulakossa roikkuneet emännän ja koirien heijastinliivit oli myös vedetty lattialle. Jostain oli bongattu videokasetin kuori, joka oli ilmoisesti hajoitettu pirstaleiksi. Voi että otti aivoon! Riemukkaasti alkanut tervetulotoivotus vaihtui hillityksi hännänheilutukseksi takavasemmalla, kun musta pilvi pääni päällä leijuen korjasin tavaroita ylös sanaakaan sanomatta, ketään koiraa huomioimatta. Puin treenivaatteet ylleni kyllä miettien, onko siinä mielialassa järkeä edes yrittää harjoitella. Käytiin ensin pieni hihnalenkki, sitten koirat autoon ja kentälle. Onneksi kentällä olivat Heli ja Katja treenaamassa. Katselin heidän treenaamistaan, juttelin, sain hyviä vinkkejä Heliltä ylösmenokontaktin treenaamiseen  ja kas, musta pilvi haihtui pois. Meille jätettiin kentälle esiin kepit ja puomi. Sillä aikaa kun virittelin verkkoja keppeihin, koirat purkivat energiaansa leikkimiseen ja samalla lämmittelivät itseään. Sitten Elsa ja Assi autoon ja Saaga treenaamaan.

Puomin ylösmenokontaktia treenasin niin, että ihan kontaktin alareunaan laitoin namin. Kun Saaga otti sen, naksautin. Tätä toistettin. Sitten sanoin:"Ota." Saaga otti namin  ja naksu samaan aikaan. Sitten lähetin kauempaa käskyllä ota ja kun koiran nenä koski kontaktiin namia ottaessa, naksautin. Tavoitteena on, että koira hetken haistaa kontaktin alkua ja jatkaa matkaa sitten koko puomin päästä päähän. Näin ei tule niin vauhdikasta alkuloikkaa, joka Saagan kokoisella koiralla voi viedä iloisesti koko kontaktialueen yli. Toivotaan, että toimii.

Kepeissä päästiin eteenpäin niin pitkälle, että lopulta otin keskiverkot pois ja jäljellä ovat enää toisessa päässä kaksi ja toisessa kolme verkkoa. Hieman hitaasti Saaga verkkojen poistamisen jälkeen meni, epävarma tilannehan se oli, mutta tsempattuna kiersi joka ainoa kepin. Oi että olin iloinen. Voihan olla, että ensi kerralla mennään takapakkia, mutta edistys oli kuitenkin iso tällä kertaa. Näiden keppien jälkeen terminaattorista tuli taas oma kultarakas.

Assin kanssa teimme pysäytystä. Taas saatiin pari hyvää ja monta liian hidasta pysähdystä. Iloisesti se jaksoi toistaa ja toistaa harjoitusta. Kaukoja tehtiin vähän, mutta kympin arvoisesti. Liikkeestä istumisessa alkaa löytyä oikea rytmitys - siis minulle - ja oikea äänenpaino.  Kyllä tämä tästä.

Hyvillä mielin ajelin kotiin. Viikonloppu saa alkaa.