Meidän autossa nykyään, mutta onneksi vähenevässä määrin.

Minä nimittäin kyllästyin Friidan autovouhkaan täydellisesti. Jos lähdetään pitemmälle reissulle, se pistää heti maate niinkuin isot koirat. Vaan ans kun töiden jälkeen lähdetään paikkaan, missä saa juosta irti. Puolessa välissä matkaa alkaa hirveä teputtelu ja vonkuminen, minä ärjyn  koiraa istumaan, isot komentavat  ja tunnelma on tosi lämminhenkinen. Kiekunalla ja kieputtelulla kierrokset nousevat kattoon asti ja tilanne on selkeästi pahentunut.  Tällä viikolla homma  päätettiin lopettaa. Friidan kaulaan laitettiin sitruunapanta menomatkalle - ja isoilta pyydettiin anteeksi jo etukäteen, sillä kyllähän nekin siinä sivussa joutuivat suihkeita hengittämään. Ensimmäisellä matkalla saatiinkiin haistella oikein runsaasti sitruuna-aromia. Toisella reissulla Friida testaili, kuinka kovaa voi äännellä, ennenkuin suihkahtaa. Tänään jo korvatkin toimivat ja ihan kauniilla käskyllä neiti malttoi istua suurimman osan matkasta. Loppumatkasta Friida ei voinut yhtä kiljausta pidättää - joten pieni suihkaus raikasti ilmatilaa. Mutta  oikeaan suuntaan ollaan menossa. Sitruunapanta on ollut oikein hyvä investointi .