Taas on kiireinen viikko takana ja päivitykset on jääneet tekemättä. Mutta laitetaan lyhyttä briiffausta, mitä tällä viikolla on tehty.

Maanantaina olivat Saagan agilitytreenit, joissa Friida harjoitteli häkkilintuna olemista. Hyvät oli treenit. Haasteellisen hyppyharjoituksen lisäksi tehtiin myös kontakteja ja keppejä. Saaga teki kaikki kontaktit eri lailla vietyinä (ohijuoksua, kauemmas jäämisiä, joku ihminen juoksee tuomarina sivulla ym.ym) upean täydellisesti ja yhtään sivullisia tuijottamatta. Kepit menivät samoin upeasti, vaikka vedätin ohi ja juoksin kaukana sivulla tai jäin jälkeen.  Vaan perjantaina Santalahden suhinoissa molemmilla kontakteilla tuijotteli tuomaria, puomin kontaktin loikkasi, vaikka olin vierellä komentamassa alas eikä on-offista ollut A:llakaan tietoa. Voi RÄKÄ! Eilen kontaktit menivät paremmin, mutta eivät treenitasoisesti kuitenkaan. (Santalahden videokooste ja tarkempi raportti tulevat myöhemmin, kun vielä tänään kisataan yksi kisa.)

Tiistaina oli töistä kiire pois, sillä Friidalla oli Kouvolassa agilitytreenit. Harjoiteltiin puomin kontaktia, sarjaa putki-siivekkeen kierto-putki sekä pussia. Friidaa pitää käskyttää tosi hyvissä ajoin, jotta se etenee sujuvasti. Se pysyi aika hyvin kevythäkissä välitauoilla, vaikka luukku oli raollaan. Kuono vain pilkisti ulos. Sain Marialta lainaksi Susan Garretin pujottelu-dvd:n, jossa lähdetään juuri tuolla kahden kepin metodilla liikkeelle. Mielenkiintoista katsottavaa.

Torstaina menin Saagan kanssa tokotreeneihin, jossa meitä oli kokonaista yksi koirakko. Saatiin siis Liisalta henkilökohtaista ohjausta. Pyysin Liisaa kuvaamaan Saagan seuraamista. Muutama hervahdus ja jätätys tapahtui, mutta muuten Saaga seuraa aika mahtavan hyvin ja pitää kontaktia minuun. Oli ihana nähdä se nauhalta, sillä eihän sitä muuten oikein seurauttaessa näe. Tehtiin avo-liikkeitä käskytyksellä ja todettiin, että Saaga reagoi liikeenohjaajan sanoihin ennakoivasti. Eli tätä täytyy harjotella lisää. Kaukokäskyt menivät nyt nappiin eikä pylly raahautunut eteenpäin istumaan noustessa. Jes! Avo-liikkeet noin yleisestikin ovat aika hyvässä vaiheessa ja kun loma alkaa, pidetään tokosulkeisia joka päivä.

Kun oltiin lähtemässä, eräs lagoton omistaja saapui paikalle. Hän oli myöhästynyt näyttelytreeneistä. Liisa lupasi pitää pienen näyttelytreenin, ja minäkin kaivoin Friidan autosta vähän treenailemaan. On se aika koikkelehtija, joten esim. juoksua on sen kanssa turha yrittää. Hampaat kuitenkin katsottiin ja taas vähän seisottiin. Hyvää treeniä siis. Friida kun on ilmoitettu Helsinkiin pentunäyttelyyn 20.6. ja mikä parasta, viisi Friidan sisarusta  on paikalla myös. Mahtaa olla säpinää näyttelykehässä! Ihana nähdä silloin Saagan lapsukaisia.

Tämä viikonloppu ollaan suhistu Santalahdessa oman seuran agilitykisoissa sekä talkoissa että kisaamassa. Sää on suosinut. Meren äärellä oleva kisapaikka on hyvä aurinkoisella säälläkin, kun mereltä tulee viilentävää tuulta. Mutta Santiksesta raporttia siis myöhemmin videoaineiston kera.

Maanantaina suuntaamme - jos ajan saamme - koko porukka eläinlääkäriin. Elsalle pitää antaa cartrophen-ruiske. Friidalta haluan näyttää sen hammaskalustoa, kun yläkulmurit ovat tulossa ja vanhat ovat vieressä. Kysäisen, pitääkö vanhat poistattaa vai näyttääkö, että irtoavat itsestään. Assin silmiä haluan näyttää myös. Kun valo osuu sivusta silmiin, näkyy silmien keskellä harmaa alue. Onko kyseessä kaihi vai muu vanhenevan koiran samentuma, sen haluaisin tietää. Hyvinhän tuo näkee edelleen, joten sellaista huolta ei ole, mutta näytänpä varan vuoksi. Saagan vaiva on haiseva hengitys. Sillä on jonkin verran hammaskiveä, joka on yllättävää, kun Elsalta ja Assilta ei ikinä ole tarvinnut hammaskiveä poistattaa ja Saagallakin on ennen pentuja ollut hohtavan valkoiset hampaat. Lisäksi näyttäisi olevan ientulehdusta. Eli näihin haetaan troppeja.

Lopuksi kuvia eilisen ulkoilusta. Saaga ja Assi syövät aivan älyttömästi heinää koko ajan. Tunnen itseni lähinnä lammastarhuriksi, kun niitä katson. Pikkutytöllä oli kuitenkin todella hauskaa heinikossa.

Heinäsirkka heinikossa hyppii sinne tänne vaan....

Hetken pomppi Saagakin kaverina, mutta sitten ----

" Aah, mikä makoisa kasvisateria tässä onkaan!"

Friida jatkaa pomppimista, mutta Assi on myös ihailemassa kasvisgourmetia.

Sitten voi pyllyä hangata autuaallisesti maahan kieli keskellä suuta.

Elsa vaelteli omia polkujaan.

Kyllä kesän tulo on ihanaa.

Illalla oli väsynyttä porukkaa. Assi ja Friida makasivat suloisesti selät vastakkain. Kuva on otettu ilman salamaa ja on omituisen kellertävä.

------------

A busy week is behind us. On Monday I was in an agility training with Saaga. She did weawing and contacts so well. But on Friday in a competition she wasn't as good. So we must train more. On Tuesdady Friida was in her agilitytraining. She did the tunnel and some contacts too. Also she practiced beeing in the cage even if the door was not closed. She could resist quite well the temptation to come out. Good girl. On Thursday was Saaga's obedience training. The coach took Saaga's following on video and I could see that her following was very good most of the time. I was so happy of that. We did all open class- movements and allhough Saaga can do them well, she reacts when the coach is saying the commands. That we must practise too.

This weekend my agility team has had a three-day agilitycompetition. Today we have one competition. A raport of competitions a bit later and some videos too.

And some summer pictures of the dogs you can see too. Assi and Saaga eat all the time some hay. So frustating!