Tänään oltiin taas meidän seuran möllikisoissa Friidan kanssa. Tällä kertaa mentiin vain kilpailevien rata. Eipä ollut häävi esitys. Minä sain huonolla ohjauksella aikaan hylyn jo toisella hypyllä. Friida ohitteli esteitä ja kepit jouduttiin aloittamaan kahdesti, ennenkuin neiti suvaitsi ne tehdä kunnolla. Sillä on selvästi epävarmuus kepeille lähtemisessä, mutta sitten kun varmuus tulee matkan varrella, vauhti kiihtyy. Tehtiin uusintaratakin, joka ei tullut videolle ja se oli ihan hieno, joskin Friida taas ohitti suoraan edessä olevan A:n vaikka ajoissa huusin Kiipee. No, kovin luottavaisin mielin ei tässä huomenna Porvooseen mennä kisaamaan, mutta katsotaan, kuinka meidän käy.

Tässä Friidan möllirata.

Figo teki hienon ja  vauhdikkaan radan. Yksi kontaktivirhe tuli, mutta Minna ja Figo olivat toisia. Paljon onnea!

Lähdettiin sitten kisan jälkeen vähän riekkumaan. Mukana oli myös narupallo. Hiekkaparkkis oli oikein kuiva, mutta hangelle teki Friidan ja Saagan mieli. Pallo toi paljon hauskuutta molemmille, sillä siitä käytiin ankaraa taistoa.

Mikä ilme Saagalla

Assi meni omia menojaan. Se ei hangessa juoksemisesta välitä.

Vaan on lumessa hyviäkin puolia.

Kevätaurinko on ihanaa.

Ja se, että lumet sulavat, on huippu juttu!  toteamme yhdessä Assin kanssa.

Assilla on ollut vähän raakaruokaongelmia. Enemmänkin johtuen sen heikentyneestä peräosasta. Melkein joka yö iskee Assille tunne, että ulos on päästävä. Se tekee kakan tai pissan tai molemmat. Minä aivan ryytyneenä odotan vieressä ja yllytän nopeaan toimintaan. Saattaa olla, että heti kotiin tultua sillä vielä on tunne, että on hätä, mutta silloin olen  kyllä komentanut maate. Onko kyseessä raakaravinnon liian suuri luupitoisuus vai mikä. Varsinaisia luitahan en ole Assille enää antanut. Vaikka sen maha ne nykyään kestää ja se niistä tykkää, ne taitavat olla liian rankkaa kamaa sen suolistolle. Joskus nukkumaan käydessä se uikahtelee heteken aikaa ja etsii oikeaa asentoa. Olen pistänyt sen rankan ravinnon piikkiin, mutta toki vilkas mielikuvitus saa aikaan vakavampiakin ajatuksia. Olen tunnustellut mahaa, onko siellä patteja tai aristaako Assi sitä aluetta, mutta ei ole mitään tuntunut. Assi on edelleen virkeä ja energinen  koiratyttö, mutta alkaa taas muistaa, että se on kohta 12 vuotta ja yhteinen aika rajallista. Onneksi se on hoikka ( vaikkei kuvista uskoisi), joten paino ei kuormita sen raajoja liikaa.  Kun seuraavan kerran suuntaamme tohtorille, täytyy keskustella ruoka-asiasta. Nyt ei auta muu, kuin yrittää pitää ruoka helposti sulavana.