Näin sirkeäsilmäinen on syntymäpäiväsankaritar kunnioitettavasta iästä huolimatta.  Vaikka päivän päätoimi on lepääminen, mahtuu myös joukkoon riehumista toisten kanssa, sähäkkää riemutanssia lelu suussa, kun emäntä tulee kotiin  ja pallon noutamista (osaa muuten tuoda pallon käteen nykyään) sekä hiukan agilityn ja tokon harrastamista.  Vanhuuden merkkejä ovat harras kuorsaaminen, kun uni on syvää sekä hämäränäön heikkeneminen. Tämä näkyy siinä, että kun lähdetään ulos ovesta, Elsa ei illalla tule käytävään, ennenkuin lamppu on sytytetty. Ulkona sitten ei tee heikkoakaan.

Elsa tuli taloon ihan vahingossa. Borderterrierini Nestori oli vuosi aiemmin siirtynyt koirien taivaaseen kolmentoista vuoden iässä. Koirakuume oli suuri. Novascotiannoutaja viehätti ja yritin saada pentua sieltä ja täältä. Epäonnea oli, kun ei syntynyt riittävästi narttupentuja tai emo jäi tyhjäksi ja sitä rataa. Tiina-kuoroystävä kertoi, että heillä on koiralla pentuja. Kävin katsomassa. Joo, söpöjä ovat, mutta onpahan omituisen näköinen koira. Ei mitenkään iskenyt minuun moinen rotu, josta en edes tiennyt mitään. Minähän odotin novascotian pentua. Kunnes viimeisessäkin yrityksessä emo jäi tyhjäksi. Tiina sitten mainitsi, että yksi pentu olisi vailla kotia. Kävin katsomassa uudestaan. Elsa oli jo kolmikuukautinen kikkarakarvainen pörröpää. Ja mukaanhan se lähti! Tätä nykyä olen aivan varma, että kohtalo oli meidät toisillemme määrännyt. Ennalta määrätty juttu!

Yhteiselomme sujui oikein hyvin, sillä Elsa oli tosi kiltti pentu. Menimme pentutottelevaisuuskurssille, joka meni täydellisesti, kunnes Tiina tuli sisko -Fannyn kanssa kerran mukaan, ja Elsalta hävisi kaikki kiinnostus kuunnella emäntäänsä. Se vain hössötti Tiinan ja Fannyn perään. Siihen se yritys sitten lässähti. Elsa on ollut helppo kotikoira, äärettömän rauhallinen ja vaatimaton. Kaikille se on aina kiltti, joten lapset rakastavat sitä yli kaiken, kun se ei pompi eikä hössötä niinkuin kaksi nimeltämainitsematonta hyypiötä. Kaiken kiltteyden keskellä on myös Elsassa pientä kovakorvaisuutta. Erinäisetkin kerrat sille pitää sanoa käsky kahdesti. Ensimmäisen kerran se lempeästi kyselee:"Niin, kutsuitko, sanoitko jotain,oliko se nyt ihan oikeasti sun mielestä tärkeä käsky?" ja kun käsky toistuu, se rauhallisesti suvaitsee totella. Makupalat ovat sitten toinen juttu. Niiden avulla saa koiran kyllä sähäkästi tekemään vaikka mitä.

Elsa harmaantui tosi aikaisin. Sen inhokki oli kampaaminen. Kikkara turkki oli tosi karhea ja inhoittava selvittää. Vaikkei ollut takkuja, silti kampa tarttui kiharoihin, eikä Elsa siitä yhtään tykännyt. Niinpä päätin, että ajetaan turkki alas, niin meillä on molemmilla helpompaa. Nelivuotiaana kasvatettiin turkki kerran pitkäksi, että saataisiin puuttuvat sertit. Pari ryhmänäyttelyä ja Elsasta tuli muotovalio. Sitten sai turkki mennä pysyvästi. Eikä ole harmittanut kumpaakaan meistä.

Joskus aikuisella iällä Elsalla alkoi korvatulehduskierre. Korvia lääkittiin, mutta aina kuurin loputtua ruskeaa mömmöä valui korvista. Lopulta korvat olivat niin herkät, että uusi lääkekuuri teki aina koiran tilapäisesti kuuroksi. Kuulo kyllä palautui, mutta jotain piti keksiä. Niinpä Elsalle tehtiin zepp-leikkaus, jossa korvakäytävän ylärusto poistettiin molemmista korvista. Huomattiin, että Elsalla on hyvin ahtaat korvakäytävät. Näin  leikkauksella parannettiin reilusti karvaisten korvien tuuletusta. Siihen loppuivat kerralla kaikki korvatulehdukset, mutta kuulon taso jäi matalammaksi pysyvästi. Onneksi kuulo sentään toimii - ainakin, kun keittiössä tapahtuu herkkujuttuja.

Koska Elsalla ei koskaan ollut tarkoituskaan tehdä pentuja ja koska sillä oli sen elämää hankaloittavia valeraskauksia, Elsa steriloitiin pari-kolmevuotiaana.  Jossain vaiheessa huomasin, että sen yhden takanisän kohdalla on pieni patti, mutta se ei siitä kummemmaksi muuttunut, joten patin annettiin olla rauhassa. Toki eläinlääkäri sitä aina tunnusteli rokotusten yhteydessä varan vuoksi. Vasta vähän Saagan saapumisen jälkeen huomasin eräänä päivänä, että patti oli suurentunut reilusti, oli kuuma ja punottava. Kiireen vilkkaa mentiin lääkäriin saamaan ensin antibioottia ja sitten varasin leikkausajan saman tien. Antibiootti tasoitti turvotusen ja patin leikkauksen yhteydessä lääkäri totesi, että turvotuksen oli aiheuttanut hyönteisen purema. Joka tapauksessa patti poistettiin ja patologin lausunnossa todettiin syöpäkasvaimeksi. Onneksi sen laatu oli sellainen, että kun se hyvin poistetaan, uusiutumisriski on pieni. Eikä puoleentoista vuoteen ole mitään uusia patteja ilmestynyt, joten säikähdyksellä selvittiin. 

Elsan yksi lempipaikoista on kesämökki.

Sen löytää parhaiten verannalta, jossa se makaa  tassu roikkuen reunan yli ja katselee parkkipaikalle päin. Siinä se vartioi meidän turvallisuuttamme - tai sitten nauttii elämästä muuten vain kuunnellen metsän ääniä. Elsa ei ui. Jos sen laittaa veteen uimaan, se hädin tuskin pääsee räpiköiden rantaan. Sitten se karttelee uimaan laittajaa pitkään, ettei uudestaan joudu samaan tilanteeseen. Olemme hyväksyneet tämän piirteen. Kahlailla Elsa kyllä voi, mutta omaan tahtiin eikä kovin syvälle.

Koska Elsa on niin ihana, oli todella helppo ottaa toinen vesikoira taloon. Kun hurahtaa portugeeseihin, ei muita vaihtoehtoja ole. Assin ja Elsan yhteiselo on ollut erittäin harmoonista ja rauhaisaa, mitä nyt Assin ensimmäisenä päivänä Elsa istui sohvan nurkassa syvästi järkyttyneenä:"Tuleeko tuo tänne? JÄÄKÖ se?"Koskaan milloinkaan ne eivät ole riidelleet mistään. Saaga on sopeutunut joukkoon oikein hyvin ja ne voivat Elsan kanssa maata sängyllä ihan kylki kyljessä.  Vaikka Elsa jo eläkepäiviä viettääkin, on sillä elämäniloa vaikka kuinka jäljellä. Toivottavasti tuleva vuosi on aivan yhtä hyvä. Onnea onnea rakas rakas Elsa Pelsanen!

Lähetämme myös onnitteluja Pinja-siskolle Keravalle, Fanny- ja Evi-siskoille sekä Priki-veljelle Kotkaan,  Edu-veljelle Kouvolaan ja Emil-veljelle Porvooseen. Ainoastaan Putte-poika on muutamia vuosia sitten mennyt koirien taivaaseen jäätyään auton alle. Muu joukkue on vielä ilahduttamassa omistajiaan. Pitkää ikää teille kaikille!