Tohtorit on käyty ja troppeja saatu. Elsan tavattoman symppis lääkäri suositteli lääkeruiskeiden tihentämistä kuukauden jaksoihin. Tätä olin itsekin ajatellut. Sain myös mukaan kipulääkettä siltä varalta, jos joskus taas nilkat nuljahtaa. Tänään Elsa on ollut ihan ok eikä ole lainkaan ontunut.  Oli se jotenkin niin liikuttava eilen, kun se heti satutettuaan itsensä kipitti minun luokseni sen näköisenä että:" Nyt sattui. Mamma puhalla!" Mummelirukka! En silti aio rajoittaa -ainakaan vielä - sen irtijuoksuja. Jos se haluaa kiitää hetken miljoonaa, se saa sen tehdä, kun se siitä niin silminnähden nauttii.

 

Minun diagnoosini oli tenniskyynärpää. Lääkäri puristeli kättä juuri siitä oikein kipuisasta paikasta ja teki diagnoosin. Lääkekuuria on nyt kahden viikon ajan ja tarpeen tullen kontrollikäynti myös. On kuulemma pitkällinen vaiva. No pöh sentään! Eikä tenniksen peluuta ole tässä huushollissa ikinä harrastettu. Parannellaan. Onneksi ihmislääkitys ei vaikuta kisaamiseen.

Mikä onkin hyvä, sillä Hyvinkään agikisat lähestyvät. Ensi sunnuntaina on 17.25 aikataulun mukaan rataan tutustuminen  ja 49 maksiykköstä on kisaamassa. Meneepä kotiinpaluu myöhäiseksi. Toivottavasti keli  suosii. On ihan tosi nastaa lähteä pitkästä aikaa kisailemaan agilitya. Ja viikon päästä oman seuran kisat perään. Jes!