Moi kaikki! Nyt on mun vuoro kertoa, koska minä kisasin sunnuntaina. Mutta ensin pitää kertoa, että käytiin äipän kanssa lauantaina vähän riehumassa kisojen jälkeen. Mun piti saada riehua, koska jouduin odottamaan autossa, kun äippä vaan sai kisata radalla. Toooodella tylsää! Kun en kuitenkaan autoa joutessani tuunaile, niin emäntäni katsoi, että olimme äippä ja minä ansainneet pikku juoksentelut ennen kotiin menoa. Ja katsokaa, millainen aarre maasta löytyikään! Tyhjä mehupurkki! Huisin hieno lelu kertakaikkiaan. Sen avulla saatoin verrytellä kroppaani tulevaa kisapäivää varten - näin.

Pitihän mun se purkki äipällekin näyttää. Ja kyllä se ihaili sitä.

Mun rakas äiti!

Sitten mä kerron vähän kisapäivästä. Äippä tuli mukaan turistiksi ja kannustamaan tytärtään.

Ensimmäinen hyppyrata oli niiiiin hauska. Mulla oli vauhti päällä ja mä lensin ja liisin ja tein vaikka kuinka monta ylimääräistä estettäkin, kun mulla oli niin kivaa. Radalla oli sitäpaitsi niin paljon kivoja ihmisiäkin, että pitihän ne moikata. Tuomari varsinkin, vaikka emäntäni sanoi, ettei me tänne seurustelemaan olla tultu.  Emäntääni kyllä nauratti, yleisöä nauratti ja minua sitä vasta naurattikin. Katsokaa itse, miten taitavaa menoa! 

Vähän me kyllä äipän kanssa oltiin järkyttyneitä, kun emäntä sitten otti ja lähti radalle ihan vieraan koiran kanssa. Kaulat pitkällä me kurkisteltiin auton paksista, kuinka bouvier Ata teki samaa hyppyrataa MEIDÄN emännän kanssa. Aika törkeetä, kun mitään ei oltu meille etukäteen kerrottu. Emäntä vielä hykerteli tyytyväisenä, kun tuloksena oli kuulemma ollut nollarata.

Ei edes tuomaritäti antanut kieltoa, kun Ata noin vain paineli kohti putkea. Vähän epistä, sanon minä. Sitten ne vielä olivat palkintopallilla, kun Ata sijoittui kolmanneksi.

Vai nollaratoja tässä kaivataan, mietin minä. Ennen seuraavaa rataa emäntäni mutisi itsekseen, että jos vielä mun korvat ei toimi, niin radalta tullaan pois. Ja kehtasi vielä sanoa kuuluttajalle, että olen SIRKUSkoira. Voi että, miten loukkaavaa!  Päätin, että näytän minäkin, miten osaan radalla mennä, vaikka kyllä niin olisi tehnyt mieli irrotella. Mutta en sitten kuitenkaan!

Siitäs sai emäntä pitkän nenän, kun sirkuskoiraksi haukkui. Nollaratoja osaan minäkin tehdä, vaikka keppien sisäänmeno sillä ja hilkulla olikin.

Kolmannella radalla minua oikein toden teolla alkoi kiinnostaa tuo tuomari. Mietin, että onkohan hän joku tuttu, kun niin kovasti minua tuijottelee - ja tuijottelin takaisin varsinkin kontakteilla. Meinasi radan teko unohtua kokonaan. Emäntä oli kovin iloinen, kun kerralla osasin mennä kepeille, mutta sitten mulla tuli aika kiire, kun emäntä siinä kiritti, ja lipsahti jokunen keppi ohi ( kuka niitä muka niin tarkkaan laskee, kysyn minä) ja emäntä niuhotti ja otatti kepit uudestaan. Kyllä minä tyttö niitä sitten kiisinkin. Kyllä se emäntä ihan iloisella mielellä oli tämänkin radan jälkeen.

Arosen Eija, Jymyn emäntä, oli viisaasti tajunnut tyylikkyyteni ja otti hyppyradalta minusta kuviakin. Taidan tallettaa ne leikekirjaani, mutta saatte tekin niitä ihailla. Sirkuskoira muka - pöh!

Otti se Eija Atasta ja emännästäkin kuvia. Laitetaan tähän nyt muutama, ettei emännälle tule paha mieli.

Sitten kun mua olisi pitänyt juhlia ja ylistää, niin mitä vielä! Siellä me äipän kanssa kökötettiin autossa, kun emäntä oli jossain toimistohommissa. Kävi se välillä meitä kävelyttämässä ja antoi makkaraa ja vettä, mutta vietävän pitkästyttävää oli, sen voin kyllä sanoa.

Illalla vielä äipän kanssa leuhkittiin Assille, kun molemmat teimme viikonloppuna nollat!

Nollan tehneiden on helppo hymyillä!