Oli tänään Juha Oreniuksen koulutusta Kouvolassa. Kiitos taas Marialle järjestämisestä. Vettä tuhnutti kaiken aikaa, mutta kun radalle päästiin, ei ehtinyt sellaisia pikkuseikkoja kuin sade huomata. Oli nimittäin muuta puuhaa. Nimittäin juoksemista!!!

Treenirata on tässä:

1244114327_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Alku meni jo uusiksi, kun seisoin väärällä paikalla toisen esteen takana. Piti seisoa kroppa menosuuntaan kakkossiivekkeen vieressä, lähteä eteenpäin ja välittömästi peruuttaa kakkosen editse. Samalla koira heitettiin hypyn yli. Hyvin toimi Saagalla ja mainiosti päästiin eteenpäin. Target oli kontaktin edessä, joten puomivauhti oli hyvä ja pysähdys mainio. Takaa vienti vitoselta kutoselle sujui kohtuudella. Vauhtia olisi voinut olla enemmän. Seuraava hinkattava kohta oli kepeille vienti. Juoksin hypyn 11 takaa, joka oli ihan ok juttu. Koira piti ottaa haltuun ja kropan kierrolla sekä riittävästi tilaa antamalla kääntää kepeille. Sain sen toimimaan, vaikka ykkösluokkalaiselle keppikulma oli aika haasteellinen. Onneksi Saaga osaa mennä molemmilta puolilta kepit hyvin. Alussa kepeillä oli hyvä vauhtikin, mutta kun tehtiin toistoja loppuradan takia, typykkä kyllä vähän hyytyi. Vienti hypylle 13 heittäen, itsen hypyn 13 vieritse meno kohti seuraavaa hypyyä ja takaaleikkaus ennen pituutta ei oikein toiminut, koska lähdin liian aikaisin pois kolmeltatoista ja Saaga lähti perään. Se ei vielä kestä niin vahvaa irtoamista. Parhaiten toimi valssi kolmentoista jälkeen ja saattaminen hypylle ja pituudelle oikealta puolelta vieden. Tarkoitus oli heittää koira putkelle niin, että keinu jää väliin, mutta sitä ei Saaga myöskään kestänyt. Siispä pituuden jälkeen tehtiin persjättö putkelle ja vimmattu pinkominen  hypylle 17. Siinä olisi voinut tehdä pienen vekin kääntäen kroppaa niin, että koira tietää, että putkeen kaarretaan. Jollain lailla onnistui, mutta pitää harjoitella. Takaaleikkaus hypyn 20 edessä onnistui ihan hyvin. Rataa jauhettiin pätkissä monta kertaa. Saaga alkoi väsyä, jolloin vauhtikin hiipui. Mutta kyllä se silti teki eikä lyöntyt hanskoja tiskiin. Viimeisen koko radan jälkeen emäntäkin oli kyllä aika maitohapoilla.

Hyvät treenit silti!