Saagan silmä on jo oikein hyvä. Antibioottikuuri popsitaan loppuun ja silmävoidettakin lutrataan, mutta arvelen, että tiistainen kontrollikäynti eläinlääkärillä tulee kertomaan hyviä uutisia. Paraneminen on ollut niin vauhdikasta. Mutta ei nuolaista ennenkuin tipahtaa. Potilas antaa putsata silmän hyvin - ei siinä oikeastaan mitään putsaamista olekaan -  ja vaikka voiteen laitto ällöttää Saagaa, joka kerta voidetippa on saatu laitettua. Sitten mennään  keittiöön saamaan "palkinto" perässä jono tervesilmäisiäkin palkinnon kärkkyjiä. Palkintona toimii mainiosti Frolic.

Päivällä vietiin Minni takaisin kotiin lenkin jälkeen ja suunnattiin sitten Assin ja Saagan kanssa vähän tokotreenaamaan. Assin kanssa tehtiin ruutua eri etäisyyksiltä targetin kanssa ja ilman. Tällä kertaa nähtiin muutama hassu ruutuyritys, jossa koira jäi ennen ruutua makaamaan. Kun käskin uudestaan, se suunnisti ruudun sisälle. Otin ruutua myös eri suunnista. Vaikka olen satavarma, että torstaina kisoissa tämä on liike, joka menee ihan läskiksi, on edistystä koko ajana tapahtumassa. Päätavoite siintää edelleenkin syksyssä, ja olen optimisti - ainakin ruudun suhteen. Tehtiin vielä muutama hyppynouto ja metallinouto, jotka menivät hienosti. Sitten vaihtui koira.

Saagan kanssa harjoiteltiin noutoa hyppynoutona, jotta sain paluuseenkin hiukan enemmän vauhtia. Sitten tehtiin kaukokäskyjä. Voi mamma mia, miten on vaikeaa koiratytön nousta istumaan ensimmäisellä käskyllä. Ainakin silloin, kun etäisyyttä on enemmän. Kun olen lähellä, Saaga nousee istumaan ihan hyvin, mutta ans olla, kun astelen pitemmälle! Toinen tuijottaa tyhjin katsein, kuin ei ikinä olisi käskyä "istu" kuullutkaan. Raivostuttavaa ja rasittavaa! Takaapalkkaus on kyllä erittäin toimiva. Jatkamme matkasiedätystä. Seuraavaksi tein jättöliikkeet, jotka sujuivat tosi hyvin. Muutama luoksetulon pysäytys, ja tämäkin toimi. Vähän seuraamista lopuksi ja sitten vielä pari tavallista hyppyä. Ihan hyvä ja motivoitunut koira oli Saaga tänään. Saaga laitettiin autoon ja Assi jatkoi harjoitusta.

Assin kanssa tehtiin targetin kanssa kaukokäskyjä. Otin välimatkaa reilummin. Vaikka välillä Assikin jää maata tönöttämään, kun käsky kuuluu ja lisäksi välimatka saa sen hiukan etenemään, niin kuitenkin se yllättävän hyvin toimi ekaa kertaa kauempaakin. Muistanpa vain meidän ekan voittajakisan, missä heilautin käsia ylösnousun merkiksi - ja koira lähti luokseni kuin kutsua noudattaen. Toivoa sopii, että tulevissa kisoissa se edes joitain ohjeista noudattaisi - ja pysyisi paikoillaan. Tämä olkoon kaukokäskytavoitteemme tälle kisalle. Tehtiin yksi liikkeestä istuminen, joka onnistui  pienellä avulla. Sitten tein pätkän seuraamista. Lopuksi tehtiin luoksetulon pysäytyksiä pallolla. Välillä koira jäi makaamaan, kun huusin "tänne". Välillä se tuli täyttä laukkaa pysähtymättä, sitten taas hölkäten. Tämä liike on ihan KAMALA! Me ei ikinä onnistuta. Assi ei jotenkin hahmota minun pystäytysliikettäni kunnolla, vai teenkö minä sen aina eri lailla vai mikä mikä mikä ....? Tämän liikkeen suhteen ei kisoihin ole minkäänlaisia tavoitteita. Nolla tulee ihan varmasti. Se kuitenkin on ihan mahtavaa, miten Assin pitkäjänteisyys ja toistojen sietokyky on kasvanut. Se on tosi iloinen heppu treeneissä, häntä heiluu ja hauskaa on. Mitäpä sitä muuta voi toivoakaan, kuin että kamulla on kivaa.

Tokokisat ovat siis helatorstaina Vantaalla. Neljä voittajaluokan koiraa. Katsotaan, ollaanko yhtään edistytty.