Saaga saapui illalla kotiin. Selkeästi se tiedostaa, että jotain erilaista sille on tapahtunut. Se hiippaili piiloon pöydän alle jalkojeni juureen, ja kun Assi yritti haistella, se hiljaa murrasi. Assi poistui paikalta. Eli luonto käskee typykän suojata alkavaa elämää. Aika mielenkiintoista!  Tänään oli ollut vielä toinen astutus, joka sekin oli sujunut hyvin ja koirat olivat olleet kiinni puolisen tuntia. Välillä ne olivat tuijotelleet toisiaan,mutta olleet varsin rauhallisesti paikoillaan.
Nyt sitten vietetään seesteistä, stressitöntä, tylsää elämää joitain viikkoja, että mahdolliset alkiot kiinnittyvät. Puolessa välissä odotusaikaa Saaga kaiketi ultrataan, että nähdään, onko vauvoja tulollaan. Ja joulun jälkeen pitäisi pienokaisten syntyä.

Odotellaan!