Elsan eläinlääkärille puhuin, että vanhan koiraneidin edellisestä virtsatien tulehduksesta on vuosi aikaa. Siis aivan arviosta puhuin tämän tiedon. Onneksi on blogi. Tein aikamatkan menneisyyteen - aivan ihana retki muuten - ja sieltähän löysin faktaa, että toden totta, viime vuoden elokuussa oli Elsalla edellisen kerran virtsatien tulehdus - eikä sitä ennen ole ollutkaan. Kaikenlaista meille on tapahtunut blogin aikana, ja kiva oli menneitä lueskella. Saagan agilityuran vaiheita, kaikenlaisia koiravieraita, talven puuhia, sukulaislasten vierailuja...kaikenlaista. Ihana palata menneeseen aikaan. 

Kotkassa sataa lunta. Käytiin tänään porukalla ulkoriekussa. Saaga ja Assi juoksivat hiki päässä, ja Elsakin teki omat kierroksensa. Sitten heittelin yhdelle kerrallaan palloa, eikä kukaan kaivannut namia, kun juokseminen oli niin ihanaa. Pitäisi ottaa kohta joulukorttiin koirakuvakin.   Ainakin niin kauan, kun lunta on maassa. Vesikoirakeskustelusivuilla kerrottiin, että espanjanvesikoira Milli oli säikähtänyt muita koiria ja hävinnyt. Se oli kadoksissa monta päivää. Nyt se vihdoin oli löytynyt. Elossa onneksi. Se oli jäänyt kiipeliin kiven alle. Mikään ei olisi kamalampaa kuin se, että oma lemmikki katoaa eikä millään meinaa löytyä. Muinoin kissamme Roope katosi mökin metsiin eikä koskaan palannut. Varmaan se jäi jonkun saaliiksi. Mutta muistan, miten vuosikausia toivoin, että se ihmeen kaupalla tulisi takaisin. Ajatus siitä, että se jossain kärsii, oli sietämätön.  En osaa edes kuvitella, kuinka epätoivoinen olisin, jos joku koiristani katoaisi. Rakkaita ovat kaikki. Ihanaa siis, että Millikin löytyi.  

Elsa on taas ihan ok. Lääke puri tosi nopeasti. Hyvä niin.