Mörkökausi on alkanut. Tänä aamuna lenkillä ohitettiin kaiken maailman metelöivät työkoneet ihan rauhassa, mutta sitten saapui VAARA (dum dum dum - tappajahaileffan musiikkia):

Vanhempi täti kylpytakissa, kainalossaan sellainen uimaleluksi tarkoitettu pitkä patukka tepsutti meitä vastaan matkalla aamu-uinnille läheisen lampeen. Neiti Friida nousi magnustiasentoon mulkoillen erittäin epäluuloisesti ja alkoi haukkua. Tyhmä äitinsä haukkui myös,mutta hiljeni, kun ärähdin. Pieni koira sen sijaan oli vallan vakuuttunut, että nyt ollaan suuren uhan äärellä. Häntä alhaalla, puhahdellen jatkettiin matkaa. Kauempana olevat kaksi  ihmistä, jotka viattomasti keskustelivat polkupyöriensä vierellä, saivat  muutaman urinan ja hännän laskemaan ja kun vielä kehtasi joku nainen jalkakäytävällä kävellä vastaan, niin voi ja hui, kuinka jännittävää elämä olikaan. Huoh, huoh ja vielä kerran huoh !!! Pitää alkaa kuljettaa nameja mukana ja ruveta lahjonnalla tekemään kohtaamisesta kivoja. Onneksi pikkukoira on sika-ahne!

Eilen koirat viettivät päivän koirahoitolassa. Aamullan vein ja illalla hain. Itse olin juhlimassa siskontyttö Ellan konfirmaatiota Helsingin Käpylässä. Onnea Ella vielä kerran!

--------

Friida is now 7 months and her bogey man -period has started. When we were on a walk this morning, an older lady was so dangerous in Frida's opinion. that she had to bark to her (so embarrasing ) and her tail went down. After that all the people were so suspicious-looking to Friida and she made little barking noises every now and then. I will have  to take some treats with me when we go out and pribe her every time somebody comes towards us. Hope this bogey-season is very short!