perjantai, 9. tammikuu 2009
Tänään oli kaikilla koirilla terveydenhoidollinen päivä. Saaga sai kokea elämänsä ekan hieronnan, kun luottohierojamme Saija tuli hoitoa tekemään. Eipä Saagalla mitään probleemeja ole, mutta lähinnä oli tarkoitus saada tuntumaa, miltä koira tällä hetkellä vaikuttaa hierojan sormissa. Hetken höyhötettyään ja Saijaa pussailtuaan Saaga malttoi kuin malttoikin maata matolla kyljellään. Välillä nousi pää ja heilui tassu, mutta ekaksi kerraksi sillä oli oikein kaunis käytös ja malttavainen mieli. Alussa Saagan selkä tuntui tiukalta, mutta se johtui pienestä jännitystilasta. Kun neito rentoutui, lihaksetkin olivat paljon helpommat käsitellä. Pientä selkäjumia löytyi yläselästä, mutta peräpää ja takajalat olivat tosi hyvässä kunnossa. Mitään hälyyttävää ei ollut havaittavissa. Eli kaikki kunnossa, niinkuin arvelinkin. Saaga makasi välillä ihan nirvanatilassa, vaikka Saija hieroi ihan napakoin ottein. Assi makasi murhemielin portin takana tuijottaen meitä koko hieronnan ajan. Se ei voinut käsittää, miksi väärä koira oli hieronnassa. Ovatko ihmiset tosiaan noin värisokeita, että luulevat valkoista koiraa mustaksi? No, ensi viikon lopulla saavat Assi ja Elsa hieronnat, joten eivät vanhatkaan koirat osattomiksi jää.
Myöhemmin iltapäivällä mentiin porukalla eläinlääkärikäynnille. Assi sai kennelyskärokotteen ja Elsa Cartrophen-ruiskeen, jonka se saa joka toinen kuukausi niveliä voitelemaan. Lääkäri kuunteli Assin sydämen, koitteli nisät ja tutki hampaat. Assin kauniin valkoinen hymy herätti ihastusta, ja kun kerroin, ettei hampaista kertaakaan ole tarvinnut hammaskiveä puhdistaa, lääkäri oli aivan haltioissaan. Assilla ei nimittäin ole hammaskiveä edes takahampaissa. Aika hyvin kahdeksanvuotiaan purukalustoksi. Taitaa olla hyvä hammasluu, sopiva ravinto ja luita tarjolla riittävä määrä kaluttavaksi. Assi palkitsi lääkärin pusulla. Punnitsin lopuksi kaikki koirat. Elsa painoi vähän alle 18 kiloa, Assi vähän alle 20 ja Saaga reilut 21 kiloa. Kaikki ovat oikein hyvässä kuosissa.
Tänään on saunailta ja pelkkää löhöilyä. Huomenna mennään Saagan ja Assin kanssa tokotreenaamaan - ja iltapäivällä tulee Minni. Sitten taas koiraenergia jyllää!
Kommentit