Eilen oli kauan odotettu päivä, sillä päästiin Saagan kanssa kisaamaan. Lappeenrannassa oli kolme kilpailua, hyppyrata ja 2 agilityrataa. Tuomarina toimi Salme Mujunen. Friida pääsi iltapäiväksi Windylään hoitoon ja Elsa ja Assi jäivät kotiin.

Minun polveni on jo pitkän aikaa reistannut ja kipeytyy, kun enemmän liikun. Tähystysjonossa toivottavasti ollaan, mutta näissä kisoissa piti pärjätä klenkalla jalalla. Ei sillä hirmuisia spurtteja oteta, mutta yllättävän  hyvin kisan tuoma adrenaliini auttaa, kun radalle lähdetään.
Ekalla radalla hukkasin koiran jo alkumetreillä , mutta onneksi se tuli käden mukana oikein. Keppien jälkeen oli pituus ja sen jälkeen kaariputken kauempi pää. En saanut mitenkään Saaga kääntymään pois lähemmästä päästä ja niin sitten hylky tulla tupsahti.  Muutenkin rata oli minun ohjaukseni suhteen paikoittain huolimatonta, joten eipä siitä sen enempää.

Toinen rata oli mukava. Putkelta kepeille mentäessä minun olisi pitänyt ehtiä keppien oikealle puolelle, saatella hypylle ja niistää koira toiselle hypylle ja putkeen. Tämä oli suunnitelma. Mutta kun koira meni putkeen, minulle iski vahva epäilys, etten ehdi keppien oikealle, joten vein Saagan vasemmalta ja olin auttamatta liian takana jatkosuunnitelmia ajatellen. Sain sen vedettyä toiselle hypylle ja jos en olisi huidellut kädelläni väärää putken päätä kohti ( en tajua, miten ihmeessä sinne sohotinkaan) vaan olisin vain huutanut PUTKI, niin koira olisi varmaan valinnut sen edessä olevan pään eikä sitä näyttämääni. Hylky siis tästä radasta meni NIIN ohjaajalle, kun olisi ollut kaikki mahdollisuudet saada radasta nollarata.

Kolmas rata oli tosi helppo noin suurimmaksi osaksi. Valitsin loppupuolella väärän juoksulinjan, enkä saanut Saagaa takaa ohjattua hypylle. Se jäi odottelemaan ohjeita ja kielto tuli. Tästäkin olisi ollut täysin mahdollista saada puhdas rata.

Tässä meidän ratamme:

 

Vaikka omat mokat harmittaa, Saaga oli iloinen yllätys, sillä se jaksoi ihan hyvin kaikki radat ja oli oikein mainiosti kuulolla ekaa putkea lukuunottamatta. Kun lähdettiin kotiin, olin aivan umpijäässä. Nuo kylmät hallit ovat tosi kostean koleita. Autossa pauhasi lämmitin täysillä kotiin asti. Friidalla oli mennyt hienosti hoitopaikassa. Kaikki lelut oli levitetty korista, ulkoilu oli maistunut eikä emäntää ollut ollut yhtään ikävä. Hieno homma!

---------

Finally we got to compete in agiltiy after a long break. We went to Lappeenranta, 120 km from our home town. Two track were disqualified because Saaga went to a wrong place because I did´t guide her well enough. The third track was a little bit better. We got 5 points, because Saaga didn´t jump right away.  But it was so nice to compete again and Saaga went very well.