Lauantaiaamuna lenkin jälkeen kampasin pitkästä aikaa Friidan. Yllättävän vähän oli typykän turkissa takkuja, onneksi. Sitten neiti lähti pesuun. Se jäi kylppäriin kuivattelemaan, kun lähdin Saagan tokoiluihin. Treenit olivat oikein hyvät. Paikallamakuuseen vaadittiin taas kaksi käskyä, mutta maahan meno oli nopea ja melkein neljän minuutin makuu  (ohjaaja piilossa) sujui oikein hienosti. Samoin paikalla istuiminen ohjaaja piilossa sujui erittäin hyvin. Seuruuta tehtiin hihnan kanssa paikkaa hihnan kiristyksellä muistuttaen ja Saijan mukaan parantunut oli paljon. Saaga kestää paineistumatta hihnasta ohjailun. Toko on kyllä laji, jossa se kuumuu aika lailla, joten tunnaria ei tehty. Se olisi pitänyt tehdä ensimmäiseksi, kun viretila on tyyni. Kotiin tultua kuivattelin Friidan. Sitten lähdettiin Turrimurriin trimmausreissulle. Minä en Friidan perään koske näillä taidoilla. Paikalla oli myös veli Franklin ja pikku Alex, Eijan oma pentu Tinkan pentueesta.

Veli ja sen sisko

Friida-koipeliini poseeraa.

Sitten  on vuorossa Franklin.

Alexkin pääsi poseeraamaan - ja taisi olla kaikista lahjakkain. On se komea ja reipas pikkupoika. Beatleskausi on lähestymässä otsatukasta päätellen.

Joko saa relata, miettivät sisko ja sen veli valmiina riekkumaan. Päätettiin viedä ne ulos vähän rälläämään.

Kiitos leikkiseurasta, Franklin!

Kentältä lähtiessä huomasin, että auto nykii. Huokaus! Rellun tyyppivika, puolan hajoaminen, oli taas tapahtunut tosiasia. Kuinka mones puola, en edes muista. Piti siis pikaisesti alkaa metsästämään kyytiä Kouvolaan agilitykisoihin. Onneksi Markkulan Tainan ja Penan kyytiin mahtui. Siis Saaga sunnuntaiaamuna aikaisin ängettiin paksiin kahden samojeditytön kanssa. Vähän Saagaa jännitti, kun Ina haukahteli, mutta kun peräosan luukku sulkeutui, ei paksista kuulunut mitään. Kisapaikalla Kouvolan kasvihuonekisahallissa Saaga oleskelikin omassa kevythäkissään.

Siimeksen Pertti oli laatinut maksien radat. Ensin oli hyppyrata. Saaga meni hienosti. Päästiin alle ihanneajan, mutta kaksi rimaa tippui, joten tulos oli kymppi. Agilityrata oli paikoittain hurjia pelastuksia ja kepeillä Saaga rupesi kesken kaiken haistelemaan maata, mutta puhtaalla radalla päästiin toiseksi viimeiselle esteelle, joka piti kiertää takaa ja sitten mennä viimeiselle hypylle. Saaga ohitti koko kiertohomman ja teki viimeisen hypyn. Siis hylkyhän siitä tuli. Viimeinen agilityrata oli myös hylky minun ohjausvirheeni takia, mutta nyt oli Saagalla vauhtia ihan toiseen malliin kuin edellisellä radalla. Ei me ihanneaikaan oltaisi millään päästy. Voittaja Niina-Liina Linna taisi alittaa ihanneajan noin kolmella sekunnilla. Ei meistä siihen olisi ollut. Ihan hyvät kisafiilikset olivat kotiin lähtiessä. Ennen lähtöä kävin vielä palkintopallilla noutamassa Lehikoisen Annukan ja Taran kolmannen palkinnon, agilitysertin ja agiltiyvalioruusukkeen. Olishan sellainen kiva, mutta jaa, liekö minun rahkeeni koskaan siihen riittävät.

Kiitos Tainalle ja Penalle matkaseurasta ja kyydistä!

Nykivällä autollani vein tytöt kentälle juoksentelemaan auringonpaisteeseen. Olipa niillä kivaa.

-Din di din, mullon keppi.

- Eikö TODELLAKAAN kukaan huomaa, että mullon keppi.

- No nyt mullon ISOMPI keppi!

- Mulla siis hei on isompi keppi ja mä tälleen houkuttelevasti sitä heiluttelen.

- Tais noi puusilmät vihdoinkin huomata.

- Onks meidän pakko jahdata?
- Taitaa olla. Paikoillenne valmiit hep ---- hei sä varastit!

Friidan taivas: kaksi koiraa ajaa sitä takaa.

Saalis on saavutettu.

Sitten siirrytäänkin jo suurempaan risuarsenaaliin.

Mielummin syödään keppejä kuin koirankakkaa, toteaa emäntä.

Pitäkää peukkuja, että huomenna saan autonkorjaajalle ajan. Ja ettei tämän alkava flunssa äidy kaikkien tautien äidksi.