Kun  Agirodun jälkeen palattiin ryytyneinä kotiin - siis ainakin emäntä oli ihan poikki, saatiin kutsu vilvoittavien vetten tykö eli Uljaksen kesäparatiisiin Äyspäähän meren rantaan. Ja ihanaa siellä olikin. Vaikka sää edelleen oli helteinen, meren rannalla tuuli - ja se teki olon enemmän kuin siedettäväksi. Portugeesitytöt tunsivat verenperimänsä kohinan  ja nauttivat meressä kahlaamisesta ja kivisellä rannalla juoksemisesta.

Uljas, joka ei ole uimamiehiä kuin vahingossa  (mm. viime talvena heikko jää petti alta, joten Uljas joutui hyiseen veteen ja isäntänsä myös pelastaessaan poikaa, mutta molemmat onneksi selvisivät säikähdyksellä), katseli vähän harmissaan, kun tytöt vain porhalsivat vesirajassa eivätkä leikkineet sen kanssa.

Huomatkaa, meidän Saaga näin syvällä kahlailemassa ihan vapaaehtoisesti.

Assi  todisti, että piehtaroida voi missä vain, vaikka pikku kivillä.

Syvä huokaus!

Friida harjoitteli kapulan noutoa.

HIenosti turkki leijuu veden pinnalla.

Uljaskin päätti tulla rantaan, kun ei muuten seuraa saanut.

Voisitte kyllä lopettaa tuon läträämisen.

Nyt näytti siltä, että viimeinenkin neito tuli vedestä pois.

Hei odottakaa, ei ole lyhytjalkaisilla helppoa isojen kivien keskellä.

Huh huh, selvisinpä tästä isoimmasta.

Ja eikun kohti seuraavaa.

Perillä odotti yllätyspalkinto, tyttökoiran perä ihan kuonon ulottuvilla .

Aamuyöstä jylisi ukkonen ja satoi jonkin aikaa vettäkin. Tuuli navakasti ja laineet löivät kunnolla rantaan.

Mutta myrskysää oli nopeasti ohi menevää laatua ja sitten taas kirkastui. Herkullisen ja hitaan aamiaisen jälkeen Saagalandian väki alkoi tehdä lähtöä kohti kotia. Läksiäispotretit  piti kuitenkin ottaa.

Ensin mökin kuistilla.

Sitten vielä pihalla. Hauska joukko karvaisia kavereita!

Kiitos Hanna ja Uljas!