1600 kilometriä autoilua on takana päin ja Saagalandian väki on jälleen yhdessä. Elsa on varmaan vähiten ryytynyt meistä kaikista, sillä se vietti leppoisat päivät Ella-neidin kaverina. Tässä vähän kuvaevidenssiä eläkeläisten viikonlopusta. Kiitos ihanista kuvista, Marjo!

 Vanhus harmajapää ja saparopää-Ella.

 

Näin sopuisasti vanhat tädit makoilivat vierekkäin. Läheisyys lämmittää.

 Kiitos hyville hoitajille, toivottaa Elsa.

---------------------------------------

Ennen matkaa kävimme kaunistautumassa näyttelymatkaa ja miehelään menemistä varten.

Assi poseeraa puhtaana ja trimmattuna. Pois katosi snautseriparta ja pitkät villahousut, joiden alta paljastui sorea tyttö. Tosin jo hieman harmaan sävyinen, tyylikkäällä tavalla tietenkin. 

 Sitten oli vuorossa morsmaikkunen, jonka otsatukka on sangen pitkä ja muhkea.
- Voiskos joku laittaa valot päälle, kun täällä ei näe mitään.

 

- No kato, siellähän sinä olet.

- Hohhoijaa, tämä bjuutipaarlor-homma on sitten pitkästyttävää.

 Parrakas nainen menettää partansa.

 Tadaa, näin tyttömäinen kultakutri parran alta paljastui.

Saaga meni hoitoon Minnilään. Hormonimyrsky ja uusi yöpaikka ilman omaa laumaa varmaan sekoittivat mahan. Se oli yöllä tehnyt kakat juoksuhousuihinsa ja sävyttänyt erinäisiä paikkoja liikkuessaan paikasta toiseen. Huokaus! Sorry Tiina! Sen jälkeen ei onneksi sotkuja enää syntynyt, mutta olipa siinä järkytystä hoitoemolle ihan tarpeeksi siinäkin. Juoksu edistyi reissun aikana, sulhanenkin vaihtui, mutta niistä asioista myöhemmin. Astutusta yritetään huomenna. Progesteroniarvojen mukaan huomisesta lähtien pitäisi olla tärppiaika lähellä.  Jännää!

Mutta sitten Vilnan reissuun.

Startti oli Kotkasta puoli 6. Hain sitä ennen matkakumppanimme Saijan sekä koiransa Friidun ja Rullan (corgeja) sekä Lystin (bullmastiffi). Edellisenä iltana olimme jo auton laittaneet koiravalmiiksi, joten pakkaaminen sujui nopeasti. Assi matkasi kevythäkissä ja muut vapaassa tilassa. Olin miettinyt reittiä Länsisatamaan etukäteen, koska inhoan suurkaupungeissa ajamista. Meinasin, että Mannerheimintieltä Mechelininkadun kautta voisi olla minulle helpoin reitti. Mutta hitto! Koko Mannerheimintie oli kadonnut. Ja Tampereen moottoritie myös. David Copperfieldin taikatemppu? No ei, vaan uusia liikennejärjestelyjä oli Hesassa tapahtunut, tullu alikulkua ynnä muuta - ja hukassa oltiin. Onneksi kylttejä seuraamalla pääsimme taas kartalle ja ihan ajoissa olimme satamassa jonottamassa EckeröLinen laivaan. Huh! Kun oltiin auto saatu alukseen, lähdimme hyvin ansaitulle buffetaamiaiselle jäähdyttelemään ajon ahdistuksia. Sillä tankkauksella pärjäsimmekin tosi pitkälle. Tallinnasta pääsimme ulos helposti laivan autoletkaa seuraamalla. Keli oli mainio ja tiet varsin hyvässä kunnossa. Meitä oli varotettu runsaasta poliisimäärästä ja tämän tästä poliisiautoja ajelikin vastaan. Siis pysyimme nopeusrajoituksissa kiltisti, jos kohta meitä sitten ohitettiin hirveällä vauhdilla poliiseista piittaamatta. Mutta eipä meillä niin kiire ollut. Ajo-ohjeemme ja karttamme eivät olleet ajan tasalla, kun lähestyimme Riikaa, ja jouduin ajamaan kaupungin reunamilla runsaassa liikenteessä kaiken maailman kaistanvaihtoja ja liittymiä kytäten. Yök, yök, yök!  Paluumatkalla onneksi löysimme oikean ohitusreitin, joka oli paremmin viitoitettu sieltä suunnalta. Pimeys oli jo laskeutunut, kun saavuimme Vilnaan. Vaikea oli nähdä katujen nimiä pimeässä  katuvalojen ja vastaantulevien autojen valojen häikäistessä. Ajoimme hotellille kääntyvän tien ohi,mutta kävimme kääntymässä ja vihdoin kello 21 saavuimme hotelli Karolinan pihaan.

Hotellissa oli paljon koiraväkeä, sillä se on varsin lähellä Litexpo-näyttelyhallia. Suomesta oli muitakin bussilla ja omilla autoilla tulleita. Joutsasta oli tullut Kirsi ja perro Doris, eli tuttujakin nähtiin. Doris nappasi molemmista näyttelyista sertit ja cacibit. Onnea!  Huoneemme oli varsin iso, kokolattiamatolla varustettu - ja kuuma. Kunnes äkkäsimme, että ikkunan saa auki, vaikkei siltä näyttänytkään,   ja helle helpotti. Koirat tulivat tosi hyvin juttuun keskenään, vaikka Assi olikin uusi tuttavuus. Siispä kenenkään ei tarvinnut viettää häkkielämää.

Lysti sai pedikyyrin.

 

 - Eikös täällä annetan nälkäisille koirille ruokaa?

 Nääntyviä corgeja

 Assi on jo saanut oman annoksensa - nam.

 Ruokailu- ja juomapaikkana toimi kylpyhuone, sillä varjelimme kokolattiamattoa.

 Naaman kuivaus, sillä ahmiessa roiskuu.

 - Onks nyt hyvä?

 - Haluutko vielä pyyhkiä?

Käytiin  iltalenkillä, lähikaupassa  - ja sitten jo uni maistuikin. Yöllä sain viereeni jossain vaiheessa Lystin ja Assi tuppasi Saijan jalkopäähän. Samoin Friidu ja Rulla kävivät minua sängyssä tervehtimässä. Viimeisenä yönä Saijaa harmitti, kun hänellä ei ollut hyvää kameraa. MInä nukuin - ja unessa tiedostin, että sänky on vähän ahdas. Ei ihme, sillä 45 kiloa pikku bullmastiffityttöä makasi koivet suorana vieressäni pää suloisesti samalla tyynyllä.

Aamulla ajelimme näyttelypaikalle,joka sekään saaduista ohjeista huolimatta ei löytynyt ekalla kerralla. Litexpon edestä olisi voinut auton takapaksista ostaa vaikka minkä sortin koiranpentuja. Näyttelyalueellakin oli koirapentuja häkeissä myytävänä. Kyllä säälittivät pikkupolot. Hurjassa hulinassa kaikkien käpälöitävinä.

Ensimmäisinä kehään marssivat corgit. Rulla, 9v oli ilmoitettu valioluokkaan. Corgeja oli kisaamassa kymmenen.

 Rulla oli rotunsa paras, sai sertin ja cacibin. Hyvä Rulla!!!

 - Milloinkas mää pääsen? kyselee Friidu. Se on Rullan sisko, mutta oli ilmoittettu veteraaniluokkaan, kun se on jo kansainvälinen muotovalio. Sillä oli turkin lähtöaika ja kun Elena Ruskovaara tutki Friidua, hän ravisteli tämän tästä käsistään karvatuppoja. Kuitenkin tuomari tykkäsi Friidusta, joten siitä tuli vsp ja rop-veteraani. Minä esitin ensimmäistä kertaan eläissäni corgia rop-kehässä. Friidu käyttäytyi hienosti, vaikka händleri oli ihan noviisi. Bis-veteraanikehässä Friidu sijoittui  upeasti kolmanneksi. Se on aivan huippuvauhdikas ja niin leikkisän ja pentumaisen oloinen, ettei kukaan uskoisi sitä veteraaniksi. Ja todella kova tyttö selittämään, kun sille päälle sattuu.

 Lysti, ikää noin 3 vuotta, sai ensimmäisen cacibinsa ja tietysti sertin. Se oli VSP. Vähän Lystiä jänskätti kehässä ollut kansi, joka kolisi, kun päältä meni, mutta se toipui jännityksestään.

Assi oli rotunsa paras  ja rop-veteraani, joihin ei paljon vaadittu, kun se oli ainoa portugeesi. Bis-veteraanikehässä se pääsi semifinaaliin eli kuuden joukkoon, mutta kolmen palkitun joukkoon ei enää. Valitettavasti veteraanit eivät saa sertejä, joten Liettuan valiota ei siitä tullut.

Illalla juotiin shampanjaa ja nautittiin Lystin cacib-kakkua. Lähikaupassamme oli uskomaton valikoima kaikenlaisia kakkuja. Ostimme tällaisen pienen, joka maksoi vain joitain euroja.

 Tässä sitä cacib-tähti haikeana miettii, miksi emäntä kyllä syö hänen kakkuaan, mutta bullmastiffipolo jää ilman.

Toisena näyttelypäivänä Lysti ei ehtinyt kehään, kun corgit olivat niin samaan aikaan. Todella harmi! Sai se arvostelun, mutta varsinaisesta kehästä Saija myöhästyi vain pari minuuttia. Rulla oli taas rop ja Friidu rop-veteraani ja Assi myös molempia. Ryhmäkehissä Friidu oli veteraanikehässä BIS-2-veteraani ja kasiryhmäkilpailussa Assi oli RYP-3. Eli saatiin mekin sitten jotain.

Illalla tehtiin hotellin aulassa vähän poseerauksia.

 Assi pokaalien ja ruusukkeiden kanssa

 Friidun  saavutukset

 Rullan palkinnot

 

Sitten vielä hetken aikaa ihailtiin ufon laskeutumista maahan  - eli läheistä televisiotornia - ja pakattiin kaikki mahdollisimman valmiiksi aikaista aamulähtöä varten. Sillä kello soi viideltä. Auto starttasi puoli kuusi sumuiseen aamuun. Tiet olivat siihen aikaan varsin tyhjät ja löysimme helposti ulos kaupungista.  

 Liettuassa on hyvin tasaista, niinkuin kuvasta näkyy. Tie jatkuu ja jatkuu ja jatkuu.

Adrenaliinipiikkejä kuskille, joka oli paluumatkalla Saija, antoivat paikallisten älyttömät ohitukset idioottimaisissa paikoissa. Niinkuin kuvasta näkyy.

Latviassa pysähdyimme pienessä vesisateessa  levähdyspaikalle meren rantaan. Ihanaa hiekkarantaa jatkui molempiin suuntiin silmänkantamattomiin. Ranta olisi varmaan kesällä aivan huippuihana paikka. Tuuli puhalsi kylmästi, mutta astelimme hiekalle ja päästimme koirat  irti.

 Assi oli aivan haltioissaan. Se ei tiennyt minne olisi juossut, kun se tajusi, että se on IRTI!!

 Niinkuin kuvasta näkyy, meno maittoi niin vesikoiralla kuin corgillakin.

 Lystistä puhumattakaan.

 Energioita purettiin olan takaa.

 Kunnes huomasin, että vieras auto ajoi parkkipaikalle, jolloin päätin lähteä katsomaan, että oma auto on turvassa. Ja oltiinhan me jo aika märkiäkin.

 Tallinnassa tehtiin viimeiset ulkoilutukset ennen laivalle menoa. Assin häkki oli vähän länässä, mutta hyvin se siellä matkusti. Vaikka auton etuosa ja sivut olivat täyteen ahdettu tavaraa, Friidu aina jostain lokosesta löysi tiensä etupenkille, kun olimme jossain muualla. Vaikka se palautettiin taakse torujen kera ja aukkoja tilkittiin, se sinnikkäästi kiipeili yli esteiden aina uudestaan. Hassu otus! Lysti tyytyi kurkistelemaan häkin nurkalta.

Paluulaiva oli Viking Xpress, jossa meitä odottivat hytti ja tosi herkullinen buffet-ateria. Ylitys kesti 2,5 tuntia. Helsingissä satoi ja oli pimeä, mutta hengissä selvittiin kotiin asti. Avasin kotioven klo 23. Oven takana oli onnellinen ja uupunut Saaga, joka aiemmin illalla oli tuotu kotiin odottamaan meitä. Jälleennäkeminen oli riemukas. Elsan hainkin vasta tänään.

Kiitos seurasta, Saija, Friidu, Rulla ja Lysti! Olipa hauska matkustaa kanssanne läpi Baltian.

Kiitos Tiinalle ja Eijalle, jotka hoitelivat Saagaa sekä Marjolle ja Karille, jotka hellivät Elsaa.

IHANA OLLA KOTONA!
Ja  Saagan projekti jatkuu...