Elimäen helle vaihtui Haminan sateisiin. Assi, Saaga ja minä porhalsimme Ruissaloon kisaamaan. Meikäläinen oli varustautunut shortsin ja t-paidan kanssa hellepäivään. Viime tipassa otin takin mukaan varmuuden vuoksi. Hah! Kannattaisko vähän säätiedotuksia kuitenkin tiirailla? Polvikin tykytteli kipua ikävästi, mutta päätin ainakin kokeilla, kuinka se kestää pinkomista.

Alussa ei satanut - onneksi, vaan oli oikein sopiva pilvipoutainen sää. Eka rata, tuomarina Salme Mujunen, oli ihanneajaltaan salmemaisen väljä. Rata oli aika kimurantti, nopealle koiralle ansapaikkoja täynnä. (ratapiirros tulee myöhemmin, kunhan jaksan tehdä.) Assi pudotti ensimmäisen riman, 65cm korkean. Erittäin moni muukin koira pudotti ekan riman. Pohdittiin, vaikuttiko heti perään tuleva A-este niin vetävänä, etteivät koirat malttaneet keskittyä ekaan hyppyyn. Assi olisi tarvinnut ekaan hyppyyn enemmän vauhtia. Minä en tajunnut, että rima oli niin korkealla. Muuten rata oli puhdas ja ihanneajan alle mentiin. Radalta siis vitonen. Polvi kesti juoksun, mutta jälkeenpäin oli vietävän ärtyinen.

Radan jälkeen sitten alkoikin sataa pikkuhiljaa yhä kovemmin ja kovemmin. Istuttiin autossa -kiitos Katille juttuseurasta - ja odottelimme vuoroamme. Koirat odottelivat autossa myös ja sekös oli Saagan mielestä aika tylsää. Näin sitä opitaan pitämään ikävää. Kuvanottohetkellä Assi on huomannut minut, mutta Saaga on erittäin tylsistyneen näköinen. "Että tämän takiako minut tänne raahattiin???Boooooring!"

Toinen rata oli oikein juohevasti etenevä ja kiva. Radan oli laatinut tuomariharjoittelija Elina Hannikainen. Aikakin oli ihan mukavanlainen ja meidänkin saavutettavissa. Vettä sateli tasaiseen tahtiin niskaan. Assi ei aloittanut kovinkaan innokaasti, mutta vähitellen vauhti kasvoi, kun oikein tsemppasi. Yhden riman se matkalla pudotti ja pikkuisen varmistelua tuli tehtyä parissa paikassa. Muuten ihan asiallinen rata (jonka piirros tulee myöskin jonain päivänä). Tulos vitonen ja pari sekkaa yliaikaa.  Olo alkoi olla erittäin vettynyt, sillä paitsi että takki oli märkä, oli myös takin alla oleva paita märkä, shortseista ja lenkkareista puhumattakaan.

Aalta alas - kontakti tehtiin, tietenkin...

...ja sitten loikka.

Hetken mietittyäni, juilivan polven kanssa keskusteltuani ja yhä yltyvää sadetta katseltuani päätin, että kolmas kisa sai jäädä. Pyysin kilpailukirjani pois ja lähdin kotia kohti. Minni ja Elsa olivat taas kohtalotovereita, jotka oli jätetty kotiin, joten ensimmäiseksi piti ne viedä ulos pissalle. Minni tosin oli sitä mieltä, että pitkäkarvaiset kaniinimäyräkoiratytöt EIVÄT kävele sateessa, mutta hädät saatiin tehtyä kuitenkin.

Minni, pieni kooltaan, mutta suuri mielestään noin muuten, on keksinyt, että Saagan kanssa on helpointa seurustella samalta korkeudelta. Ketterälle pikkutytölle sohvalle loikkaaminen on tosi helppoa!

Vaan kyllä lattialla kuiskuttelukin aika sujuvaa on. Hyviä kavereita ovat nämä kaksi lapsukaista!