Terve vaan kamut!

Meikäläinen kävi tänään vähän kisailemassa pitkästä aikaa. Saija eilen hieroi kropan sellaiseen kuntoon, että kelpasi kiidellä. Totesi, että meikäläinen on pieniä jumeja lukuun ottamatta  priimakunnossa - ja siltä se  tuntuikin. Kisapaikka oli Summan Pirttilä lähellä Haminaa, vaikka oman seuran kisat olivatkin. Meikäläinen ei edes piitannut,että ekassa kisassa rupesi satamaan, kun intoa oli päällä. Emännän mielestä vähän liikaakin, mutta mun mielestä emäntä voisi pysytellä poissa meikäläisen tieltä, ettei ihan selkään tarvitse hypätä tai rimoja tiputella. Sitäpaitsi se itse tönäisi siivekettä niin, että yksi rima tippui, kun minä olin sen jo ihan kunnialla ylittänyt. Startissa meinasin lähteä omin luvin, kun niin teki mieli radalle - ja olihan emäntä vilauttanut niitä sydämen palasiakin - mutta pahus vieköön, emäntä huomasi ja karjaisi, joten katsoin parhaaksi pysähtyä. Mutta kun sain luvan startata, voin ylpeydellä sanoa, että Ferrarikin jää toiseksi, kun meikätyttö kiihdyttää. Kepitkin meni samaan vauhdikkaaseen malliin.

Tässä minun ratani - ja emännän tupeksinnat.

Voi pojat, miten iloisia olimme molemmat, kun sitten toisesta radasta tuli nolla. Emäntä iloitsi nollasta ja minä niistä runsaista sydänherkuista, joita radan jälkeen minulle vuodatettiin.

Ai olette vielä siellä. Terve vain. Kolmannella radalla minulle kävi työtapaturma. No en tarkoita sitä, että varastin lähdössä vähän rumasti, mutta kyllä emäntä siitä selvisi. Tehtiin puhdasta rataa ja olin toiseksi viimeisellä putkella. Putkesta näkyi suoraan  hyppy ja kun minulla oli henki päällä, niin tietenkin arvelin, että sinne ollaan menossa. Emäntä VÄITTÄÄ kutsuneensa minua jo ennen putkesta ulos tuloa, mutta kuka sitä aina jaksaa niin tarkasti kuunnella. Jotain hylystä emäntä puhui, vaikka tehtiin rata ihan reippaasti loppuun. Olisi kuulemma ehditty ihanneaikaankin ja saatu joku ihme tuplanolla, jos olisi korvat toimineet. Olisi ollut putken päässä minut nappaamassa mukaan. Kyllä minä silloin olisin ehkä kääntynyt oikeaan suuntaan. Kyllä se emäntä siitä sitten kohtuullisen nopeasti toipui kuitenkin. Enkä ollut ainoa maksikoira, joka siihen hyppyyn lankesi. Meitä oli erittäin monta.

Huomenna on tuon ipanan vuoro näyttää kyntensä. Kyllä se vielä niin kakara on, että syytä onkin harjoitella kilpailemista. Minä jään kotiin vetämään lonkkaa, sillä ----hohhoijaa --- minua jo väsyttääkin aika lailla.

Hyvää yötä!