Eilen päivällä Saaga oli vielä tällainen turjake.

Illalla alkoi trimmikonen laulaa. Tässä vaiheessa osa oli jo ajettu ja osa ei. Trimmikone ja - terä olivat jäähtymässä ja emäntä lähti hallille järjestelemään lauantain toko-kisoja varten. Takaisin tultua homma jatkui.

Tadaa. Johan löytyi vartalokin karvojen alta. Kiloja liikaa edelleen, mutta ei ihan niin pönäkkä Bertta kuin mitä yläkuvassa.  Emäntä teki vielä karmaisevan rikoksen ja trimmasi häntätupsunkin pois. Mutta on se portugeesi edelleen. Ja häntätupsu kasvatetaan takaisin, vaikka turkkia lyhyenä pidetäänkin.

Saaga selvästi nautti aamulla keventyneestä olostaan - ja siitä, että se näkee kunnolla.

Friidan villahousut ja snautserin parta saivat myös kyytiä, kun trimmata alettiin.

Mun mussukat