Käytiin tänään Friidan kanssa tutustumassa Vantaan koiraurheilukeskuksen Vuokkoset Areenaan. Oli hieno halli, jossa oli tosi hyvä ruohomattoalusta, jolla ei liukunut koira eikä ohjaaja. Tilat olivat väljät ja päästiin väliajalla treenaamaan tokoakin, kun seinässä oli peili, jonka ääressä voitiin tehdä seuraamista ja kontaktiharjoittelua  Kaikki tehot irti tästä keikasta siis.

No, itse kisat eivät niin kaksisesti menneet. Tuomari oli Ritva Herrala, joka ei ihan hirmuisen helppoja ratoja ollut tehnyt, mutta mukavia kuitenkin. Molemmat radat olivat agilityratoja.

Ekalla radalla Friida hyppäsi kaukaisimman hypyn vinottain, kun sille tuli kiire minun perään. Rima tipahti ja se tuli seuraavan hypyn ohi. Palautin sen hypyn taakse, enkä ehtinyt ohjaamaan edessä olevalle puomille, vaan Friida paineli viereiseen putkeen. Hylky siitä. Kepeille meno oli ensin vaikeaa, toisella kerralla ei maltettu tehdä kaikkea, mutta kolmannella onnistui. Viimeiselle putkelle ohjaus oli huono ja Friida suuntasi kontaktille. Eli tämä näytös ei kovin edustava otos Friidan ja minun taidoista ollut.

Toisella radalla Friida kääntyi takasiin A:n ylösnousulta. Video paljasti, että sanoin koiran noustessa kontaktikäskyn ALAS, jolloin Friida kääntyi takaisin päin kontaktille. Minä ja suuri suuni.  Puomin ylösmeno ei osunut, joten siitä vitonen. Puomin alasmenolla neiti jäi seisomaan kontaktille ja siinä sitten jonkun aikaa piti vaatiia etutassoja nurmelle, ennekuin matka jatkui. Ennen keppejä vauhti oli niin kova, että kepeillä tuli ohiajo. Eli jonkin sortin pientä jarrutushommaa siihen pitäisi kehitellä. Uusintakepit ja loppusuora ok.

Riitta oli paikalla kuvausapuna, joten tässä meidän radat: 

Onhan meillä vielä paljon oppimista, mutta suuri ilonaihe koko ajan on se, että Friidalla on niin hyvä vauhti ja into tekemiseen. Ensi viikonloppuna on Porvoon kisat ja sitten omat iltakisat. Vähän hatuttaa, että Porvoon kisoissa kaiketi mennään ensin ykkösten A-kisa, sitten kakkosten, sitten kolmosten ja vasta sitten taas ykkösten B-kisa. Joutuu olemaan hirmu kauan kisapaikalla, mikä on aika älytön juttu. Vaan näillä mennään.