Tämä on Inkki, ikää 4 kk ja rotu shetlannin lammaskoira. Inkki on Friidan uusi matkaseuralainen ja agilitykaveri, jonka kanssa mennään kimppakyydillä esikouluun. Molemmat tytöt ovat oikein innokkaita ja reippaita koululaisia.

Tänään opeteltiin targetille menoa hyppysiivekkeiden välistä. Ensin yhden ja sitten kahden hypyn kautta. Reippaasti sujui. Sitten ruvettiin virittelemään kontaktia ja 2on2off- asentoa. Sekin sujui mainiosti. Lopuksi vielä pikaiseen hypyn ja pussin pään kautta targetille. Varsin jees. Friidalla oli hyvä ja jaksavainen vire. Lisäksi se opetteli olemaan häkissä kentän laidalla. Muutaman kerran kuului valitusvinkunaa, mutta kun komensin, Friida hiljeni ja oli ihan rauhallinen. Opittiin siis monta asiaa tänään! Katsokaa vaikka itse:

 

Lisäksi meille saapui tänään tällainen kirjatilaus AdLibrikseltä:

Näyttää sangen lupaavalta teokselta. Kiitos Tiinalle vinkistä!

Jaa, että miten hihnalenkit sujuvat? Kiitos kysymästä, taluttajan kannalta nautinnollisesti. Ei kipeitä käsivarsia tai kiukkuisia äänenpainoja. Mitä nyt Assi tämän tästä hinkkaa kuonollaan säärtäni edelleen sitkeästi kielloista huolimatta. Saaga on jo alistunut kohtaloonsa.

---------

Friida got a new friend today. Inkki, a  four months old shetland sheepdog, was our travelling companion when we went to the puppy agility training again. Both puppies were very good and eager pupils. On the video you can see, what Friida trained.

And the outings with dogs went today oh so well. No one pulled the lead and I didn´t have to shout to anyone. I am so pleased. Assi rubs her muzzle every now and then on my leg, but Saaga has given up the fight.