Saaga ei edelleenkään tykkää verhoista, ainakaan noin jokapäiväisenä ilmiönä. Tämä tulee säännöllisesti todistettua. Viime viikon maanantaina fiksuna ja ovelana emäntänä nostin verhojen alareunat  kirjahyllyn päälle. Hah! Tiistaina verhot jäivät alas, ja toinen verho löytyi töiden jälkeen mytyssä sängyn päältä. Loppuviikon verhot saivat roikkua rauhassa. Angsti oli taas ohi. Eilen sitten nostin taas verhot ylös maanantain kunniaksi. Tänään työnsin molemmat samaan peränurkkaan. Liekö Saaga kokenut tämän haasteena, sillä kun palasin töistä, MOLEMMAT verhot olivat mytyssä sängyn päällä. (- sensuroitua tekstiä -) . Eli nyt sitten jouluun asti meikäläinen nostelee verhoja hyllylle siinä missä naapurit vain availevat niitä. Onneksi Marimekkokangas on kestävää, eikä Saaga ole sentään raatelemaan saalistaan ruvennut. Ei tajua, ei ymmärrä, mitä ihmeen kicksejä Saaga tästä satunnaisesta hauskanpidosta saa. Loppumaan tämä tapa olisi saatava hiljalleen, onhan neiti jo puolitoista vuotias eikä enää vauva. Ehkä järki kasvaa tuohon blondipäähän todella hi-taas-ti.

Vaikka tihutöitä sattuu harvakseen, viime viikolla on Saagan tuhmuuksien kirjaan tullut uusi merkintä. Hurtan mantteli, naulakossa roikkunut, oli napattu myös alas ja lukkolaite on nyt entinen. Samoin toinen jalkakuminauha on poikki. Lukkolaitteita onneksi saa kangaskaupasta, joten tänään kävin ostamassa niitä varan vuoksi KOLME. Miten niin en luota koiraani?

Töitten jälkeen käytiin omissa maneesitreeneissä ystävän kanssa. Rakennettiin eilinen ykköstreenirata, jota oli kiva vielä harjoitella uudemman kerran. Elsa sai jäädä kotiin syömään siankorvaa, mutta Assi ja Saaga olivat kiekumassa maneesin reunalla. Assi puhkui intoa ja tanssahteli ympärillä aivan haltioissaan, kun sen vuoro tuli kiitää. Sen korvat eivät toimineet sinne päinkään, kun vauhti oli vain mielessä. Mutta saatiin rata tehtyä ja koiralla oli tosi kivaa. Saaga muisti eilisestä paremmin ratakuvioita, mutta tosi tarkkana sen ohjauksessa pitää olla, ettei vie sitä väärälle esteelle huonolla ohjauksella.  Keppejä hinkattiin. Ystävä toimi targettina ja minä lähettelin Saagaa eri puolilta kepeille. Välillä oli verkko, välillä ei. Joitain hyviä verkottomia ratoja Saaga teki, mutta useammassa toistossa ilman verkkoa sillä meni maltti ja se lopetti pari keppiä liian aikaisin. Kun verkko palautettiin, taas sujui hyvin. Eli sinänsä se osaa kepit, mutta ei malta loppuun asti aina. Vauhti kepeillä on oikein hyvä, joten eipä auta muuta kuin vain harjoitella ja harjoitella.

Tämän ja tulevien päivien suuri huolenaihe on rakas ystävämme Fanny-portugeesi (Elsan sisko ja Assin äiti, 11v), jolla on todettu paha kohtutulehdus. Huomenna on leikkaus. Toivotaan, että mummo toipuu entistä ehommaksi. Fanny on tosi läheinen koira meille kaikille, sillä se ja Nelli ovat olleet meillä hoidossa monen monituista kertaa. Lämpimiä ajatuksia Fannylle ja Fannyn ihmisille!