Eilen siis omissa iltakisoissa alkoi Saagan ura kolmosissa. Sää oli vähän hautova, pilvinen, mutta ei älyttömän kuuma kuitenkaan.Juuri ennen kisaa satoikin jonkun aikaa, joten kivituhkakenttäkään ei pöllynnyt. Kisan tuomarina toimi Pertti Siimes, joka oli laatinut ihan mukavat kolmosradat. Saaga luokkanousijana aloitti maksien kisan. Itse asiassa oli ihan hyvä paikka kisata - ainakin tällä kertaa.

Ensimmäisen radan ihanneaika oli 46 sekuntia. Saagan vauhti radalla oli jo aika hyvä, tosin ei vielä ihan se normaali vauhti, mutta lupauksia antava kuitenkin. Yliajalle mentiin 3 sekuntia, kun koira patsasteli A:n alastulolla jonnii aikaa. Virhepisteitä tuli 15, kun kaksi rimaa tippui ja puomin alastulolta loikkasi. Minun mokani tämä, kun en lasketuttanut sitä tarpeeksi alas, kun se kuitenkin hiljensi vauhtinsa alastulolla. Hyi minä!

Tässä tämä eka rata:

 

 Toinen rata alkoi Saagalla tosi tahmeasti ja hirveällä tsempityksellä yritin saada siihen liikettä. Vasta kepeillä se yhtäkkiä sai vauhdin päälle, ikään kuin heräsi, että hei, mehän kisataan. Loppu sujuikin paremmin. Tehtiin puhdas rata, mutta ylitettiin ihanneaika yli seitsemällä sekunnilla. Tosin aika oli tiukka, sillä supernopeat voittajatkin alittivat sen vain reilulla neljällä sekunnilla.

Toinen rata, olkaa hyvä.

 

Että saatiin sitten tulos molemmista radoista. Jes! Kunhan tuon koiran vauhti palaa jossain vaiheessa normaaliksi, toivottavasti niitä nolliakin alkaa syntyä.  Lauantaiaamuna kisataan Haminassa. Onneksi aamulla, sillä luvassa on taas järkyttävän kuuma päivä tänne kaakonkulmalle.