Nimittäin tokovideon saaminen näille sivuille. Ainakaan vielä. Ensin meni piiiitkä aika, ennenkuin sain päähäni, miten dvd:ltä saadaan kuvaa tietokoneelle. Sitten vääntämään MovieMakerilla leffaa. Ensin piti leikata pätkä vanhaa juttua pois alusta. Sen älyäminen, miten leikkaaminen tehdään, kesti myös kiitettävän kauan. Agilitytreenit häiritsivät filmimogulipuuhia. Nyt MovieMaker suorittaa kohtaa Julkaise elokuva - ja on tehnyt sitä jo kiitettävän kauan. Joko jotain on vialla tai sitten neljän minuutin käsittelyyn menee tautisen pitkä aika. Jos tästä vaiheesta selvitään, tiedän kokemuksesta, että YouTubelle lataaminen se vasta hidasta voi ollakin. Joten - summa summarum - tänä iltana on turha odotella pientä tokoiloittelupätkää. Josko huomenna kaikki olisi toisin?

Mutta laitetaan kisarapsaa sentään:

Paikka oli Citymarketin parkkihalli. Viimekertaisesta viisastuneena olin ostanut tassuihin ruiskutettavaa pitosuihketta. Saaga INHOSI suihkimista, mutta sainpa sentään töhnää joka anturaan. Alokasluokkalaisia oli 17 ja Saagan numero oli 16. Oltiin siis kolmannessa paikallamakuuryhmässä.

Ensin oli kuitenkin luoksepäästävyys. Kaikki meni hyvin aluksi. Tuomari lähestyi ja Saaga heilutteli paikalla häntäänsä. Kun tuomari kyykistyi ja alkoi kaivella koiran hampaita, Saaga oli sitä mieltä, että iholle ei tulla ja perääntyi pari askelta. Se antoi kuitenkin katsoa hampaansa ihan kiltisti. Pakittamisesta sakotettiin kaksi pistettä. Eli tulos 8.

Paikallamakuussa Saaga lysähti maahan, kun liikkeenohjaaja sanoi: Käsky. Ensimmäistä kertaa se ennakoi tällä tavalla. Makuu meni kyllä oikein hyvin ja istumaan nousu tapahtui vasta minun käskystäni. Piste menetettiin eli saatiin paikallamakuusta 9 pistettä.

Seuraaminen hihnassa minun jäykistelystäni huolimatta meni ihan ok. Tuomari ei tykännyt Saagan juoksusta, mutta se oli minun vikani, sillä en uskaltanut kovaa vauhtia mennä, ettei koira ala pomppimaan. Saatiin pisteitä 9.

Seuraaminen taluttimetta meni myös ok, juoksukin hyvin, joskin Saaga välillä pomppi, joten siitä sakotettiin. Pisteitä 8 1/2.

Seuraamisten jälkeen Saaga oli sitä mieltä, että emännällä on paha dementia, sillä namia ei ollut herunut lainkaan. Se hypähteli, pompahteli, nappaili minua kädestä ja oli muutenkin rasittava. Tätäkään se ei ole harrastanut ikinä ennen. Kun sitten lähdettiin liikkeestä maahan menoon, se riekkui koko alkuseurannan. Se kyllä lysähti maahan, kun käskin, mutta ei kyllä ollut tyylikästä menoa. Nätisti se makasi ja odotti loppuun asti. Riekkumisesta sakotettiin kaksi pistettä eli tulos 8.

Luoksetulo on aina ollut meillä pomminvarma liike. Ikinä ei Saaga ole ilman lupaa lähtenyt. Nyt koitti sitten se päivä, jolloin näin kävi. Saaga jäi istumaan paikoilleen ihan rauhaisasti. Kävelin vaaditun matkan ja kun käännyin ja liikkeenohjaaja sanoi: Käsky!, Saaga säntäsi saman tien luokseni sievästi sivulle. Että nolla pistettä siitä. Murrr! Nauhalta näkee, ettei pitovoide ihan hirveästi pidä liukkaalla alustalla.

Liikkeestä seisomisessa tuli annettua käsiapua ja koira mätkähti kaiken lisäksi - ja ehkä vielä huitomisestani johtuenkin - maahan, joten nollaksi sekin liike meni. Se kyllä on epävarmin liike meillä ollutkin.

Hypystä saatiin kymppi, vaikka Saaga katselikin ihan muualle, kun annoin hyppykäskyn. Onneksi rääkäisin käskyn lujaa, jolloin blondin korvat kuitenkin pelasivat ja se suoritti esteen. Ennen hyppyä se haukahteli ja komensi edelleen namin antoon.

Tämä riekkukäytös aiheutti sen, että kokonaisvaikutuksesta tuli vain 6.

Jos Saaga olisi tehnyt paikallamakuun ja luoksetulon tavalliseen tapaansa, ykköstulos olisi saatu, mutta nyt kotiin viemisinä oli kolmostulos eli 129 pistettä. Videolta näkee kuitenkin, että Saagalla on kyllä tekemisen meininkiä ja toko on sen mielestä tosi hauskaa. Kunhan ikää karttuu ja järkikulta kasvaa, eiköhän niitä kunnon tuloksiakin tule.  Assin kanssa oli jotenkin niin helppoa, kun se aloitti tokon vasta aikuisena. Vaikka sen pohjataidot olivat paljon kehnommat kuin Saagan, sillä oli alusta lähtien malttia tehdä asiat niin hyvin kuin osaa. Siksi tällainen nuori huithapeli on erittäin rasittava kisakumppani, kun ei voi tietää, mistä päin milloinkin korvien väliin tuulee.

MovieMaker edelleen ronksuttaa tuota julkaisemista....Pah!