Olen yhä edelleen tykästynyt tapaan, jolla Esa Muotka tekee ratojaan. Tämä tuli todettua tänään agilitytreeneissä, joissa tehtiin sekä Saagan että Friidan ryhmissä Esan Porvoon kisoihin laatimaa agilityrataa.

Saagan kanssa tuli tehtyä turhia varmisteluja, mutta kunhan alkuun päästiin, se teki rataa oikein mukavasti ja  innoissaan. Minä en ole vekkauksen mestari, joten ihan sujuva ei ohjaukseni ollut A:n jälkeisillä hypyillä, mutta hienosti Saaga haki putken ja sen jälkeiset kepit eikä ajautunut putkeen. Toinen turha virhe oli ennen puomia olevaan putkeen menossa. Käytin vastaista kättä haltuunotossa ja johdatin koiran suoraan puomille. Kun tein valssin hypyn 13 jälkeen, putkeen meno oli helppo, mutta olisin minä vetääkin osannut, jos olisin vain luottanut koiraan ja käskyttänyt oikein. Pöh minua!

Friidalle tuli kompastuskiveksi pituuden jälkeinen putki. Se leiskautti pituuden ja paineli joka kerta hirmuista vauhtia puomille, eikä mikään minun ohjauskuvioistani -takaaleikkaus, päällejuoksu tai muu- saanut sitä muuttamaan suunnitelmaansa. Kokemattomuutta , mutta myös suurta intoa! Ensimmäisellä kerralla en An jälkeisen putken jälkeen saanut Friidaa kepeille kääntymään, vaan se meni putkeen. Mutta toisella kerralla nimeä käyttäen sain sitä jarrutettua sen verran, että kepeille mentiin. Kulma oli sen verran hankala, että piti kepit korjata, mutta sitten Friida meni tosi hyvin kepit loppuun asti. Loppukuviot menivät taas hienosti.

Sää oli koko treeniajan sateinen, mutta onneksi sade oli välillä tihutusta, joten ei liikaa huumorintajua koeteltu. Oli kiva treenata joka tapuksessa!